Hämeen kauppakamari

Nyt on kasvun paikka

Jaa
Hämeen kauppakamarin alueella yritysten tulevaisuudenodotuksissa on näkyvissä orastavaa kasvua koronapandemian vallitsevassa tilanteessa. Tieto selviää kauppakamareiden viimeisimmästä pikakyselystä, joka tehtiin ennen vappua. ”Konkurssiriski on laskenut, mutta vielä yrityksissä on varovaista henkilöstöpolitiikkaa. Hämeessä toimivien yritysten maksuvalmiustilanne on positiivinen uutinen, koska vain noin 10 prosenttia kertoo maksuvalmiuden olevan välttävä tai heikko. Nyt viimeistään yrityksillä pitäisi olla korona-exit-suunnitelma, jotta ne eivät menetä markkinaosuuksiaan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)

Hämeessä kyselyyn vastanneista selkeästi suurin osa on teollisuusyrityksiä ja viidennes yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 11 miljoonaa euroa.

Vastanneista yrityksistä 72 prosenttia arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan tai kasvavan seuraavan kahden kuukauden aikana, kun edellisessä maaliskuussa tehdyssä kyselyssä osuus oli 62 prosenttia. ”Nyt huhtikuussa 41 prosenttia yrityksistä on vähentänyt henkilöstön määrää koronan aikana ja 28 prosenttia ennakoi edelleen vähentävän henkilöstöä seuraavan kahden kuukauden aikana, kun maaliskuussa vähennystarvetta ennakoi 38 prosenttia vastaajista”, Eerikäinen sanoo.

Alueen yritysten konkurssiriski on laskenut 22 prosenttiin vastaajista, kun maaliskuussa osuus oli 28 prosenttia. Vastanneista 73 prosenttia kertoo koronaepidemian vaikuttaneen liikevaihtoon edelleen negatiivisesti.

”Orastavaa kasvua on näkyvissä, kun seuraavan kahden kuukauden aikana 49 prosenttia vastanneista arvioi liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai kasvavan, kun maaliskuussa osuus oli 35 prosenttia. Alueemme yritykset näkevät tulevaisuuden kuitenkin keskimäärin pessimistisemmin kuin muualla Suomessa”, toteaa Eerikäinen.

Kyselyssä selvitettiin myös, mitä pysyviä muutoksia yritykset näkevät toiminnassaan ja työskentelemisessä koronapandemian jälkeen. Odotetusti yritykset nostivat merkittävimmiksi muutoksiksi etätyön lisääntymisen ja digitalisaation vauhdittumisen.

”Onneksi jo neljännes Hämeessä toimivista yrityksistä on havainnut markkinaosuuksien muutoksen toimijoiden kesken. Viimeistään nyt alueemme yritysten pitäisi herätä toimenpiteisiin, joilla pääsee hyötymään markkinoiden avautumisesta ja valtavista elvytyshankkeista globaalisti”, korostaa Eerikäinen.

Katso kyselyn tulokset liitteenä.

Kauppakamarien pikakysely tehtiin 27.4.2021. Kyselyyn vastasi 2338 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoiltaympäri Suomen kaiken kokoisista yrityksistäAiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu viime vuonna 16.–17.3., 30.3., 21.4., 4.5., 18.5., 1.6., 23.6., 2.9., 8.10. ja 1.12.2020 sekä tänä vuonna 2.2. ja 16.3. Hämeen kauppakamarin alueella vastanneita yrityksiä oli 184, joista teollisuusyritysten osuus on 26 prosenttia ja kaupan alan yritysten 14 prosenttia. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 80 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.4.2024 14:38:16 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye