Nyt nautitaan rapeista blineistä. Talven sesonkiherkku on täällä!
7.1.2019 12:11:24 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Lisukelistalta löytyy niin perinteistä siianmätiä kuin yllätyksellisempiä elementtejä linssikaviaarista paistettuun osterivinokkaaseen. Monipuolinen maistelija tilaa blinipaletin.
Blinien suosio kasvaa vuosi vuodelta. Talven aikana S-ryhmän pääkaupungin ravintoloissa arvioidaan paistuvan yli 30 000 bliniä.
Kappelin blinit valmistetaan perinteisen reseptin mukaan
Esplanadin Ravintola Kappelissa blinikauteen on valmistauduttu kaivamalla esiin kymmenet valurautapannut ja talon klassinen taikinaresepti. ”Tattari- ja vehnäjauhoista valmistetun taikinan annetaan käydä yön yli, jonka jälkeen blinit paistetaan kirkastetussa voissa kuumalla pannulla. Herkku tarjoillaan asiakkaalle vastapaistettuna”, kertoo Kappelin keittiömestari Jussi Kuuluvainen.
”Suosikkiannokseksi noussee jälleen blinipalettimme, johon kuuluu rapean blinin lisäksi smetanaa, sipulia, siianmätiä, poromoussea, sillikaviaaria, kylmäsavulohitartaria, sienisalaattia ja suolakurkkua.”
Mikä selittää blinien suuren suosion, Jussi Kuuluvainen? ”Bliniateriasta on tullut monelle meistä jokatalvinen perinne. Pimeänä ja kylmänä vuodenaikana kaivataan paitsi sosiaalisia kokoontumisia myös tuhteja herkkuja.”, Kuuluvainen pohtii.
Blinilisukkeita joka makuun
Tuhdin luonteensa vuoksi blinit vaativat seurakseen voimakkaita makuja. S-ryhmän ravintoloissa lisukevalikoima on varsin monipuolinen, perinteisestä siianmädistä lihaisiin ja kasvispohjaisiin vaihtoehtoihin. Blinipaletit ja -menut tarjoavat monta makua yhdellä kertaa.
”Kiinnostavimmat lisukkeet löytyvät ehkä Mikonkadun Plaza Restaurantista, jossa tarjolla on siianmädin lisäksi muun muassa paistettua osterivinokasta ja jaloviina-graavattua lohta”, kertoo S-ryhmän ravintoloiden markkinointipäällikkö Susanna Hagelstam. ”Näköalaravintola Loisteen blinilistalta löytyy myös kasvisblinipaletteja. Kaivopihan Ravintola Zetorissa nautitaan jälkiruoaksi makeita blinejä marjahillokkeella ja tuorejuustomoussella.”
Bliniperinne saapui Suomeen jo 1800-luvulla venäläisten ruhtinaiden matkassa. Hoveissa blinien kanssa siemailtiin samppanjaa. ”Meidän tämän kauden juomasuosituksemme on laadukas ja puhdas suomalainen olut, William K. Craft Pils. Sen raikkaus täydentää juuri sopivasti blinin rasvaisuutta. Toki hyvä samppanja, kuten sitruksinen Nicolas Feuillatte Selection Brut, sopii aina”, Hagelstam suosittelee.
Blini siianmädillä alkaen 12 euroa, blinipaletti eri lisukkein alkaen 29 euroa.
Katso kaikki blinimenut ja tee pöytävaraus osoitteessa: www.raflaamo.fi/fi/blinit
Lisätietoja: Susanna Hagelstam, markkinointipäällikkö, S-ryhmän ravintolat, puh. 050 388 4532, s-posti susanna.hagelstam@sok.fi
Valmista blinit Ravintola Kappelin keittiömestarin Jussi Kuuluvaisen reseptillä kotona:
KAPPELIN BLINIT
Taikinapohja:
0,5 l maitoa
6 g kuivahiivaa
15 g suola
10 g sokeri
310 g tattarijauho
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muuta aineet. Anna taikinapohjan käydä huoneenlämmössä yön yli
Taikina:
4 dl olut
150 g vehnäjauho
1 kpl muna
1,2 dl valkuaista, vaahtona
Lisää ainekset taikinapohjaan, valkuaisvaahto viimeisenä nostellen.
Paista runsaassa kirkastetussa voissa blinipannulla.
Reseptistä tulee n. 10 isoa bliniä.
Kaada valmiin blinin päälle voisulaa, ja laita tarjolle suosikkilisukkeesi kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Hagelstam, markkinointipäällikkö, S-ryhmän ravintolat, puh. 050 388 4532, susanna.hagelstam@sok.fi
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Raflaamosta löydät lähes 500 S-ryhmän ravintolaa ympäri vuoden sekä tietoa erilaisista teemaviikoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

