Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF vahvistaa alueiden elinvoimaa sekä edistää vihreää siirtymää (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Satakunta)

Euroopan komissio teki joulukuussa 2022 päätöksen JTF-rahaston toimenpiteiden sisällyttämisestä alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. JTF on osa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on saavuttaa Euroopan unionin hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Suomessa rahoitusta voidaan hyödyntää 14 maakunnassa, joissa vähennetään turpeen energiakäyttöä ja edistetään vihreää siirtymää. Rahastosta tuetaan niitä maakuntia, joihin turpeen käytöstä luopumisen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset kohdistuvat selvimmin. Näitä alueita ovat Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Lapin, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Satakunnan maakunnat sekä Pirkanmaan maakunnasta Punkalaitumen, Virtain, Parkanon ja Kihniön kunnat.
Tavoitteena turvetuotannon vähentämisestä aiheutuvien vaikutusten helpottaminen
Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston tavoitteena on helpottaa ja hallita turvetuotannon vähentämisestä aiheutuvia aluetaloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. JTF-rahoituksella tuetaan siis alueiden elinkeinorakenteen monipuolistamista sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä. Toimenpiteillä edistetään vihreää siirtymää tukemalla liiketoiminnan uudistamista sekä elinkeinoelämälähtöistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.
Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuetaan vihreän talouden työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä vihreän teknologian ratkaisujen kehittämistä. Rahoituksen suuntaamisessa huomioidaan EU:n hiilineutraaliustavoite sekä maakuntien alueelliset suunnitelmat.
– Tavoitteena on monipuolistaa maakuntien elinkeinoja sekä vahvistaa aluetaloutta ja elinvoimaa. Osaamisen kehittämisen ja työllistämisen osalta rahoituksen painopisteinä ovat turvetoimialalta työttömäksi jääneet ja työttömyysuhanalaiset henkilöt sekä nuoret, summaa Länsi-Suomen maakuntaliittojen ohjelmapäällikkö Katja Laitinen Satakuntaliitosta.
JTF-rahaston varat tulevat alueiden käyttöön keväällä 2023
Länsi-Suomessa JTF-rahoitusta myöntävät maakuntien liitot ja Keski-Suomen ELY-keskus. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi pk-yritykset, kunnat ja muut julkiset organisaatiot, tutkimuslaitokset, korkeakoulut, oppilaitokset, säätiöt ja yhdistykset. Haut avautuvat tämänhetkisen tiedon mukaan alkuvuoden 2023 aikana. Rahoitushauista tiedotetaan sekä rakennerahastot.fi-verkkosivustolla että viranomaisten omilla verkkosivuilla.
Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoitusyksikön päällikkö Jaakko Ryymin rohkaisee yrityksiä ja hanketoimijoita tutustumaan alueidensa siirtymäsuunnitelmiin ja olemaan yhteydessä rahoittajiin JTF-rahoituksen tarjoamista mahdollisuuksista.
– Rahoitusta suunnataan monipuolisesti eri toimialoille pk yritysten kehittämiseen ja investointeihin. Keskeisiä toimia ovat muun muassa uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden uudet ratkaisut sekä turvetuotantoalueiden ennallistaminen ja jatkokäyttöön kytkeytyvät toimenpiteet.
Lisätietoja:
- Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (rakennerahastot.fi)
- Ohjelma-asiakirja (rakennerahastot.fi)
- Alueelliset siirtymäsuunnitelmat (rakennerahastot.fi)
- Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 20.10.2022: Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tukee alueita uudistamaan elinkeinorakennetta ja vahvistamaan työllisyyttä (tem.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rahoitusyksikön päällikkö Jaakko Ryymin, Keski-Suomen ELY-keskus @ely-keskus.fi
Aluekehitysjohtaja Timo Vesiluoma, Satakuntaliitto @satakunta.fi
Aluekehitysjohtaja Heli Rintala, Etelä-Pohjanmaan liitto @etela-pohjanmaa.fi
Aluekehitysjohtaja Pirjo Peräaho, Keski-Suomen liitto @keskisuomi.fi
Aluekehitysjohtaja Matti Lipsanen, Pirkanmaan liitto @pirkanmaa.fi
Kehittämis- ja elinkeinopäällikkö Niklas Ulfvens, Pohjanmaan liitto @obotnia.fi (Aluekehitysjohtaja Varpu Rajaniemi, Pohjanmaan liitto @obotnia.fi)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne on pysynyt ennallaan Lounais-Suomen merialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)21.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Sinileviä on tälläkin viikolla havaittu Lounais-Suomen merialueilla, mutta tilanne on kuitenkin maltillinen. Muutamalla sisävesien vakiohavaintopaikalla sinilevät ovat runsastuneet. Sinilevätilannetta seurataan valtakunnallisesti aina syyskuun loppuun saakka.
Saimaannorpan suojelua ja kalastuksen yhteensovittamista selvitetään21.8.2025 09:11:46 EEST | Tiedote
Suojelun ansiosta saimaannorpan uhanalaisuus on muuttunut äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Syntyvyys on tuplaantunut 15 vuodessa.
Häxört eftersökes i Egentliga Finland och Satakunta - häxörten är den särskilt skyddade häxörtsbrokmalens värdväxt14.8.2025 13:51:56 EEST | Pressmeddelande
Häxörtsbrokmal (Mompha terminella) är en särskilt skyddad mikrofjärilsart som är beroende av den sällsynta växten dvärghäxört (Circaea alpina) som ibland även kallad för nattens förtrollerska. Dvärghäxörten är en självpollinerande växt som växer vid källor, frodiga kärr och i representativa fuktiga lundar och kärrskogsbäckar. Kalavverkningar och dikningar har förstört många förekomster, vilket också har påverkat häxörtbrokmalens hotstatus (fragmentering av förekomster).
Velholehteä etsitään Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa - velholehdellä elää erityisesti suojeltava varjotupsukoi14.8.2025 13:51:56 EEST | Tiedote
Varjotupsukoi (Mompha terminella) on erityisesti suojeltava mikroperhoslaji, joka on sidonnainen harvalukuiseen pikkuvelholehteen (Circaea alpina), jota kutsutaan myös yövarjon lumoojaksi. Pikkuvelholehti on itsepölytteinen kasvi, joka kasvaa lähteissä, lähdekorvissa ja edustavissa kosteissa lehdoissa ja korpinoroissa. Avohakkuut ja ojitukset ovat tuhonneet lukuisia esiintymiä mikä on vaikuttanut myös varjotupsukoin uhanalaisuuteen (esiintymien pirstoutuminen).
Sinilevää on edelleen Lounais-Suomen merialueilla (Varsinais-Suomi, Satakunta)14.8.2025 11:58:04 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja on tehty Lounais-Suomen merialueilla edelleen tällä viikolla. Sisävesien vakiohavaintopaikoilta sinilevää ei kuitenkaan ole pääasiassa enää tavattu. Sinilevätilannetta seurataan valtakunnallisesti aina syyskuun loppuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme