DNA Oyj

Oikeanlaisen opiskelukoneen hankkiminen saattaa olla hankalaa – DNA listaa kesän suosituimmat opiskeluläppärit

2.9.2020 10:45:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa
Kesän taittuessa kohti syksyä monella opiskelijalla on ollut edessä uuden koneen hankinta. DNA toi kannettavat tietokoneet tuotevalikoimiinsa syyskuussa 2018 ja erityisesti tämän kesän aikana läppäreiden myynnissä on nähty jopa kymmenien prosenttien kasvua kuukausittain.

”Nettikauppamme läppärimyynnissä on näkynyt selkeää kasvua kesän aikana. Kesä on usein aikaa, kun hankitaan läppäreitä syksyn opiskeluja varten, ja valtaosa myydyimmistä läppärimalleistamme on ollut opiskelukoneiksi sopivia”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

DNA:n kesän myydyimmät opiskeluläppärit

  • DNA:n kesän myydyin tuoteperhe on ollut Acerin Chromebook 314- ja 315-mallit. Koneet sopivat erityisesti keveytensä, tietoturvallisuutensa sekä helppokäyttöisyytensä perusteella kaikille opiskelijoille iästä riippumatta. Chromebookit ovatkin laajasti käytössä myös peruskouluissa.

  • Myydyimmät yksittäiset tuotteet olivat Asuksen E407MA ja M509DA. Molemmat mallit myytiin kesällä loppuun, mutta kummallekin on tulossa korvaavat mallit syksyn aikana.

  • Myydyimpien kärkipäässä on ollut Lenovon Ideapad 3 -mallisarja, jossa opiskelijalle parhaita asioita ovat loistava hinta-laatusuhde, kompakti koko sekä suorituskyky.

  • Myös Huawein Matebook D 14” ja D 15” -mallit ovat olleet erittäin suosittuja. Mallit ovat testattu DigabiOS-yhteensopiviksi, minkä lisäksi keveys, ohut koko sekä sormenjälkitunnistautuminen ovat opiskelijalle sopivia tekijöitä.

Muista ainakin nämä asiat läppäriä hankkiessa

Läppärin hankinta lähtee liikkeelle aina käyttäjästä. Opiskelukoneessa on hyvä ottaa huomioon ainakin mallin koko, riittävä akunkesto ja riittävän hyvä suorituskyky, jotta työskentely on mahdollisimman vaivatonta. Näiden lisäksi on varmistettava, että kone tukee kaikkia koulun vaatimia järjestelmiä. Lisäksi voi miettiä, tuleeko konetta käytettyä johonkin muuhunkin kuin opiskeluun.

Lukion ylioppilaskirjoitukset tehdään nykyään tietokoneella. Mallin tulee olla yhteensopiva DigabiOS -käyttöjärjestelmän kanssa, jolla koneen oma käyttöjärjestelmä ohitetaan kokeen aikana. Tämän lisäksi koneella käytetään Abittia, joka on Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisema digitaalinen koejärjestelmä.

”Yhteensopivan mallin löytäminen voi tuntua hankalalta. Nettikauppamme rajaustyökalulla voi valita erikseen kaikki yo-yhteensopivat mallit. Tämä rajaa näkyviin vain ne tuotteet, jotka on testattu Abitti/Digabi -yhteensopiviksi valmistajan tai maahantuojan toimesta”, Aavikko kertoo.

Ylioppilastutkintolautakunta asettaa koneelle lisäksi joitakin vähimmäisvaatimuksia. Kaikki vaatimukset löytyvät Ylioppilastutkintolautakunnan nettisivuilta.

Lisätietoja medialle 

Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA customers will be able to pay for device purchases interest-free and without fees through Klarna3.11.2026 08:45:00 EET | Press release

DNA will update its payment solution for device purchases in November. Customers will continue to be able to purchase smartphones, tablets and other devices from DNA with an interest-free and fee-free payment period of up to three years. Going forward, the consumer credit will be provided by Klarna, while DNA will cover the interest and fees on behalf of the customer.

Tutkimus: Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita2.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote

Osana Telenor-konsernin vuosittaista Nordic Digital Security -raporttia toteutettu Pohjoismainen tietoturvatutkimus 2026 osoittaa, että suomalaisorganisaatioiden koettu valmius digitaalisiin häiriöihin on pohjoismaisen vertailun kärkeä. Suomessa 56 prosenttia vastaajista katsoo organisaationsa olevan hyvin valmistautunut ylläpitämään kriittisiä toimintojaan vakavan digitaalisen häiriön aikana, kun Ruotsissa osuus on 47 prosenttia. Myös tekoälyä hyödyntäviin kyberuhkiin varautuminen sekä turvallisuuden painoarvo hankinnoissa korostuvat Suomessa Ruotsia enemmän. Koko Pohjolassa kuitenkin vain noin joka kymmenes arvioi organisaationsa olevan täysin valmis vastaamaan tekoälyavusteisiin kyberuhkiin. DNA on osa tutkimuksen tilannutta Telenor-konsernia.

DNA:n lokakuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet2.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote

DNA:n lokakuun myydyimpien puhelinten listalla näkyi yhä vahvasti syyskuun iPhone 18 Pro -mallien lanseeraus. Samsungin puhelimet veivät kuitenkin kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien listan kaksi kärkipaikkaa, kun taas yritysasiakkailla iPhone 18 Pro nousi ensimmäiselle sijalle. Käytetyissä puhelimissa Applen suosio jatkui vahvana, ja älykelloissa puolestaan lasten kellopuhelimet veivät kärkisijat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye