Nuorten yrittäjien ohjelmistotalo Vertics vahvistuu, vuoden yksinyrittäjä Jaakko Marin sijoittajaksi

Jaa
Kahden nuoren lukiolaisen perustama IT-talo saa uuden jatkokäänteen jo kovaa vauhtia kehittyvässä liiketoiminnassaan, kun IT-alan ammattilainen Jaakko Marin sijoittaa Vertics Oy:seen. Yritys on perustettu 2017 Atte Pohjanmaan ja Max Kalhaman toimesta ja nykyisin yrityksessä työskentelee jo yli 20 henkeä.
Jaakko Marin
Jaakko Marin

Vertics on nopeasti kasvava asiakaslähtöinen ohjelmistotalo Espoon Otaniemestä. Vertics suunnittelee, konseptoi, toteuttaa ja julkaisee asiakkaidensa ohjelmistoratkaisuja. Käytännössä ratkaisut ovat esimerkiksi mobiilisovelluksia tai vaikkapa verkkopalveluita.

Jaakko Marin on laajasti tunnettu ja palkittu IT-palvelujohtamisen ja palveluliiketoiminnan kehityksen asiantuntija. Jaakko Marin on konsultoinut lukuisia pörssiyhtiöitä sekä Suomen TOP 50-yrityksiä ja -organisaatioita palvelujohtamisen haasteissa. Hän sai myös kutsun vuoden 2019 Linnan juhliin.

Jaakko Marinin strateginen lisäarvo rautaisena palvelujohtamisen ammattilaisena on yrityksen valmistelu voimakkaaseen kasvuun. Koko Vertics koulutetaan ja valmistetaan hyödyntämään suurien yritysten maailmasta tunnettua IT-alan parhaiden käytäntöjen mallia, ITIL4:ää. ITIL on arkikielellä niin sanottu standardimalli siihen, miten IT-palvelutalo toimii. Jaakon tehtävä yrityksessä on valmistella kevyt organisaatio käyttämään ITIL-toimintamallia niin, ettei ketteryys kärsi. ITIL:n hyötyjä ovat esimerkiksi palvelu-, raportointi- sekä mitattavuustason kohoaminen. Lähtökohtaisesti, jos IT-maailmassa haluaa kasvaa isoksi, on yritykseen rakennettava jonkinlainen palvelurakenne ja ITIL on yksi parhaista vaihtoehdoista liiketoiminnallisen kehityksen kannalta. 

Vertics tähtää ITIL-mallin tuoman rungon avulla rakentamaan entistä vankempaa palvelua, joka pystyy kilpailemaan myös lähivuosien aikana IT-alan kovimpien yritysten kanssa. 

“Toimialan lähitulevaisuudessa kokonaispalveluiden toimivuus nousee entistäkin tärkeämmäksi asiakasvaatimukseksi ja perinteiset liian tekniset toimijat tulevat olemaan pulassa. Verticsillä on erittäin hyvä suunta moderniksi palvelutuottajaksi. On hyvin innostavaa olla mukana edesauttamassa Verticsin noususuhdannetta ja asiakaskeskeistä palveluliiketoimintamallia”, Jaakko Marin toteaa.  

Atte Pohjanmaan kommentit Jaakosta ja uudesta suunnasta.

“Yritys aina kasvanut mentaliteetilla “ympäröi itsesi fiksummilla”. Jaakon mukaantulo on erittäin luonnollinen jatkumo tälle ja näen, että tulemme hänen avullaan rakentamaan entistäkin loisteliaamman Verticsin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jaakko Marin
Jaakko Marin
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vertics Oy
Otakaari 5
02150 Espoo

http://www.vertics.co

Vertics on nopeasti kasvava asiakaslähtöinen ohjelmistotalo Espoon Otaniemestä. Vertics suunnittelee, konseptoi, toteuttaa ja julkaisee asiakkaidensa ohjelmistoratkaisuja. Käytännössä ratkaisut ovat esimerkiksi mobiilisovelluksia tai vaikkapa verkkopalveluita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vertics Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye