Nuoret Kotkat

Nuorten Kotkien Toivonen: Niitetäänkö nyt uuden alkoholilain satoa?

Jaa

Tutkimustulokset nuorten juomisen viimeaikaisesta kehityksestä huolestuttavat lapsijärjestö Nuorissa Kotkissa. Edustajistojohtajan mukaan päihdepolitiikkaa on tehtävä maltilla ja asiantuntijoita kuunnellen.

Viime vuosina Suomen alkoholipolitiikan yksi menestystarina on ollut, että nuorten humalajuominen on pitkään vähentynyt ja kokeilut alkoholin kanssa siirtyneet myöhemmäksi. Hyvän kehityksen taustalla on ollut nuorisokulttuurin muutos, jota valtiovalta tuki vastuullisella alkoholipolitiikalla.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman ja Ylen 25.10. tarkasteleman tuoreen Nuorten terveystapatutkimuksen (2019) perusteella näyttää kuitenkin siltä, että hyvä kehitys on pysähtynyt 12-16-vuotiaiden ikäluokassa: kokonaan raittiiden nuorten osuus on pienentynyt ja vähintään kerran kuukaudessa alkoholia käyttävien määrä lisääntynyt.

Nuorten Kotkien edustajiston puheenjohtaja Petra Toivonen muistuttaa, että vasta vuoden 2018 alussa tulivat voimaan edellisen hallituksen läpiajamat alkoholipolitiikan muutokset. ”Tuolloin avattiin entistä vahvemmille juomille tie ruokakauppoihin, asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta”, Toivonen kertaa. Lakimuutoksia kritisoineet tutkijat ja kansalaisjärjestöt katsoivat tuolloin, että uudistukset voivat vaikuttaa pitkään jatkuneeseen hyvään kehitykseen nuorten keskuudessa.

”Terveystapatutkimuksen tulokset herättävät huolen, onko tuo riski nyt tulossa todeksi”, sanoo Toivonen ja painottaa, että päihdepolitiikassa on otettava opiksi nyt tehdyistä päätöksistä. ”Kannabiksenkäytön rangaistavuudesta luopuminen on nyt päättäjien pöydällä, ja viinien tulolla ruokakauppoihin on innokkaat kannattajansa”, sanoo Toivonen. ”Mutta nyt päihdepolitiikassa tarvitaan ennen kaikkea malttia. Poliitikkojen on nyt maltettava pohtia perusteellisesti ja kuunnella asiantuntijoiden arvioita mahdollisten muutosten vaikutuksista lapsiin ja nuoriin”.

Nuorten Kotkien Keskusliiton viikonloppuna Lappeenrannassa kokoontunut edustajisto valitsi järjestön hallitukseen uusiksi jäseniksi Kai Lepomäen Vantaalta, Niina Mäkisen Helsingistä, Sari Päivisen Lappeenrannasta, Janet Tofferin Viialasta ja Jasmin Trogenin Järvenpäästä sekä varajäseneksi Pinja Sedigin Kuopiosta.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Nuoret Kotkat on lasten ja nuorten etu- ja toimintajärjestö, jossa on noin 10 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuoret Kotkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme