Ohisalo: Lapsiperheköyhyyden torjunnasta ei saa tinkiä ensi hallituskaudellakaan

Tällä hallituskaudella tehty perhevapaauudistus helpotti perheiden taloutta jonkun verran, mutta hurja elinkustannusten nousu ja kauppakassin kallistuminen osuu pienituloisiin perheisiin, jotka käyttävät suhteessa suuremman osan tuloistaan ruokaan ja muihin välttämättömiin tarpeisiin.
– Otimme vuodelle 2023 käyttöön useita väliaikaisia parannuksia lapsiperheiden sosiaaliturvaan. Korotimme työttömyysturvan lapsikorotusta, lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, opintorahan huoltajakorotusta sekä toimeentulotuen alle 18-vuotiaiden lasten perusosaa. Tuimme siis kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Esitän että nämä tuet muutettaisiin pysyviksi, Ohisalo kirjoittaa.
– Pandemian jälkimainingeissa ja kohoavien elinkustannusten keskellä lapsiperheet tarvitsevat arjessaan entistä enemmän tukea. On aika auttaa ruuhkavuosien väsyttämiä perheitä ja palauttaa kotipalvelu 90-luvun lamaa edeltäneelle tasolle, Ohisalo toteaa.
Kotipalvelu on yhdessä perheen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemista ja perheen omien voimavarojen vahvistamista. Vielä vuonna 1990 8,2 prosenttia lapsiperheistä sai kotipalvelua, kun vastaava luku vuonna 2021 oli vain 2,4 prosenttia. Samalla ajanjaksolla lasten huostaanotot ovat tuplaantuneet. Lapsiperheiden kotipalvelu on tehokas ehkäisevän lastensuojelun muoto.
Parannukset lapsiperheiden sosiaaliturvaan maksaisivat valtiolle 61 miljoonaa euroa. Kotipalvelun nelinkertaistaminen maksaisi valtiolle noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä palauttaisi palvelun saatavuuden 1990-luvun lamaa edeltäneelle tasolle.
Lue Ohisalon blogi osoitteessa: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/blogi-lapsiperhekoyhyyden-torjunnasta-ei-saa-tinkia-ensi-hallituskaudellakaan/
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiHeikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme