Nuorten äänen pitää kuulua! Aikuisten tuki on tärkeää, jotta lapset ja nuoret voivat vaikuttaa
14.11.2018 07:30:00 EET | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote

Osallisuus voi toteutua, kun lapsi voi vaikuttaa itseään koskevissa asioissa. Lastensuojelun Keskusliiton uusi raportti tarkastelee lasten ja nuorten näkemyksiä siitä, miten he voivat osallistua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Raportin pohjalle toteutettiin verkkokysely, johon vastasi 72 vaikuttamistyössä mukana olevaa 11-17-vuotiasta. Heistä suurin osa toimii aktiivisesti lasten tai nuorten valtuustossa, foorumissa tai parlamentissa.
Useissa selvityksissä ja tutkimuksissa on noussut esille lasten ja nuorten kokemus siitä, että heidän mielipidettään kysytään liian harvoin. Lapsille ja nuorille on tärkeää tulla kuulluksi omissa arjen ympäristöissään: perheessä, koulussa ja harrastuspaikoissa. He haluavat kuitenkin vaikuttaa myös yhteiskunnallisissa asioissa, eivätkä vain perinteisissä ”lasten asioissa”. Vaikuttamistyössä mukana oleville lapsille ja nuorille tärkein motivaatio on se, että saa osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja lasten asioiden edistämiseen. Nuoret huomaavat myös nopeasti, jos heille tarjotut vaikuttamismahdollisuudet eivät ole aitoja: ”Nuorisovaltuuston arvostuksen puute esimerkiksi kaupungin lautakunnissa. Kuunneltiin, muttei otettu tosissaan.” (Sitaatti selvityksestä)
Selvityksen perusteella avaimiksi lasten ja nuorten vaikuttamistyön onnistumiselle voidaan nostaa oman motivaation lisäksi aikuisten tuki, hyvät verkostot, toiminnan tavoitteellisuus, tieto ja yhteinen tekeminen. Suurimmiksi esteiksi vaikuttamiselle nousevat resurssien puute sekä aikuisten asenteet.
Osallisuuden toteutumista haastaa se, että mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti eri lapsiryhmien välillä, vaan osa lapsista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeutensa puolesta muita enemmän. Aikuisten on pystyttävä luomaan kaikille lapsille ja nuorille sopivia vaikuttamisen areenoita yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien toteutumiseksi.
Silloin, kun lasten ja nuorten osallisuus toteutuu, kaikki voittavat: päätöksentekoprosessit paranevat ja lapset ja nuoret saavat kasvaa demokraattiseen vaikuttamiseen, oppia ja uskoa itseensä. Lasten ja nuorten asioista päätettäessä tulisi aina kuunnella lapsia ja huomioida heidän näkemyksensä.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Tiia Hipp, p. 050 537 0061
Erityisasiantuntija Kirsi Pollari, p. 050 439 8823
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka pyrkii kehittämään lastensuojelua ja edistämään lapsen oikeuksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Lasten suojelua voi uudistaa sosiaalisilla innovaatioilla28.10.2026 07:01:00 EET | Tiedote
Suomessa on syntynyt vuosikymmenten aikana useita innovaatioita, jotka ovat uudistaneet lasten suojelua merkittävästi. Uusi julkaisu nostaa esille ensikodit, äitiyspakkauksen, Iceheartsin, kokemusasiantuntijatoiminnan ja Sekasin-chatin innovaatioina, jotka ovat rohkeasti etsineet ja löytäneet uusia tapoja tukea lapsia, nuoria ja perheitä.
Lastensuojelun arjen sankari -palkinto 2026 myönnettiin Nuorten Turvasatama -yhteisölle6.10.2026 20:00:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun Keskusliitto ja Huoltaja-säätiö palkitsivat Nuorten Turvasatama -verkkoyhteisön Lastensuojelun arjen sankari 2026 -tunnustuksella. Turvasatamassa lastensuojelusta kokemusta omaavat nuoret voivat jakaa arkeaan ja saada vertaistukea. Toimintaa toteuttavat yhteistyössä Pesäpuu ry, Auta lasta ry ja Osallisuuden Aika ry.
Lastensuojelu murroksessa – Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä etsitään radikaaleja ratkaisuja6.10.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Turun Logomossa 6.–7.10.2026 etsitään vastavoimia toivottomuudelle ja ratkaisuja lastensuojelun haasteisiin. Lapset ja nuoret ovat yhteisen tulevaisuutemme toivo ja yhteiskunnan tärkein tehtävä on pitää heistä huolta.
Järjestöt vetoavat päättäjiin: Pidetään politiikka puhtaana vihapuheesta28.9.2026 06:55:22 EEST | Tiedote
Vihapuhe on vihaa lietsovaa viestintää, joka tuottaa yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja aiheuttaa turvattomuutta myös lapsille ja nuorille. Järjestöt ja säätiöt vetoavat päättäjiin, ehdokkaisiin ja kaikkiin muihinkin aikuisiin: näytetään lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä eduskuntavaalien 2027 alla ja osoitetaan, ettei maassamme hyväksytä vihapuhetta tai syrjintää. Vetoomuksessa on mukana yhteensä huimat 62 järjestöä tai säätiötä, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa.
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® 2026 kutsuvat Turkuun23.9.2026 11:03:26 EEST | Kutsu
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä Turun Logomossa 6.–7.10.2026 etsitään tänä vuonna radikaaleja ratkaisuja lastensuojelun haasteisiin sekä vastavoimia toivottomuudelle. Toimittajat ovat tervetulleita tapahtumaan, mutta edellytämme ilmoittautumista etukäteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


