Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Oikeushallinnon verkkotutkinto nousi menestykseksi yhteishaussa

Jaa
Kevään yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulun menestykseksi nousi virtuaalisesti suoritettava oikeushallinnon uutuustutkinto. VAMKiin saapui yhteensä 3 294 hakemusta, mikä tarkoittaa noin viiden prosentin kasvua viime vuodesta. Valtakunnallisesti trendi on laskusuuntainen, sillä hakemuksia jätettiin 20 000 vähemmän kuin viime vuonna.

Tänä vuonna yhdeksi VAMKin suosituimmaksi tutkinnoksi kevään toisessa yhteishaussa nousi oikeushallinnollinen liiketalouden tradenomin tutkinto, jonka voi opiskella ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa. Hakemuksia tutkintoon jätettiin yhteensä 490 kappaletta. Suosituin tutkinto oli jälleen päivätoteutuksena järjestettävä liiketalouden tradenomitutkinto 592 hakemuksella. 

Sote-alalta erityisen suosituksi nousi tutusti sosionomin tutkinto, johon jätettiin 380 hakemusta. Ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista kiinnosti eniten sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen. 

Tekniikan tutkinnot kiinnostivat hakijoita 

Tekniikan alalla suosituin insinöörin AMK-tutkintoon johtava koulutus oli viime vuosien tapaan tietotekniikan päivätoteutuksena suoritettava koulutus. 

– Tekniikan aloista monet insinöörin tutkinnot ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosista, esimerkiksi energiatekniikassa sekä sähkö- ja automaatiotekniikassa hakijamäärät ovat kasvaneet yli puolella, kertoo Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijapalveluiden päällikkö Juha Vierola

Sähkö- ja automaatiotekniikka sekä tietotekniikka kiinnostivat tänä vuonna hakijoita erityisen paljon monimuotototeutuksina, joissa tutkinto opiskellaan joustavasti työn ohessa. Nämä hakukohteet olivat myös erityisen vetovoimaisia hakijoiden mielestä eli hakijat olivat valinneet ne todennäköisemmin ensisijaisiksi hakukohteikseen. 

– Sähkö- ja automaatiotekniikan monimuotokoulutus tukee Vaasan alueen teollisuuden kehitystä. Lisäksi monimuotokoulutus mahdollistaa jo työssä käyvien osaamisen kehittämisen, korostaa Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Kati Komulainen. 

Kevään toisessa yhteishaussa VAMKissa oli haettavana 13 AMK-tutkintoon johtavaa ja neljä ylempään AMK-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.

VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye