Nuorisosäätiö

NUORISOSÄÄTIÖ JATKAA KORJAUSTOIMIAAN, JOTTA SE TÄYTTÄISI YLEISHYÖDYLLISYYSVAATEET TULEVAISUUDESSA

Jaa
Nuorisosäätiö on vastaanottanut ARAn 4.6.2018 antaman päätöksen, jonka mukaan ARA peruttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman. Nuorisosäätiön johto käy päätöksen huolella läpi ja arvioi vakavasti ratkaisun yksityiskohtiin liittyviä vaikutuksia. Nuorisosäätiö jatkaa aloittamiaan korjaustoimia, jotta säätiö täyttäisi arava- ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännökset.

Nuorisosäätiö on ollut vuodesta 2016 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tarkastuksen alaisena. ARA on kehottanut vuoden 2017 ja 2018 aikana Nuorisosäätiötä tekemään toimintoihinsa tarvittavia korjaustoimenpiteitä asetettuun määräaikaan mennessä yleishyödyllisyysasemansa säilyttämiseksi.

Nyt saatu päätös on odotettu, sillä osa Nuorisosäätiön ARAlle ehdottamista muutoksista on viivästynyt asetetuista määräajoista. Nuorisosäätiö jatkaa aloittamiaan korjaustoimia, jotta vielä tekemättä olevat toimenpiteet saadaan toteutettua seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Nimeämisen peruuttamisella ei ole välitöntä vaikutusta Nuorisosäätiön asukkaiden asemaan tai ARAn rahoittamien asuntojen vuokriin.

Nuorisosäätiö on viime aikoina ollut usein mediassa esillä säätiön kahden edellisen johtajan toimintoihin liittyvien epäilyjen vuoksi. Tähän liittyen Nuorisosäätiössä on tehty kevään mittaan sisäisiä selvityksiä. Selvityksissä on käynyt ilmi asioita, joista säätiön hallitus tai henkilöstö eivät ole olleet tietoisia. Lisäselvitysten ja jatkotoimenpiteiden osalta Nuorisosäätiö tulee turvautumaan viranomaisten apuun. Nuorisosäätiö ei ole lahjus- eikä rikosepäilyiden kohteena.

Nuorisosäätiö on käynyt yhteiskunnallisesti tärkeän toimintansa turvaamiseksi avointa tiedonvaihtoa säätiön toimintaa valvovien viranomaisten kanssa. Lisäksi säätiö on neuvotellut velkojiensa kanssa.

Esimerkkejä Nuorisosäätiön jo tekemistä sekä yhä työn alla olevista korjaustoimenpiteistä:

  • Säätiön johtoa on uudistettu. Työ jatkuu.
  • ARAn edellyttämät sijoitukset on purettu ja myyty.
  • Konsernirakennetta on jo muokattu vastaamaan ARAn ohjeistusta. Työ jatkuu yhä.  
  • Konsernin taseen uudelleenrahoittamiseksi on tehty järjestelyitä, jotta sisäiset lainoitukset voidaan purkaa ARAn ohjeistuksen mukaisesti. Työ jatkuu edelleen.
  • Säätiön Viron toiminnoista luovutaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Tytti Aarnio
viestintäpäällikkö
tytti.aarnio@nuorisosaatio.fi

Tietoja julkaisijasta

Nuorisosäätiö
Nuorisosäätiö
Hiihtäjäntie 7
00810 HELSINKI

09 7552 4700http://www.nuorisosaatio.fi

Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoituksena on sosiaalinen nuorisotyö ja erityisesti nuorison kasvatustyön kehittäminen sekä nuorten itsenäistymisen tukeminen. 

Nuorisosäätiö tukee nuoria aikuisia itsenäiseen asumiseen ja elämään rakennuttamalla ja ylläpitämällä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Säätiön vuokra-asunnoissa saa asua 35-vuotiaaksi saakka. 

Nuorisosäätiö tarjoaa asukkailleen myös itsenäiseen asumiseen liittyvää neuvontaa, ohjausta ja tukea elämänhallintaan sekä järjestää vapaa-ajan toimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorisosäätiö

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye