Nuorisotiloissa 1.10. alkaen rentoa ajanviettoa ja tapahtumia – uusia tiloja avattu korona-aikana
1.10.2021 06:30:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Kuluneen puolentoistavuoden aikana Helsinkiin on avattu viisi uutta nuorisotilaa. Kaiken kaikkiaan nuorisotiloja on Helsingissä nykyisin yli 60 uudet tilat mukaan lukien. Uusia nuorisotiloja ovat Hertsin nuorisotila, Jakomäen nuorisotalo, Oodin nuorisotila sekä Malminkartanon nuorisotalo ja Malminkartanon harrastushalli. Tilat tarjoavat nuorille turvallisen tilan muun muassa harrastaa, hengailla sekä vaikuttaa siihen, mitä nuorisotalolla tehdään. Nuorisopalveluissa tekemistä ja tiloja suunnitellaan nuorten tarpeita ja toiveita kuunnellen.
Nuoret ovat olleet mukana suunnittelemassa uusien nuorisotilojen ohjelmaa. Esimerkiksi Jakomäen nuorisotalolla voi osallistua liikuntakerhoon, käyttää musiikkistudiota tai lepäillä koulupäivän jälkeen. Herttoniemen Hertsi-kauppakeskuksessa sijaitsevasta nuorisotilasta löytyvät monipuoliset studiotilat ja erityisesti tanssi- ja teatteritoimintaan soveltuva sali. Malminkartanon nuorisotalo on pelipainotteinen, 9–18-vuotiaille suunnattu esteetön nuorisotila, josta löytyy monipuolisesti digitaalisia, liikunnallisia ja perinteisiä pelivälineitä. Malminkartanon harrastushalli taas on kokonaan harrastamiseen tarkoitettu tila, jonka tavoitteena on luoda uudenlaista monipuolista harrastuskulttuuria. Oodin nuorisotila on kaikille alle 29-vuotiaille nuorille suunnattu tila, jossa voi esimerkiksi hengailla, tehdä läksyjä tai osallistua nuorten ideoimiin ryhmiin.
“Korona-aika on koetellut erityisesti nuoria ja siksi haluamme tehdä kaikkemme, jotta jokainen nuori löytäisi jälleen harrastusten pariin eikä kukaan jäisi yksin. Nuorisotalojen toiminta vilkastuu loppuvuodesta ja mielekästä tekemistä suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa”, kertoo Helsingin kaupungin nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka.
Rajoituksia puretaan – tietyin ehdoin ja suosituksin
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti, että kuntien loput omat rajoitukset liikuntatilojen käyttöön ja harrastustoimintaan liittyen puretaan 1.10.2021 alkaen. Avoimen toiminnan tiloissa ei ole asiakasmäärärajoituksia, mutta jatkossakin suositellaan muun muassa välttämään tarpeetonta fyysistä kontaktia ja noudattamaan yleisiä ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta. Jokaisella nuorisotilan toimipisteellä on oma terveysturvallisuussuunnitelma, jota pidetään näkyvillä tiloissa. Hygieniavaatimukset ovat voimassa ilman erillisiä viranomaispäätöksiä koko Suomessa erilaisissa asiakastiloissa tällä hetkellä vuoden 2021 loppuun asti. Lisäksi 12 vuotta täyttäneiden suositellaan käyttävän kasvomaskia sisätiloissa, mikäli terveydelliset syyt eivät estä sen käyttöä. Liikuntasuoritusten aikana maskia ei kuitenkaan tarvitse käyttää.
Lisätiedot:
Helsingin kaupungin uudet verkkosivut nuorille:
https://nuorten.helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Vatka
nuorisoasiainjohtaja
nuoriso, kulttuuri ja vapaa-aika
Helsingin kaupunki
+358 9 310 71 252
mikko.vatka@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti avustuksista helsinkiläisille taide- ja kulttuuriyhteisöille5.2.2026 19:53:42 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 5.2.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Yli kahdellesadalle yhteisölle myönnettiin yhteensä noin 19 miljoonaa euroa taide- ja kulttuuritoiminnan toteuttamiseen Helsingissä. Avustusmääräraha kasvoi 317 000 eurolla viime vuodesta.
Savoy JAZZFest 2026 tuo jazzin huiput Helsinkiin 4.-7.3. ja juhlistaa suomalaisen jazzin 100-vuotista historiaa4.2.2026 13:53:59 EET | Tiedote
Kahdeksatta kertaa järjestettävän Savoy JAZZFestin ohjelma on julkaistu, ja sen päätähtiä ovat mm. saksofonisti Joe Lovano, pianisti Jason Moran ja laulaja Jelena Kuljić. Festivaali nostaa kansainvälisten esiintyjien rinnalle myös suomalaisen jazzin satavuotisen historian kahden Jazz Suomi 100 -keskustelutilaisuuden kautta.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 3.2.20263.2.2026 19:23:52 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 3.2.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 5.2.202630.1.2026 14:35:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa torstaina 5.2.2026. Kokouksessa päätetään muun muassa kulttuurin toiminta-avustuksista helsinkiläisille taide- ja kulttuuriyhteisöille ja taiteen perusopetuksen avustuksista vuodelle 2026.
Much loved Yrjönkatu Swimming Hall to open with special programme30.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
After a two-year-long renovation, Yrjönkatu Swimming Hall, located in the Helsinki city centre, opens its door to the public on Monday 2 February 2026. The opening day presents Helsinkians and visitors alike with a special, free-of-charge celebratory programme that includes guided tours, choir singing and artistic swimming performances. Actual swimming and sauna facilities will be available from Tuesday 3 February onwards.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
