Odotettu omaelämäkerta nostaa SE-yhtyeen Yarin takaisin valokeilaan – "Perinteisen elämäkerran sijaan halusin kirjoittaa kahdeksan vuosikymmenen harhailevan matkakertomuksen niistä asioista ja ihmisistä, joihin olen törmännyt"
1.3.2023 14:53:32 EET | Like Kustannus | Tiedote

SE-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Yari eli Jari Knuutinen oli 80-luvulla matkalla suomalaisen rockin legendojen joukkoon, mutta päätti vetäytyä kulisseihin. Yarin johtama SE oli suomalaisen punkin omaleimaisimpia ja rakastetuimpia yhtyeitä, minkä jälkeen hän levytti vuosien ajan sooloartistina.
90-luvulla elokuvamusiikin säveltämisestä tuli hänen päätyönsä. Vaikka Yari ei ole näkynyt julkisuudessa, hänen musiikkinsa on tullut tutuksi kymmenissä elokuvissa, kuten Akvaariorakkaudessa ja Rikinkeltaisessa taivaassa. 16.3. julkaistava omaelämäkerta Taikurin apulainen enteilee Yarin uutta tulemista, sillä työn alla on myös ensimmäinen levy vuosikymmeniin.
Yari eli Jari Knuutinen (s. 1957) on laulaja, muusikko ja säveltäjä. Viime vuosikymmenet hän on keskittynyt elokuvamusiikin säveltämiseen. Omaelämäkerta Taikurin apulainen on hänen esikoisteoksensa.
Taikurin apulainen on käsittely- ja arvosteluvapaa 16.3.2023.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@like.fi
Sähköiset ja kovakantiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjat, musiikki &
populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Sami Makkosen ja Lauri Ainalan upea Verikyyhky vie lukijan Savonlinnan synkkään vaihtoehtohistoriaan10.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Sami Makkosen ja Lauri Ainalan sarjakuvaromaani Verikyyhky on omaperäinen ja visuaalisesti vahva kauhuteos, joka sijoittuu vuoden 1992 Savonlinnaan. Teos yhdistää paikallishistorian, kansanperinteen ja nykyaikaisen kauhun ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, jonka lukija pääsee kokemaan myös QR-koodien taakse sijoitetun äänimaiseman avulla. Kirjan musiikista vastaa Lauri Ainalan johtama Harju-yhtye, ja siitä julkaistaan laajennettu soundtrack-albumi, jonka tuo markkinoille Svart Records.
Kosmisella tähtipölyllä maustettu noir-dekkari Jäälinnun lento tarjoaa kekseliästä scifi-herkkua5.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Juri Gagarin yksityisetsivänä avaruusaluksella – mestarikertoja Alastair Reynoldsin Jäälinnun lento yhdistää murhamysteerin ja scifi-kerronnan vastaustamattomalla tavalla.
Tommi Niemi järjesti Lordin euroviisuvoiton upean pyroshown ja on räjäytellyt myös paljon muuta – Räjäyttäjän päiväkirjat avaa pääsyn näyttävien suurtuotantojen kulisseihin ja vaaroihin20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Spektaakkelimainen rock- ja pop-keikka ei ole mitään ilman kunnon räiskeitä! Sen tietää Tommi Niemi, joka on osaltaan ollut vastuussa muun muassa Lordin, Rammsteinin, Iron Maidenin, Paul McCartneyn, Daruden, Scooterin, Within Temptationin ja Hanoi Rocksin kipinäräiskeistä. Räjäyttäjän päiväkirjat vie lukijan keskelle tilanteita, joissa sekunnin tarkkuus, kylmähermoisuus ja tiimityö ratkaisevat kaiken.
Legendaarisen Iron Maiden -rumpalin Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan lokakuussa12.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain on metallimusiikin suuria ikoneita ja keskeinen hahmo bändin dynaamisen soundin muotoutumisessa. Hän on seurannut Iron Maidenin vaiheita aitiopaikalta yli neljän vuosikymmenen ajan. Tavaramerkiksi muodostuneen huumorinsa ja sydämellisyytensä siivittämänä Nicko McBrain vie nyt lukijan vertaansa vailla olevalle rock’n’roll‑matkalle suoraan Iron Maidenin ytimeen ja tarjoaa ainutlaatuisen näkymän yhtyeen historiaan nousuineen ja laskuineen. Nicko McBrainin elämäkerta julkaistaan Suomessa ja maailmalla 22.10.2026.
Uutuuskirja pureutuu Ior Bockin syntymään, elämään, myyttiin ja murhaan8.5.2026 11:07:08 EEST | Tiedote
Oliko Bock mestarillinen tarinankertoja, primitiivisen tantralaisuuden kulttijohtaja vai kohtalonsa löytänyt avarasydäminen maagikko? Petri Räisäsen ja Ari Väntäsen Ior Bockin suuri saaga valottaa kohutun mytologin elämän eri vaiheet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

