OAJ vaatii Pyhäjärven kaupunkia luopumaan törkylomautusaikeista
12.11.2020 08:00:00 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Opettajien työ vähenisi Pyhäjärvellä vain kuuden työpäivän verran. Tämä selittyy sillä, että kunta aikoo hajauttaa lomautusjaksoja ja sijoittaa niitä viikonloppujen yhteyteen. Näissä ns. törkylomautuksissa kyse ei olekaan lomauttamiseen lähtökohtaisesti liittyvästä työn vähentymisestä, vaan kyse on puhtaasta palkanleikkauksesta.
– Pyhäjärven lomautussuunnitelma on harvinaisen epäreilu. Jos työnantajalle annettaisiin harjoitustehtäväksi suunnitella maksimaalisesti henkilöstöä kurittava lomautus, se olisi juuri tällainen. Kaupungin muu henkilöstö ei näillä näkymin joudu samaan, he eivät menetä totaalisesti työttömyyspäivärahojaan. Lisäksi heillä työmäärä vähenee samassa suhteessa kuin palkkakin, OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto huomauttaa.
–Kuntien tulisi korona-aikana erityisesti huolehtia siitä, että lähiopetusta, ohjausta ja tukea on tarjolla riittävästi. Viime kevään etäopetusjakso aiheutti oppimisvajetta, minkä täyttämiseen myös maan hallitus myönsi lisärahoitusta. Sen edellytyksenä oli, että kunta pitäytyy lomautuksista. Tämä ylimääräinen valtionapu kelpasi myös Pyhäjärvelle. Nyt Pyhäjärvi uhkaa aiheuttaa uuden oppimisvajeen omatoimisesti lomauttamalla opettajat, Tuomisto hämmästelee.
Tuomiston mielestä Pyhäjärven suunnitelma ei ole järkevä myöskään kunnan verotuottojen näkökulmasta.
– Jos opettajat jätetään tyystin ilman päivärahoja, on kunnankin verotulomenetys suurin mahdollinen, kun se jää ilman opettajien päivärahoista maksamia verotuloja kaikilta kymmeneltä päivältä, hän toteaa.
Yt-neuvottelut päättyneet
OAJ ja neuvottelujärjestö JUKO eivät hyväksy opetushenkilöstön lomautuksia. Tuomisto korostaa, että lomautusten haitat ovat opetustoimessa aina tavoiteltua palkkasäästöä suuremmat.
– Opetushenkilöstöä lomauttamalla ei yhdenkään kunnan taloutta pelasteta. Lomautukset johtavat lähes poikkeuksetta lapsille ja nuorille lailla turvattujen oikeuksien rikkomuksiin, mistä voi vielä aiheutua lisälaskua kunnalle, Tuomisto varoittaa.
Kaupunginhallituksen päätöksiä odotetaan marraskuun aikana. Yt-neuvottelut ovat jo päättyneet. Tuomisto uskoo, että päättäjien suunnitelmat voisivat vielä peruuntua, jos vanhemmat ja kuntalaiset havahtuvat ajoissa lomautusten haittoihin.
OAJ:n jäseniä on lomautettu tänä syksynä reilussa 20 kunnassa, mutta vain osassa kuntia lomautukset ovat koskeneet koko opetushenkilöstöä. Yt-neuvotteluja on käyty tänä vuonna kaikkiaan lähes 200 kunnassa, joista 119 on luopunut aikeista lomauttaa tai vähentää opetushenkilöstöä.
Seuraa kuntien lomautustilannetta OAJ:n sivulta:
https://www.oaj.fi/tyoelamaopas/tyo-loppuu/lomautukset/lomautustilanne/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niku TuomistoKehittämispäällikkö
Puh:+358 44 200 9040niku.tuomisto@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ: Määräaikaisuuksiin palautettava perusteltu syy20.5.2026 14:14:39 EEST | Tiedote
Eduskunta on juuri hyväksynyt työsopimuslain muutokset, jotka sallivat määräaikaisen työsuhteen ilman perustetta enintään vuodeksi. OAJ pitää uudistusta vahingollisena ja vaatii perustellun syyn palauttamista määräaikaisuuksiin.
Työministeri siirtää ammattikorkeakoulujen lakkoa kahdella viikolla20.5.2026 12:44:32 EEST | Tiedote
Työministeri on siirtänyt OAJ:n kaikkiin ammattikorkeakouluihin 28.5. antaman työnseisauksen ajankohtaa kahdella viikolla. Siirron myötä työnseisaus menettää merkityksensä, koska se oli rajattu koskemaan ainoastaan pääsykokeiden valvontatehtäviä.
OAJ:lta lakkovaroitus kaikkiin ammattikorkeakouluihin13.5.2026 17:03:11 EEST | Tiedote
OAJ antoi tänään lakkovaroituksen, joka koskee kaikkia ammattikorkeakouluja. Ellei sopua synny aiemmin, lakko toteutuu 28. toukokuuta. Työnseisaus koskee pääsykokeiden valvontaan liittyviä työtehtäviä.
OAJ godkände medlingsbudet men arbetsgivarparten förkastade förslaget13.5.2026 14:13:00 EEST | Pressmeddelande
OAJ:s styrelse godkände riksmedlarens medlingsbud för ett nytt kollektivavtal för yrkeshögskolorna. Också De högre tjänstemännen YTN gav sitt godkännande. Däremot förkastade arbetsgivarparten Bildningsbranschen förslaget. Strejkerna som OAJ har varslat om genomförs också nästa vecka.
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen työriidassa, työnantajapuoli Sivista hylkäsi13.5.2026 13:21:12 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus hyväksyi valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Näin teki myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN. Työnantajapuoli Sivista kuitenkin hylkäsi ehdotuksen. Ensi viikolle ilmoitetut lakot toteutuvat, ellei ratkaisua synny sitä ennen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
