Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK

OAJ valitsi TAKKin Vuoden oppilaitokseksi

Jaa
Opetusalan ammattijärjestö OAJ palkitsi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKKin Vuoden oppilaitoksena 2022. TAKK sai tuomaristolta kiitosta laajasta ja saumattomasta yhteistyöstään työelämän edustajien, opiskelijoiden, kouluttajien ja hallinnon kesken. Onnistumisesta kertoo se, että TAKKista valmistunut suorittaa usein oppilaitoksessa myös muita koulutuksia ja työntekijöiden vaihtuvuus on vähäistä. Sekä opiskelijat että työntekijät suosittelevat oppilaitosta eteenpäin.

Työhyvinvointitoimintaa pidettiin esimerkillisen hyvänä, monipuolisena ja avoimena. Toiminnassa on keskitytty vahvistamaan niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia. Vakuuttavaa oli myös ajantasainen ja vahva tiedotus.

Toukokuun lopulla Tampereella järjestettiin jääkiekon MM-kilpailut. TAKKista MM-kisaprojektiin osallistui aktiivisesti n. 70 opiskelijaa, ja TAKKin keskustan kampuksella oli Suomen pelipäivinä kovasti säpinää.

– Kädet pystyyn, tehtiin maali! Olen tästä työyhteisöstä tosi ylpeä ja tämä tunnustus on mahtava juttu. Ottelu ja turnaus kuitenkin jatkuvat, eli noudatamme jatkuvan kehittämisen periaatteita jatkossakin, rehtori Teppo Tapani kommentoi voittoa OAJ:n tiedotteessa.

– Valinnan perustelut vahvistavat, että olemme onnistuneet tavoitteissamme mm. työnantajana henkilöstön hyvinvoinnin tukemisessa, yhteistyössä työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa sekä opiskelijoiden kiinnittämisessä yhteisöön ja toiminnan kehittämiseen.

Samaa mieltä on sähköalan kouluttaja ja TAKKin luottamusmies Jyrki Lempinen.

– Palkinnon perustelut pitävät paikkansa, eikä niihin ole lipsahtanut ylisanoja.

– TAKK on tämän palkinnon ansainnut. Työn imu on henkilöstön parissa hyvällä tolalla, mikä näkyi tuoreessa henkilöstökyselyssäkin.

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti valittiin nyt 32. kerran

OAJ valitsee vuosittain vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Tunnustus on todistus suomalaisen koulu- ja kasvatusjärjestelmän korkeasta tasosta sekä hyvinvoivasta työyhteisöstä. Tunnustuksen saa yksikkö, jonka toiminta on esimerkillistä ja jossa viihtyvät sekä opettajat että oppilaat, opiskelijat tai päiväkodin lapset.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat esittää OAJ:n valtakunnalliset piirit, opettajien ammattiyhdistykset sekä yksittäiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset. Myös yksittäinen henkilö voi esittää omaa työyhteisöä tai työpaikkaa.

Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1991.​​​​

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.TAKKilaisten ystävänpäivätempaus.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyrki Lempinen
kouluttaja, OAJ:n luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu
jyrki.lempinen@takk.fi
puh. 044 7906 272

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK
Tampereen valtatie 15
33100 TAMPERE

Vaihde 03 2361 111, info@takk.fihttp://www.takk.fi

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on monialainen ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä. Vuosittain TAKKissa opiskelee noin 11 000 aikuista ja henkilöstöä on n. 250. TAKKia ylläpitää Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr. Tarjolla on ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta yli 20 ammattialalta. Koulutuksia, toimintaa ja oppimisympäristöjä kehitetään tiiviissä yhteistyössä työelämän ja yritysten kanssa. Yrityksille ja organisaatioille on tarjolla joustavat ja yksilölliset henkilöstön osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen palvelut.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen valimoala ansaitsi tunnustusta25.1.2024 11:22:48 EET | Tiedote

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on järjestänyt valimoalan täydennys- ja kurssimuotoista koulutusta vuodesta 2020 lähtien ainoana oppilaitoksena Suomessa. Koulutuksien järjestäminen on vastuullisuusteko, koska esimerkiksi Suomen huoltovarmuus on riippuvainen valimoalasta. Hyvä työ ja panostus valimoalaan ei ole jäänyt huomaamatta: Valimoteollisuus ry palkitsi TAKKin kunniamaininnalla viime vuoden lopulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye