Nuorille oma paikka Valkeaan
6.9.2022 11:02:01 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

– Tavoitteena on, että nuorilla on helposti saavutettavissa oleva paikka, jossa voi viettää turvallisesti aikaa toisten nuorten kanssa, keskustella luotettavien aikuisten kanssa elämän isoista ja pienistä kysymyksistä ja tarvittaessa saada ohjausta palveluihin, Tarja Rönkkö nuorisopalveluista kertoo.
Ideaa nuorille suunnatusta tilasta on pyöritelty jo pidemmän aikaa. Jo ennen kauppakeskuksen avausta nuorille suunnatussa keskustelutilaisuudessa nousi esiin toive rauhallisista hengailutiloista, joista nuoria ei häädettäisi pois ja jossa pystyisi esimerkiksi lataamaan puhelimensa.
– Sopivia tiloja ei ikävä kyllä ole ollut aiemmin mutta nyt väliaikaisesti tyhjillään olevassa tilassa on mahdollisuus testata tätä ideaa ja jos nuoret ottavat tilan hyvin vastaan, niin ehdottomasti mietitään jotain pysyvämpiä ratkaisuja, sanoo kauppakeskusjohtaja Heli Sironen
Kohtaamispaikka on tarkoitettu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille ja siellä nuoret voivat viettää rennosti aikaa. Oleskelun lisäksi tilassa on mahdollista muun muassa pelailla, tehdä taidetta ja osallistua erilaisiin työpajoihin.
Kaikille turvallinen kauppakeskus
Nuorisotyötä on tehty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Valkean avauksesta asti. Jalkautuva nuorisotyö onkin tuttu näky kauppakeskuksessa erityisesti ilta-aikaan. Valkeassa partioi viikoittain muun muassa Oulun kaupungin jalkautuva työryhmä Kaasi, ODL:n Walkers-tiimi sekä Nurri-toiminta. Satunnaisesti mukana ovat myös Oulun tuomiokirkkoseurakunta, Katuklinikka ja Aste-hanke.
– Nuorisotyötä tehdään nuorten ehdoilla ja heidän vapaa-ajanviettoalueellansa. Tuemme nuorten turvallista olemista Valkeassa ja sen ympäristössä sekä varmistamme, että nuorilla on turvallisia aikuisia läsnä heidän arjessaan, avaa Oulun Kaasitiimin Janne Myllylä toimintaa.
Valkeassa on myös ympärivuorokautinen valvonta, jolla on pyritty siihen, että jokaisella on turvallista liikkua Kesäkadulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sekä Valkean vartioimisliikettä että toimijoita on nuoristyön toimesta koulutettu kohtaamaan nuoria. Näin yhteiselosta on pyritty tekemään sujuvaa kaikille.
– Kauppakeskus on kaikille avoin oululaisten yhteinen olohuone ja nuoret ovat yksi tärkeä kohderyhmämme. Haluamme kokeilla nuorten kanssa uudenlaista yhteistyötä, jolla pyritään tarjoamaan heille oma katua rauhallisempi ja viihtyisämpi kohtaamispaikka, Sironen toteaa.
Kauppakeskus Valkeassa ollaan halukkaita jatkossakin kokeilemaan uudenlaisia yhteistyöprojekteja eri tahojen kanssa.
Nuorten kohtaamispaikan ovet avataan keskiviikkona 7.9. entisessä Vallilan liiketilassa. Tila on avoinna keskiviikosta torstaihin klo 12–20 ja perjantaisin klo 14–22. Myös joitakin lauantaiaukioloja on tulossa, mutta näistä tiedotetaan erikseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut, Tarja Rönkkö, koordinaattori, kulttuurinen nuorisotyö, tarja.ronkko@ouka.fi, 044 703 8233
Kauppakeskus Valkea, Heli Sironen, kauppakeskusjohtaja, heli.sironen@sok.fi, 044 788 5933
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Kauppakeskus Valkeaan suunnitellaan merkittävää uudistusta27.6.2026 09:00:08 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkeassa suunnitellaan laajaa uudistusta Kesäkadun varrella sijaitsevaan, aiemmin City-talona tunnettuun kiinteistönosaan. Alueelle on suunnitteilla uusi ravintolamaailma.
Raaheen uusi S-market – entinen Prisma-kiinteistö uudistuu25.6.2026 13:13:45 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden S-marketin avaamista Raahen keskustaan, entisen Prisma-kiinteistön tiloihin. Hanke etenee vaiheittain, ja rakennustyöt voivat alkaa rakennusluvan varmistuttua. Investoinnin arvo on arviolta noin 5 miljoonaa euroa.
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

