NYAB Oyj

NYAB ja Energiequelle Mikonkeitaan tuulipuistoa koskevaan BoP-sopimukseen

Jaa
NYAB on tehnyt Kristiinankaupunkiin Pohjanmaalle rakennettavaa uutta Mikonkeitaan tuulipuistoa koskevan Balance of Plant (BoP) -sopimuksen. Sopimuksen arvo on lähes 18 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat helmikuussa ja työt valmistuvat voimala-asennuksia varten alkuvuonna 2024. Koko projektin on määrä valmistua syyskuussa 2024.

NYAB toimittaa Energiequellelle tuulivoimapuiston tiet, nostoalueet, perustukset, sisäverkon, sähköaseman ja voimajohdon rakentamisen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että NYABin vastuulla on tuulipuiston rakentamisessa kaikki muu paitsi voimaloiden pystytykset. Mikonkeitaan tuulipuistoon rakennetaan 16 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on noin 105,6 megawattia.

Projektin tilaajana on kansainvälinen energiahankkeiden kehittäjä ja toteuttaja Energiequelle, joka on suunnitellut ja toteuttanut tuulivoimahankkeita vuodesta 1997 lähtien. Parhaillaan NYAB rakentaa Energiequelle Lumivaaran tuulipuistoa Kainuuseen Hyrynsalmen kuntaan.

”Mikonkeitaan tuulipuistossa pääsemme jälleen hyödyntämään laaja-alaisesti koko konsernin asiantuntemusta niin erikois- ja infrarakentamisen kuin energia- ja sähköverkkorakentamisen osalta. On mukavaa, että meille ennestään tuttu asiakkuus saa jatkoa”, iloitsee Jaakko Tyyvi, tuulivoimarakentamisen projektijohtaja, NYAB.

”NYAB toimittaa meille Mikonkeitaan tuulipuiston avaimet käteen toteutuksena. NYABin kyky toteuttaa projekti tilaajan arvojen mukaisesti on vakuuttanut edellisessä projektissamme ja Mikonkeitaan tuulipuisto on loistavaa jatkumoa tälle yhteistyölle”, sanoo Raine Kyrö, rakennuttamisjohtaja, Energiequelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on noin 350 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj

NYAB suorittaa laajamittaisia vesitöitä Södertäljen kanavassa18.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

NYAB on allekirjoittanut Ruotsin liikennevirasto Trafikverketin kanssa sopimuksen, jonka arvo on 174 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 15 miljoonaa euroa). Projektin tilaajana on Ruotsin liikennevirasto Trafikverket, joka viimeistelee Södertäljen sulku- ja kanavaprojektia yhteistyössä Ruotsin merenkulkulaitos Sjöfartsverketin kanssa. Projektin tarkoituksena on tehdä rahtiliikenteestä kestävämpää ja tehokkaampaa sekä parantaa meriturvallisuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye