Lowell Suomi Oy

Nuorten laskut päätyvät perintään aiempaa harvemmin

Jaa

Nuorten ja iäkkäämpien maksukäyttäytymisessä on suuria eroja, käy ilmi tuoreesta Lowell Analyysista. Suomalaisten maksukäyttäytymisen muutosta kuvaava analyysi näyttää, että alle 45-vuotiaat maksavat laskunsa kuitenkin yhä useammin ajallaan.

Analyysi osoittaa, että suomalaisten velkamäärän kasvu on ollut nopeaa. Havainto tukee aikaisemmin julkaistuja tietoja maksuhäiriömerkintöjen ja ulosottovelan määrän kasvusta Suomessa. Sähköiset maksutavat kasvattavat yhä suosiotaan.

Maksukäyttäytymisessä on suuriakin eroja ikäluokittain: Nuorten laskut päätyvät perintään aiempaa harvemmin. Tunnollisimmiksi maksajiksi tunnistettujen vanhempien ikäryhmien maksujen viivästymisten määrä on puolestaan suurimmassa kasvussa.

Nuoret petranneet laskujen maksajina

Lowellin tietokannan mukaan alle 45-vuotiaat maksavat laskunsa yhä useammin ajallaan. Esimerkiksi 20-24 -vuotiaiden ikäryhmän tapauksista vuonna 2016 päätyi perintään 5,2%, vuonna 2019 vastaava luku oli 4,9%

Valtaosa uusista perintätapauksista kohdistuu kuitenkin edelleen samoille ikäryhmille, erityisesti 25-44 -vuotiaille. 40-44 -vuotiaista vuonna 2019 Lowellin perintärekisteriin päätyi 6,5%, vastaava luku 2016 oli 6,9%.

Analyysin mukaan yli 55-vuotiaat ovat laskun maksussa edelleen tunnollisempia kuin nuoremmat suomalaiset. Vanhempien ikäryhmien maksujen viivästymisten määrä on kuitenkin myös suurimmassa kasvussa.

60-69-vuotiaiden ikäryhmän laskuista perintään päätyi vuonna 2016 1,4%, ja vuonna 2019 1,8%. Yli 70-vuotiaiden ikäryhmän laskuista perintään eteni vuonna 2016 0,7% tapauksista, ja vuonna 2019 1,3% eli kasvua oli 0,6% prosenttiyksikköä.

20-24 -vuotiaista suomalaisista 4,9% sai Lowellilta perintäkirjeen vuoden 2019 alkupuoliskolla. Vastaava osuus 60-69 -vuotiaista on 2,3% ja yli 70-vuotiaista ja sitä vanhemmasta väestöstä 1,3%.

Lowell Analyysi kuvaa suomalaisten maksukäyttäytymisen muutosta. Analyysi on tehty Lowellin omasta tietokannasta syksyllä 2019. Lowell Analyysissa kuvataan kuluttajan maksamista ennen ja jälkeen laskun erääntymisen sekä laskutuskanavan vaikutusta laskun maksamiseen. Analyysin maksukäyttäytymistilastot perustuvat ikäluokittain tehtyyn vertailuun, joka on suhteutettu koko suomalaisten ikäjakaumaan. Tiedot perustuvat Lowellin perintätietokantaan, joka kattaa noin 500 000 kuluttaja-asiakasta.

Yhteyshenkilöt

Yhteydenotot:

Jenni Siimesvaara, Head of Marketing, +358 50 362 4475

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lowell Suomi Oy
Lowell Suomi Oy
PL 20
20101 Turku

https://www.lowell.fi

Lowell on yksi Euroopan ja Suomen johtavista luotonhallinnan asiantuntijayrityksistä. Toiminnassa yhdistyy vastuullinen luotonhallinta, kestävä riskienhallinta ja dataan perustuvien luotonhallinnan palveluiden edelläkävijyys. Suomessa Lowell tuottaa yrityksille palveluja ja toimialakohtaisia ratkaisuja laskutukseen, perintään ja luottopäätöksen tekoon yli 50 vuoden kokemuksella. Suomessa Lowellin palveluiden piirissä oli 570 000 kuluttaja-asiakasta, ja perintäasioita on vireillä vuosittain noin 2,5 miljoonaa (2018).Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Pohjoismaissa. www.lowell.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme