OECD:n tuore raportti: Suomen koulurahoitus jää jatkuvasti muun pohjolan tasosta – OAJ vaatii rahoituksen nostamista tavoitteita vastaavaksi
16.9.2021 12:00:04 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
– Vain muutama maa on vähentänyt koulutuspanostuksiaan, näitä ovat esimerkiksi Suomi ja Kreikka. Samaan aikaan kilpailijamaamme lisäävät koulutuspanostuksiaan. Tämä kaikki aikana, jolloin suomalaisista on usean hallituksen voimin kauniisti visioitu maailman osaavinta kansaa, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Vaikka Suomi vielä toistaiseksi ylittää OECD:n keskiarvot koulutusrahoituksessa oppijakohtaisesti ja suhteessa BKT:hen, keskeisten verrokkimaidemme, Pohjoismaiden, vertailussa Suomi jää viimeiseksi.
– Ero Pohjoismaiden tasoon on miljardiluokkaa. Kilpailijamaissa kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen merkitys näkyy myös resursseista päätettäessä. Viime viikolla Tanskasta saatiin uutisia noin 300 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahoituksesta koulutukseen. Suomi on auttamatta jäämässä jälkeen, jos suunta ei heti muutu, Luukkainen muistuttaa.
Pitkäkestoinen parlamentaarinen sitoutuminen tarpeen
Suomessa on puheen tasolla kannettu huolta esimerkiksi laskevista oppimistuloksista, opintojen keskeyttämisistä, oppimisen eriytymisestä, koulutustason laskusta ja koulutuksen järjestämisen pulmista ikäluokkien pienetessä. Paljolti samojen teemojen kanssa painitaan kaikissa OECD:n maissa.
– Koulutuspoliittinen selonteko asettaa oikeasuuntaisia tavoitteita. Ristiriita esitettyjen tavoitteiden, puutteellisten rahoituslinjausten ja tähänastisen resurssikehityksen välillä on kuitenkin ilmeinen. Nyt on aika vastata tavoitteisiin myös turvaamalla riittävät resurssit, huomauttaa koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo OAJ:sta.
Kuluvalla hallituskaudella on tehty joitakin kertaluonteisia korjauksia koulutuksen rahoitukseen, mutta kokonaiskuvaa ne eivät korjaa. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevan koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä OAJ on perännyt parlamentaarista sitoutumista pitkäkestoiseen kasvuohjelmaan, jolla voitaisiin kuroa kiinni Suomen takamatkaa keskeisten verrokkimaiden koulutuspanostuksiin.
– Selonteko ei sisällä minkäänlaista todellista konkreettista lupausta tilanteen muuttamiseksi. Eduskunnan onkin otettava koulutusinvestointeihin hallitusta vahvempi linja ja sitouduttava pohjoismaisen koulutusrahoituksen tason tavoitteluun, Salo vaatii.
Education at a Glance on taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n vuosittainen indikaattorijulkaisu, jossa tarkastellaan mm. OECD:n jäsenmaiden koulutustasoa, koulutukseen osallistumista, koulutuksen kustannuksia, koulutuksen ja opetuksen järjestämistä sekä korkeakoulutettujen määriä ja työllistymistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli LuukkainenPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 500 652 872olli.luukkainen@oaj.fiJaakko SaloKoulutuspolitiikan päällikköOAJ
Puh:+358 41 524 2370jaakko.salo@oaj.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ:n analyysi hallituskaudesta: Koulutuksen rahoitus jää pakkaselle, vaikka yksittäisiä panostuksia on tehty1.9.2026 20:37:24 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen tänään päättyneessä budjettiriihessä tekemät päätökset jatkavat koulutuksen perusrahoitusta heikentävää linjaa. OAJ:n analyysin mukaan hallituskauden koulutuspäätösten kokonaisvaikutus jää selvästi miinukselle, vaikka joukossa on myös kehittämis- ja laatupanostuksia.
Ammattikorkeakoulujen lakko alkoi – lakkotapahtuma tänään Mikkelissä1.9.2026 06:00:00 EEST | Kutsu
Tänään 1. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Mikkelin kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Kuopiossa ja Lappeenrannassa.
OAJ: Hallituksen pysäytettävä koulutuksen automaattileikkuri budjettiriihessä1.9.2026 04:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen on budjettiriihessä päätettävä, että ikäluokkien pienentymisestä vapautuvat rahat pidetään koulutuksessa. Lisäksi OAJ esittää rahoitusta muun muassa nuorten opettajien mentorointiin, taiteen perusopetukseen ja opettajarekisteriin.
OAJ antoi kolmannen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin31.8.2026 16:31:24 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työehtokiistassa ei ole edelleenkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi syksyn kolmannen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusin kolmipäiväinen lakko alkaa 15.9.
Ammattikorkeakoulujen työriita jatkuu – OAJ antoi uuden lakkovaroituksen24.8.2026 16:32:10 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työehtokiistassa ei ole edelleenkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 24.8. uuden lakkovaroituksen samoihin kuuteen ammattikorkeakouluun, joita koskee myös viime viikolla annettu lakkovaroitus. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 8.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
