Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Nyt on ruusukaalin aika

20.9.2019 10:03:11 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Ruusukaali on vähitellen ottanut paikkansa monimuotoisen kaaliperheen jäsenenä. Se lisää Suomessakin suosiotaan joka vuosi, vaikka sen käyttö lähti liikkeelle olemattoman pienestä, yhdestä pikkukerästä per henkilö vuositasolla. Viimeistään nyt kotimaassa tuotettuna siihen on hyvä syy tutustua, jos sen on aiemmin ohittanut. Ruusukaalikausi on Suomessa parhaimmillaan. Kotimaisena lähiruokana ruusukaali piristää kasvisvalikoimia elo-syyskuun vaihteesta aina myöhäiseen syksyyn ja talveen saakka. Valtakunnallista ruusukaaliviikkoa vietetään viikolla 41 (7.–13.10.2019).

Nopeaan ruuanlaittoon

Ruusukaali sopii moderniin ruuanlaittoon hyvin, koska se kypsyy nopeasti ja sallii kokilta monenlaisen luovuuden. Pikkukeräset voi malttamaton puolittaa tai leikata neljään osaan ja irrotella somannäköisiä lehtiä, jolloin voi puhua jo pikaruuasta, koska kypsyminen tapahtuu minuuteissa. Paahda uunissa, paista pannussa tai kypsennä höyryssä.

Ruusukaalin makuparit

Ruusukaalin makuun sopivat hyvin pähkinät ja siemenet. Raikasteeksi ja makeutta antamaan voit lisätä omenaa, appelsiinia, kuivattuja marjoja tai hedelmiä. Lämpimien ruusukaaliruokien makua voi pyöristää tilkalla kermaa. Ruusukaalisalaatteihin sopivat juustot. Vanhastaan ruusukaalia on nautittu liharuokien, varsinkin lampaan ja riistan kaverina, mutta ruusukaali on loistovalinta myös kasvisruokailussa. Kokeile maustaa aniksen tai fenkolin siemenillä.

Hyvä ravintoarvo

Ruusukaali sisältää monipuolisesti kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja, esimerkiksi C-, K- ja B-ryhmän vitamiineja ja kaliumia. Muiden kaalikasvien tavoin myös ruusukaali sisältää elimistöä suojaavia ja terveyttä ylläpitäviä aineosia.

Juhlaruokien lisäkkeeksi

Syyskauden juhlapöydissä herkutellaan sorsa-, peura-, poro- ja hirvipaisteilla. Mikäpä olisi parempi oheisruoka näille kuin ruusukaalit. Lammasruokiin kaalit, varsinkin kerä- ja ruusukaalit, tunnetusti luontuvat hyvin. Perinteitä kunnioittaen pyhäinpäivän pöytään usein nostetaan kokonaisena kypsennetty naudanpaisti ja tällekin paistille ruusukaalit ovat nappivalinta. Nykyisin viljeltävät ruusukaalin lajikkeet maistuvat pehmeän herkullisilta. Vanhat lajikkeet saattoivat maistua voimakkailta ja muuttuivat vasta kylmää saatuaan paremmiksi.

 

Lisätietoja:

kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen, puh. 0400 544 728

Kokeillut ruokaohjeet ja kuvat:

Ruusukaali, tuotekuva
https://www.kasvikset.fi/kuvagalleria/tuotekuvat/image/418-ruusukaali-iso#fwgallerytop

Ruusukaali-pekoniherkku
https://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/kaalit/recipe/141-ruusukaali-pekoniherkku

Appelsiini-ruusukaalit
http://rouvakasvis.blogspot.com/2018/10/appelsiini-ruusukaalit-ja-linssipihvit.html

Lämmin ruusukaalisalaatti
http://rouvakasvis.blogspot.com/2019/09/lammin-ruusukaalisalaatti.html

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Herne nousi yli 50 000 hehtaariin – nyt tarvitaan keinot, joilla peltoviljely myös kannattaa6.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote

Suomalaiset peltoviljelijät uudistavat tuotantoaan. Viljakasvien ala pieneni vuonna 2026 noin seitsemän prosenttia, kun peltoalaa siirtyi muun muassa valkuais- ja öljykasveille. Herneen viljelyala nousi yli 50 000 hehtaariin. MTK esittää konkreettisia keinoja, joilla peltokasvituotannon kannattavuus nostetaan kestävälle tasolle. Aiheesta keskusteltiin Helsingissä tänään perjantaina MTK:n peltokasviseminaarissa, joka kokosi yli 200 viljelijää.

MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote

MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.

MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.

Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu

MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?

MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye