OAJ:n rahasto tukee opetushenkilöstön työhyvinvointia yli 1,5 miljoonalla eurolla
17.6.2022 13:56:55 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Tuen hakijoina oli OAJ:n yhdistyksiä ja OAJ:n jäsenten muodostamia yhteisöjä. Lisäksi tukea sai kaksi pro gradu -työtä.
Avustussumma kasvoi tuntuvasti, sillä vuotta aiemmin, ensimmäisellä jakokierroksella 2021, rahasto jakoi noin miljoona euroa. Hakemuksia tuli tänä vuonna yli 200, ja haetun tuen yhteismäärä oli hieman yli 6 miljoonaa euroa.
– Hankkeisiin toivottiin mukaan entistä enemmän paikallisia työnantajia, sillä työhyvinvointi rakentuu työyhteisöissä. Emme tässä täysin vielä onnistuneet, mutta saimme kuitenkin työnantajien mukanaololle hyvän alun. Tähän tulemme kiinnittämään jatkossa entistä enemmän huomiota. Työhyvinvointi on yhteistoimintaa työpaikoilla, OAJ:n kehitysjohtaja Jari Cavernelis kertoo.
– Rahasto tukee hankkeita, jotka hyödyttävät laajasti jäseniämme eli koulutus-, kasvatus- ja opetusalan työntekijöitä ja työyhteisöjä. Hyvä hanke on suunnitelmallinen ja perusteltu, ja se täyttää yleiset ja painotetut hakukriteerit. Se saa vireille muutoksia työyhteisössä ja kohentaa työelämän laatua, Cavernelis kuvaa.
Jäsenten hyvinvoinnin edistäminen osa OAJ:n strategiaa
Jäsenten työhyvinvoinnin edistäminen on keskeinen osa OAJ:n strategiaa. Ajatuksena on, että rahaston tukemien hankkeiden avulla tieto hyvistä käytänteistä leviäisi alan työyhteisöstä toiseen.
Yli 50 000 euron hankkeista avustuspäätöksen teki OAJ:n hallitus ja tätä pienemmistä avustuksista päätti puheenjohtajisto. OAJ maksaa tuet syyskuun 2022 aikana, ja aikaa niiden käyttämiseen on myös ensi vuosi. Seuraava hakukierros on alkuvuodesta 2023.
OAJ:n valtuusto perusti työhyvinvointirahaston elokuussa 2020. Työhyvinvointirahasto voi käyttää tarkoitukseensa vain tuottovarojaan. Rahasto on osa OAJ:n varallisuutta. Varoja käytetään OAJ:n hallituksen vuosittain päättämän suunnitelman mukaisesti.
OAJ:ssa valittiin keväällä 2022 uusi valtuusto nelivuotiskaudelle. Tarkoituksena on, että se käy periaatekeskustelun rahaston toiminnasta ja tukiperiaatteista ennen seuraavaa hakukautta.
Tutustu 2022 tuen saajiin oaj.fi/tyohyvinvointirahasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari CavernelisKehitysjohtajaOAJ
Puh:+358 50 572 4583jari.cavernelis@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Ammattikorkeakoulujen lakko alkoi – lakkotapahtuma tänään Mikkelissä1.9.2026 06:00:00 EEST | Kutsu
Tänään 1. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Mikkelin kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Kuopiossa ja Lappeenrannassa.
OAJ: Hallituksen pysäytettävä koulutuksen automaattileikkuri budjettiriihessä1.9.2026 04:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen on budjettiriihessä päätettävä, että ikäluokkien pienentymisestä vapautuvat rahat pidetään koulutuksessa. Lisäksi OAJ esittää rahoitusta muun muassa nuorten opettajien mentorointiin, taiteen perusopetukseen ja opettajarekisteriin.
OAJ antoi kolmannen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin31.8.2026 16:31:24 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työehtokiistassa ei ole edelleenkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi syksyn kolmannen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusin kolmipäiväinen lakko alkaa 15.9.
Ammattikorkeakoulujen työriita jatkuu – OAJ antoi uuden lakkovaroituksen24.8.2026 16:32:10 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työehtokiistassa ei ole edelleenkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 24.8. uuden lakkovaroituksen samoihin kuuteen ammattikorkeakouluun, joita koskee myös viime viikolla annettu lakkovaroitus. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 8.9.
OAJ antoi lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin17.8.2026 16:32:44 EEST | Tiedote
OAJ antoi jälleen uuden lakkovaroituksen ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevassa työriidassa. Kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakoulussa alkaa 1.9., ellei sopua synny sitä ennen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
