Nyt on lasten aika – varhaiskasvatuksen laadusta on pidettävä kiinni
Vuonna 2030 päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla henkilökunnasta on oltava varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja näistä vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Tästä on pidettävä kiinni ja sen toteuttamiseksi on tehtävä töitä suunnitelmallisesti.
Kaikki puolueet tavoittelevat koulutustason nostoa ja sitä, että vähintään puolet 25–34-vuotiaista on korkeasti koulutettuja vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa, että korkeakoulupaikkoja on lisättävä.
– Pidämme tärkeänä sitä, että uusi hallitus asettaa lapset etusijalle. Yliopistojen lisäaloituspaikoista on kohdennettava riittävä määrä varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen. Lisäksi tarvitaan monimuotokoulutuksia, jotka ovat erittäin suosittuja, OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen vaatii.
– Lisäksi yhdessä kuntien ja yksityisten varhaiskasvatuksen järjestäjien kanssa on etsittävä keinoja, joilla parantaa alan houkuttelevuutta. Työolot, arvostus ja palkka vaativat toimenpiteitä.
Opettajapulaan kaupungit esittävät ratkaisuksi pidempää siirtymäaikaa korkeakoulutettujen määrän lisäämiselle. Tällöin henkilöstörakennetta ei toteutettaisi vielä vuonna 2030, vaan joskus myöhemmin.
– Nyt ei ole aika pohtia maalin siirtämistä, vaan lisätä välittömästi koulutuspaikkoja riittävälle tasolle. Mikään pidempikään siirtymäaika ei riitä, ellei koulutusmääriä lähdetä heti korjaamaan, VOL:n puheenjohtaja Anitta Pakanen korostaa.
Päiväkodin johtajalla on oltava kasvatustieteen maisteriopinnot
Kuusi suurinta kaupunkia ovat huolissaan myös siitä, onko lain vaatimusta päiväkodin johtajan kasvatustieteen maisterin tutkinnosta mahdollista toteuttaa. Niiden mukaan päiväkodin johtajia ei ole riittävästi vuonna 2030, jos ainoa väylä johtajaksi on maisterintutkinto. Tällä hetkellä suurimpien kaupunkien kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelevistä johtajista vain alle 10 prosentilla on maisterintutkinto.
– Kunnilla on seitsemän vuotta aikaa luoda edellytykset nykyisille päiväkodin johtajille, että he voivat tarvittaessa työn ohessa suorittaa vaaditun maisterintutkinnon. Uuden hallituksen on pidettävä huoli, että esimerkiksi yliopistoilla on edellytykset rakentaa monimuoto-opintoina toteutettavia päiväkodinjohtajan kelpoisuuden tuottavia opintoja, Pakanen toteaa.
Varhaiskasvatuslain uudistuksen yhtenä päätavoitteena oli painottaa juuri varhaiskasvatuksen pedagogista luonnetta ja laatua, jota vahvistettiin nostamalla päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimus kasvatustieteen maisteriksi lakia uudistettaessa. Päiväkotien toiminnasta vastaavan johtajan tehtäviin sisältyy vahvasti varhaiskasvatuksen kuuluvan pedagogiikan ja työntekijöiden pedagogisen osaamisen johtamista ja suunnittelua. Tämä turvataan kaikilta johtajilta vaadittavilla kasvatustieteen maisteriopinnoilla.
– Toisin kuin väitetään, sosionomeilla on varhaiskasvatuslain mukaan sama mahdollisuus, kuin varhaiskasvatuksen opettajilla jatkaa opintojaan kasvatustieteen maisteriksi ja näin saada kelpoisuus päiväkodin johtajiksi, Pakanen sanoo.
– Varhaiskasvatuksen työvoimapulan ratkaisuksi on kautta aikojen tarjottu alan kelpoisuuksien väljentämistä. Lasten yhdenvertaisuuden ja alan arvostuksen näkökulmasta tämä on kestämätöntä. Sille on tultava stoppi tällä hallituskaudella, Lahtinen painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina LahtinenKoulutuspolitiikan johtajaOAJ
Puh:+358 50 341 3964nina.lahtinen@oaj.fiAnitta PakanenPuheenjohtaja, VOLVarhaiskasvatuksen Opettajien Liitto (VOL)
Puh:+358 40 540 8633anitta.pakanen@vol.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Kunta-ala sai raharatkaisun, OAJ tyytyväinen – Opettajille yleisen linjan mukaiset korotukset ja uusi palkkaohjelma5.5.2025 23:30:00 EEST | Tiedote
Kunta-alan palkkasopu tuo opettajille yleisen linjan mukaiset korotukset. Uusi palkkaohjelma, joka ei ole irtisanottavissa, tuo tämän päälle vielä 1,8 prosentin lisäkorotuksen. OAJ:n puheenjohtaja on tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että ratkaisuun päästiin neuvottelemalla.
OAJ tyrmistynyt: Hallitus leikkaa jälleen koulutuksesta23.4.2025 23:14:04 EEST | Tiedote
Koulutuksen merkitys talouskasvun vauhdittajana unohdettiin hallituksen puoliväliriihen päätöksissä. Kuntien 75 miljoonan euron valtionosuusleikkaukset kohdistuvat merkittävänä leikkauksena suoraan koulutukseen ja kasvatukseen. Lisäksi korkeakouluihin kohdistetut yhteensä vajaan 120 miljoonan euron leikkaukset ovat tyrmistyttäviä.
OAJ ja Teollisuusliitto: Sopimusyhteiskuntaa murentamalla ei luoda talouskasvua22.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
OAJ:n ja Teollisuusliiton puheenjohtajilta ei heru ymmärrystä julkisuudessa esillä olleelle maan hallituksen aikomukselle poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Puheenjohtajien mukaan verovähennysoikeuden poistaminen horjuttaa koko suomalaista sopimusyhteiskuntaa.
OAJ:s enkät: Lärarna fördömer förslaget om att flytta skolelevernas sommarlov18.3.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt OAJ:s färska medlemsenkät motsätter sig majoriteten av lärarna att sommarlovet skulle flyttas fram. Det skulle innebära en enorm förändring för hela utbildningssektorn och försämra orken i arbetet och läranderesultaten.
OAJ:n kysely: Opettajat tyrmäävät ehdotuksen koululaisten lomien siirrosta18.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
OAJ:n tuoreesta jäsenkyselystä selviää, että valtaosa opettajista ei kannata kesälomien siirtoa. Siirto tarkoittaisi koko koulutussektorille valtavaa muutosta ja vaikuttaisi heikentävästi työssä jaksamiseen ja oppimistuloksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme