Öjan koulun ja Ullavan koulujen palveluverkkoselvitys Otakantaa.fi-palvelussa
8.2.2022 12:35:00 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Selvityksissä on huomioitu mm. koulujen oppilasennusteet ja varhaiskasvatuksen palvelutarve, nykyisten tilojen kunto, arviot asutuksen kehittymisestä alueella, koulun kustannukset ja toiminnan jatkumisen tai päättymisen vaikutukset palveluverkkoon. Opetus- ja kasvatuslautakunta on käsitellyt selvityksiä 18.1.2022 ja päättänyt pyytää niistä lausunnot opetuspalveluilta, lapsivaltuustolta, nuorisovaltuustolta, koulujen oppilaskunnilta ja vanhempainyhdistyksiltä, opettajakunnalta ja muulta henkilöstöltä.
Lisäksi kaikki asiasta kiinnostuneet voivat esittää asiassa mielipiteensä otakantaa.fi-verkkopalvelussa. Lausunnon antaminen edellyttää rekisteröitymistä. Selvityksiin voi tutustua otakantaa.fi-palvelussa
- Öjan koulu (www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/695/)
- Ullavan Rahkosen ja Veikko Vionojan koulut (www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/696/)
Varsinaiset päätösesitykset annetaan lausuntojen saapumisen jälkeen.
Öjan koulu
Selvityksessä todetaan, että Öjan koulun toiminnan, sen kehittämisen ja alueella asuvien perheiden näkökulmasta on haitaksi, että koulu on jatkuvan lakkauttamisuhan alla ja sen tulevaisuutta tarkastellaan muutaman vuoden välein. Oppilasennusteiden mukaan Öjan koulun oppilaat eivät mahdu Chydeniuksen kouluun.
Öjan koulu on etäisin kaupungin ruotsinkielisistä kouluista ja etäisyys muihin ruotsinkielisiin kouluihin on merkittävä. Öjan koulu, Öjassa järjestetty varhaiskasvatus ja Långö Byagillen ry ovat voimakkaasti riippuvaisia toisistaan. Öjan koulun mahdollisella sulkemisella olisi suoranainen vaikutus näiden kahden muun toimijan toimintaedellytyksiin.
Selvityksessä esitettyjen tietojen perusteella on muodostettu seuraava johtopäätös: Öjan koulun lakkauttamisesta on perusteltua luopua, vaikka oppilasmäärä on alle 48. Mikäli oppilasmäärät pienenevät tulevaisuudessa olennaisesti tai koulun olosuhteissa tapahtuu muita merkittäviä heikennyksiä, otetaan koulun jatko uudelleen tarkasteluun. Uudelleen tarkastelulle ei kuitenkaan esitetä aikarajaa.
Rahkosen ja Veikko Vionojan koulut Ullavalla
Ullavan alueella sijaitsevien Veikko Vionojan ja Rahkosen 1.-6. vuosiluokkien koulujen tilannetta ja tulevaisuutta arvioitiin palveluverkkoselvityksen yhteydessä vuonna 2019. Tuolloin päädyttiin seuraamaan näiden koulujen oppilasmäärien kehitystä ja arvioimaan tilannetta uudelleen vuonna 2022.
Selvityksessä arvioidaan Rahkosen ja Veikko Vionojan koulujen toimintojen yhdistämistä. Vaihtoehtoina esitetään
- Ullavan koulujen yhdistämistä Veikko Vionojan kouluun ja Rahkosen koulun toiminnan lopettamista. Myös esiopetus järjestettäisiin Vionojan koululla.
- Koulujen toimintojen jatkumista omina erillisinä kouluyksikköinä.
- Koulujen yhdistäminen hallinnollisesti siten, että molemmissa nykyisissä kiinteistöissä säilyisi yhdistetyn koulun toimipiste. Veikko Vionojan toimipisteessä järjestettäisiin 1.-6. luokan opetusta ja Rahkosen toimipisteessä 1.-2. luokan opetusta.
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Fressi 24h Kokkola öppnar i Kokkola Areena19.5.2026 12:07:14 EEST | Pressmeddelande
Fressi som öppnar i Kokkola Areena i september erbjuder allt som behövs för högklassig gymträning och effektiv återhämtning. Relax by Fressi-området får används fritt av Fressis stamkunder.
Fressi 24h Kokkola avataan Kokkola Areenalle19.5.2026 12:04:01 EEST | Tiedote
Kokkola Areenalle syyskuussa aukeava Fressi tarjoaa kaiken tarvittavan paitsi laadukkaaseen kuntosaliharjoitteluun myös palautumisen tueksi. Relax by Fressi -alue on kanta-asiakkaiden vapaassa käytössä.
Karleby deltar i Farmari-mässan i Kalajoki12.5.2026 08:49:05 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad, Visit Kokkola och den nya Kokkola Areena deltar i lantbruksutställningen Farmari 25–27.6.2026. Den tre dagar långa mässan ordnas i år i Kalajoki, och sammanlagt väntas cirka 60 000 besökare.
Kokkola esillä Kalajoen Farmari-messuilla12.5.2026 08:49:05 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki, VisitKokkola ja syksyllä avautuva Kokkola Areena ovat mukana Farmari-maatalousmessuilla 25.–27.6.2026. Kolmepäiväinen messutapahtuma järjestetään tänä vuonna Kalajoella, ja tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 60 000 vierasta.
Överflödets lockelse – Utställning med verk av Paula Pääkkönen leder oss till det söta7.5.2026 08:34:53 EEST | Pressmeddelande
En utställning öppnas med de nyaste och mest populära verken av Paula Pääkkönen, glaskonstnär och glasblåsare. I Utställningshallen i Karleby har Pääkkönen skapat en värld där alla gränser suddas ut och livet smakar sött. Samtidigt viras sötmans estetik samman med teman som rimlighet och orimlighet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
