Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Nuorilta papereita kysyviä vastuullisia myyntipisteitä palkittiin Helsingissä

Jaa
Kuva: Alko Oy, Olli Mikkonen
Kuva: Alko Oy, Olli Mikkonen

Ehkäisevän päihdetyön Pakka-toiminta Helsingissä on palkinnut kunniakirjoin erinomaisesti nuorten ikärajavalvontaa toteuttaneita, vastuullisia myyntipisteitä. Kunniakirjat myönnettiin Munkkivuoren ostoskeskuksen ja Herttoniemen metroaseman R-kioskeille sekä Alko Oy:lle, joiden henkilökunta kysyi henkilöllisyyspapereita jokaiselta koeostajalta ja koepelaajalta kun täysi-ikäiset, mutta nuorelta näyttävät koeostajat yrittivät ostaa alkoholia ja raha-arpoja sekä pelata pelikoneilla kaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla keväällä 2019 Helsingissä.

Kioskit palkittiin erityisesti siksi, että myös rahapelikoneiden ikärajavalvonta hoidettiin erinomaisesti. Alko sai palkinnon erinomaisesta alkoholinmyynnin vastuullisuudesta kaikissa kuudessa myymälässä, joihin koeostot tehtiin. Ostokokeet perustuvat valtakunnalliseen Pakka-toimintamalliin.

”Pakka-toimintamallin tehtävä on edistää ehkäisevää päihdetyötä. Jos on asetettu tavoitteita, niitä on tärkeä mitata ja yksi mittari ovat ostokokeet. Iän tarkistamalla kannamme myös vastuuta lähimmäisestä. Paikalla on henkilöitä, jotka arjessa tekevät tätä vaativaa työtä. On helppo ajatella, että ikä on vain numero, mutta haasteellista on saada se osaksi arjen työtä. Jos se olisi helppoa, ei kampanjointia ja koulutusta tarvittaisi. Vastuullinen myynti on yrityksen yhteiskuntavastuuta, näiden palkintojen antaminen tänään on yhteinen ilon ja ylpeyden aihe”, totesi pääkaupunkiseudun tarjontatyöryhmän puheenjohtaja Satu Kattilamäki palkitsemistilaisuudessa.

”Vastuullisuus on lasten ja nuorten hyvinvointia edistävä tekijä ja meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Yli 2 miljoonaa suomalaista asuu alueilla ja kunnissa, joissa Pakka-toimintamalli on otettu käyttöön”, painotti ylitarkastaja Heli Heimala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

”Vastuullinen myynti on asia, johon kaikkien on helppo sitoutua. On tärkeä toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi”, sanoi Munkkivuoren palkitun R-kioskin kauppias Maija Partanen.


FAKTAT:

  • Pakka-toimintaa kehittävät Helsingin kaupunki, poliisi, aluehallintovirasto sekä vähittäiskaupan ja ravintoloiden edustajat.
  • Ostokokeita tehtiin Helsingissä yhteensä 111 kappaletta (alkoholi 63 kpl, rahapelit 34 kpl, raha-arvat 14 kpl) 42:ssa eri myyntipisteessä.
  • Koeosto toteutuu, jos nuorelta näyttävälle henkilölle myydään alkoholia tai tupakkaa tai hänen annetaan pelata rahapelejä tarkastamatta ikää henkilöllisyystodistuksesta.
  • Alkoholin koeostoista toteutui 13 % kun vuonna 2017 vastaava luku oli 30 %. Raha-arpojen koeostoista 14 % ja rahapelien koeostoista 53 % toteutui. Vastaavat luvut toteutuneista koeostoista vuodelta 2017 olivat raha-arpojen osalta 81 % ja rahapelien osalta 88 %.
  • Kaikkien tuoteryhmien ikärajavalvonnassa on tapahtunut parannus verrattuna vuoteen 2017, jolloin ostokokeita tehtiin edellisen kerran. Etenkin raha-arpojen myynnin ikärajavalvonnassa on tapahtunut muutos parempaan suuntaan. Myös rahapelien ikärajavalvonnassa on menty parempaan suuntaan, mutta silti yli puolet ostokokeista onnistui edelleen.

Helsingin kaupunkistrategiassa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen nähdään kokonaisvaltaisena toimintana, joka koskettaa laajasti kaupunkilaisia ja kaupungin eri toimialoja.Työssä pyritään paikantamaan ehkäiseviä tekoja. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy sekä mielen hyvinvoinnin ja päihteettömyyden edistäminen kuuluvat toiminnan painopisteisiin.

 

Lisätietoa:

Aija Blad, Klaari-koordinaattori, nuorten ehkäisevä päihdetyö/Klaari Helsinki, Helsingin kaupunki, puh. 09 310 24133, aija.blad ( at ) hel.fi

Satu Kattilamäki, pääkaupunkiseudun tarjontatyöryhmän puheenjohtaja, vastuullisuuspäällikkö, HOK-Elanto, puh. 010 766 0651, satu.kattilamaki ( at ) sok.fi

Anne Hämäläinen
Helsingin kaupunginkanslia, viestintä
Puh. 040 849 6065
anne.hamalainen@hel.fi

Kuva palkitsemistilaisuudesta Helsingin kaupungintalolta 12.12.2019. Kuvassa vasemmalla kauppias Maija Partanen, Taru Hill, Hannu Stenman R-kioski Munkkivuoresta ja palvelupäällikkö Maija Vilkuna sekä liiketoimintajohtaja Kari Pennanen Alkosta. Keskellä ostokokeiden toteutuksesta vastannut Aija Blad, Helsingin kaupunki, pääkaupunkiseudun tarjontatyöryhmän puheenjohtaja Satu Kattilamäki HOK- Elannosta, kunniakirjat jakanut ylitarkastaja Heli Heimala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ja oikealla Vili Varjonen, Helsingin kaupunki.

Kuvat

Kuva: Alko Oy, Olli Mikkonen
Kuva: Alko Oy, Olli Mikkonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos tiivistävät vuosia jatkunutta yhteistyötään lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi16.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos ovat sopineet tiivistyvästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen. Yhteistyötä edistetään viranomaistyöryhmä Ankkuria koskevalla sopimuksella sekä laajemmalla yhteistyöpöytäkirjalla, joka sinetöi operatiivisen tason monitoimijaisen yhteistyön lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi.

C21-kaupunkien kaupunginjohtajat: Kuntien talous kaipaa pysyvyyttä, ei leikkauksia12.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

C21-kaupunkien johtajat ovat huolissaan valtiovarainministeriön kehysehdotuksesta. Pohjaesityksessä sekä työllisyyden että kotoutumisen ja kansainvälisen osaamisen määrärahoihin on kohdistumassa leikkauksia. Tämän lisäksi on edelleen epäselvää, kompensoidaanko kunnille vuodesta 2025 eteenpäin sote-uudistuksesta johtuvaa yllättävää valtionosuuksien lisäleikkausta. Hallitus kokoontuu 15.–17. huhtikuuta kehysriiheen, jossa päätetään julkisen talouden suunnitelmasta seuraaville neljälle vuodelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye