Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

OAJ: Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula ei ratkea koulutusvaatimuksia väljentämällä

Jaa
Varhaiskasvatuksen opettajien kelpoisuuksien väljentäminen romuttaisi koko varhaiskasvatuslain sisällön ja tavoitteet, korostaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Vuosien työ päivähoidon muuttamiseksi pedagogiaa painottavaksi varhaiskasvatukseksi valuisi hukkaan.

Päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen on kestämätön idea, toteaa OAJ. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ehdotti STT:n haastattelussa varhaiskasvatuslain muuttamista niin, että sosionomit saisivat varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Honkonen perusteli ehdotustaan päiväkotien henkilöstöpulan helpottamisella.

OAJ vastustaa jyrkästi ehdotusta ja painottaa, että päiväkodin henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia ei voi väljentää. Vain laadukas varhaiskasvatus on vaikuttavaa, ja siinä henkilöstön koulutus on keskeistä.

– Laki määrittää varhaiskasvatuksen toiminnaksi, jossa painottuu pedagogiikka. Tämä on koko lain perusta. Varhaiskasvatus rakennettiin tukemaan opinpolkua. Osaamistaso on laskenut, ja tutkimukset tuovat selvästi esille laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen merkityksen oppimiselle, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Yliopistojen järjestämä varhaiskasvatuksen opettajankoulutus on kasvatustieteellinen opettajankoulutus, joka suuntautuu kokonaan varhaiskasvatukseen. Sosionomikoulutus taas pohjautuu sosiaalitieteisiin. Varhaiskasvatuslaissa nimenomaan tuodaan esille molempien koulutusten vahvuudet ja niiden tuoma osaaminen, toteaa OAJ:n va. koulutusjohtaja Nina Lahtinen.

– Varhaiskasvatuksen sosionomin rooli on tärkeä osa kokonaisuutta. Eri ammattien tarkoitusta ja tehtäviä sekä merkitystä lasten kehitykselle ja oppimiselle ei pidä sekoittaa, Lahtinen sanoo.

Henkilöstöpula ei johdu lakimuutoksesta

Ministeri Honkosen väite siitä, että päiväkotien henkilöstöpulan taustalla olisi viime vaalikaudella tehty varhaiskasvatuslain muutos, ei kerta kaikkiaan pidä paikkansa.

Vuonna 2018 tehdyllä lakimuutoksella muutettiin kelpoisuusvaatimuksia, jotka päiväkodeissa työskentelevien pitää täyttää vuoteen 2030 mennessä. Lain vaade ei ole vielä edes voimassa, ja henkilöstöpulaa on ollut vuosikausia jo ennen lakimuutosta.

- Vaikka ammattikorkeakoulujen aloitusmäärät ovat moninkertaiset verrattuna yliopistojen opettajakoulutuksiin, pulaa ei ole ratkaistu, Murto sanoo.

Opettajapulan taustalla on se, että yliopistojen koulutusmäärät ovat olleet jo pitkään täysin riittämättömiä.

Murto ja Lahtinen hämmästelevät matematiikkaa, jonka mukaan tilanne paranisi kelpoisuuksia väljentämällä. Nykyisin opettajiksi kelpoisia ovat yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneet.

Lakimuutoksen tullessa voimaan vuonna 2030 sekä opettajat että sosionomit edelleen työskentelevät päiväkodeissa, mutta heidän koulutuksensa on vain tuotu näkyviin ammattinimikkeisiin. Opettajia pitää olla kolmasosa. Lisäksi työnantaja voi rekrytoida opettajia tai sosionomeja sen mukaan, kumpia tarvitaan tai kumpia on saatavilla.

- Opettajia saadaan lisää parantamalla palkkaa ja työoloja, sekä kouluttamalla heitä riittävästi. Siihen yliopistot tarvitsevat pysyvää rahoitusta, huomauttavat Murto ja Lahtinen.

OAJ vaatii budjettiriihessä ministeri Honkoselta rahoitusta varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkojen lisäämiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
PL 20
00520 Helsinki

http://www.oaj.fi

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelmat kasautuvat – kehysriihessä on päätettävä koulutuksen pelastusrenkaasta19.3.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen perusopetuksessa ja lukioissa työskenteleville jäsenille. Kyselyt näyttävät, että ryhmäkoot ovat liian suuria ja oppimisen tuki ei toteudu peruskouluissa. Ongelmat näkyvät myös lukioissa, joiden opiskelijoiden opiskelutaidot ja elämänhallintataidot ovat heikentyneet. OAJ peräänkuuluttaa koulutuksen erityissuojeluksen säilyttämisen tärkeyttä hallituksen kehysriihessä.

OAJ:n kysely: Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden tuen tarve lisääntynyt ja opettajien kuormitus kasvanut – koulutuksen erityissuojelusta on pidettävä kiinni29.2.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville jäsenille. Tulokset ovat erittäin huolestuttavia: opettajat kokevat, että opiskelijoiden tuen tarve on kasvanut, opiskeluvalmiudet heikentyneet ja opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on viime vuosikymmenen aikana pienentynyt samaan aikaan, kun työtehtävien määrä on kasvanut.

OAJ: Pääministerin kutsuttava keskeiset liitot koolle neuvottelujen käynnistämiseksi työmarkkinamallista9.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Ylimääräiseen kokoukseen kokoontunut OAJ:n hallitus keskusteli työmarkkinatilanteesta eilen illalla. OAJ esittää, että työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi pääministerin pitää kutsua keskeiset liitot koolle kaksikantaisten neuvottelujen käynnistämiseksi työmarkkinamallista. Järjestön hallituksen mielestä työmarkkinoiden umpisolmu on ratkaistava, mutta juuri nyt ei ole tarkoituksenmukaista järjestää uusia lakkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye