Ojan oranssi väri on useimmiten vaaraton luonnonilmiö
12.2.2020 11:20:44 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Ojan pohjalla, järven tai joen rannalla tai lähdepurossa voi ilmetä epämiellyttävän näköistä oranssia sakkaa. Ilmiön aiheuttaa hapettomassa tilassa olevan pohjaveden purkautuminen maan alta.
Hapettomaan pohjaveteen on liuennut maaperästä rautaa, mangaania ja muita metalleja. Kun tällainen vesi pääsee kosketuksiin ilman tai veden hapen kanssa, metallit saostuvat. Muodostuu sakkaa, jonka väri on punaruskeaa.
Rautapitoiseen veteen kertyy monesti rautabakteereita, jotka hapettavat rautaa. Bakteerimassa on yleensä väriltään voimakkaan oranssia. Rautabakteerit tuottavat usein epämiellyttävää mudan hajua ympäristöönsä. Bakteerimassa on vaaratonta.
Ilmiöön liittyy usein myös öljymäinen, sateenkaaren väreissä hohtava kalvo veden pinnalla. Saostuessaan veden pintaan mangaani ja rauta näyttävät erehdyttävästi öljykalvolta. Asian voi selvittää vetämällä viirun veden pintaan. Jos veden pinnalla on öljyä, se sulkeutuu välittömästi uudestaan tasaiseksi peiliksi. Rautayhdiste taas hajoaa veden pinnalla sirpaleiksi. Öljyn voi tunnistaa myös hajun perusteella.
.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
Ympäristötarkastaja
Sini-Pilvi Saarnio
puh. 09 310 32019
sini-pilvi.saarnio@hel.fi
Ympäristötarkastaja
Ville Hahkala
puh. 09 310 32005
ville.hahkala@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot Suomen pisimmällä sillalla16.3.2026 12:29:13 EET | Tiedote
Kruunuvuorensillalla aloitetaan koeajot raitiovaunulla tiistaina 17. maaliskuuta. Sillan koeajojen jälkeen koeajoja ajetaan koko Kruunusillat-raitiotien reitillä Hakaniemen ja Laajasalon Yliskylän välillä.
Kaupunki selvittää häiriötilannetta Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla13.3.2026 10:58:52 EET | Tiedote
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla on havaittu merkittävä poikkeama sulatusvesien purussa. Vastaanottopaikalle ei tule vettä normaalisti purkuputken kautta, ja on mahdollista, että vettä on ohjautunut hallitsemattomasti maaperään.
Förnyelsen av Brunnsgatan förändrar området till en inbjudande huvudentré till Helsingfors13.3.2026 10:10:13 EET | Pressmeddelande
Förändringarna förbättrar områdets trivsel och säkerhet samt möjliggör smidiga byten mellan olika trafikformer. I förnyelsen värnas områdets kulturhistoriska särdrag och man förbereder sig för de extrema väderfenomen som orsakas av klimatförändringen. Invånarna har möjlighet att kommentera planer fram till den 31 mars.
Kaivokadun uudistus muuttaa alueen kutsuvaksi Helsingin pääsisäänkäynniksi13.3.2026 10:10:13 EET | Tiedote
Kaivokadulla tehtävät muutokset parantavat alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä mahdollistavat sujuvat vaihdot eri liikennemuotojen välillä. Uudistuksessa vaalitaan alueen kulttuurihistoriallisia ominaispiirteitä ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sään ääri-ilmiöihin. Alueen suunnitelmista voi antaa palautetta maaliskuun loppuun asti.
Ny detaljplan för Stansviksberget: sex hus planeras att byggas i stället för 2713.3.2026 09:24:38 EET | Pressmeddelande
Stansviksbergets område i Kronbergsstranden har under de senaste åren varit föremål för naturrelaterade tvister. I det nya planutkastet föreslås att den planerade byggnationen i det skogiga området minskas avsevärt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme