Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Ojituksen oikeustapauksia selvitetty ja kerätty uuteen julkaisuun

Jaa

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa on valmistunut ”Ojituksiin liittyviä oikeustapauksia” -julkaisu, jossa esitellään ja tulkitaan pääasiassa korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuden päätöksiä.

Kansilehti: Ojitukseen liittyviä oikeustapauksia. Opas 3/2022 ELY-keskus
Kansilehti: Ojitukseen liittyviä oikeustapauksia. Opas 3/2022 ELY-keskus

Suurin osa julkaisussa käsitellyistä tapauksista on ratkaistu nykyisen vesilain (587/2011) säädöksillä, mutta mukana on myös aiemmalla vesilainsäädännöllä ratkaistuja tapauksia. Julkaisu antaa tietoa ojitusta koskevasta oikeuskäytännöstä ja on suunnattu lähinnä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille ja ELY-keskusten vesiasiantuntijoille, mutta myös muille ojitusasioiden ja vesilain tulkintojen kanssa painiville.

Ojitusta koskevan lainsäädännön on katsottu olevan yksi vesilain haasteellisimmista aihealueista. Lisäksi vesilain ja ympäristönsuojelulain sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisala on osittain päällekkäinen, mikä johtaa haasteisiin käytettävän lain valinnassa ja erilaisten hallinnollisten menettelyjen rajauksissa. Myös ojitusta koskevassa sääntelyssä olevat erilaiset määritelmät ja eri viranomaisten toimivaltakysymykset aiheuttavat haasteita. Julkaisussa on esitelty kolmisenkymmentä oikeustapausta ja ne on valittu erityisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaisten tietotarpeita varten, sillä suurin osa ojituksia koskevista erimielisyyksistä ratkaistaan juuri kunnissa.

Julkaisun on koonnut oikeustieteen opiskelija osana opintoihin liittyvää harjoittelua ja se täydentää vuonna 2016 julkaistua ja 2018 päivitettyä ”Opas kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille vesilain mukaisten ojitusasioiden ratkaisemiseen”. Opas "Ojitukseen liittyviä oikeustapauksia" on julkaistu Doria-palvelussa suomeksi ja ruotsiksi:

Lisätietoja:

  • Maankuivatus ja ojitus (ymparisto.fi)
  • Vesitalousasiantuntija Ilkka Närhi, puh. 0295 029 265 (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)
  • Vesitalousasiantuntija Outi Leppiniemi, puh. 0295 028 016 (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
  • Ryhmäpäällikkö Sari Yli-Mannila, puh. 0295 027 962 (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesitalousasiantuntija Ilkka Närhi, puh. 0295 029 265 (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)
Vesitalousasiantuntija Outi Leppiniemi, puh. 0295 028 016 (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
Ryhmäpäällikkö Sari Yli-Mannila, puh. 0295 027 962 (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Kuvat

Kansilehti: Ojitukseen liittyviä oikeustapauksia. Opas 3/2022 ELY-keskus
Kansilehti: Ojitukseen liittyviä oikeustapauksia. Opas 3/2022 ELY-keskus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Jääskänjärven säännöstelypadon kunnostaminen ja kalatien rakentaminen alkaa20.5.2022 09:55:36 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kunnostaa Jääskänjärven (Alavus) säännöstelypadon betonirakenteita sekä säännöstelyluukun. Samalla padon länsipuolelle aukaistaan tilapäinen juoksutusväylä, jotta kunnostustyöt pystytään tekemään kuivatyönä säännöstelyn vaarantumatta. Kunnostustyön jälkeen juoksutusväylään rakennetaan kalatie. Urakoitsijana toimii RAPinsto Oy. Työn aikana vedenpinta pyritään pitämään normaalilla korkeudella, mutta vedenpinnan vaihtelut saattavat olla normaalia suurempia.

Asfalteringen och vägmärkningsarbetet inleds i maj i de österbottniska landskapen (landskapen i Österbotten)5.5.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Enligt uppgifterna just nu inleds beläggningsarbetet sommaren 2022 i NTM-centralen i Södra Österbottens område under vecka 20. I NTM-centralen i Södra Österbottens område beläggs cirka 150 kilometer väg i de redan konkurrensutsatta entreprenaderna för Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Peab Industri Oy är beläggningsentreprenör.

Vattenöversikt för april 2022: Den snörika vintern avklarades med ett genomsnittligt vårflöde (Landskapen i Österbotten)4.5.2022 09:44:58 EEST | Tiedote

I början av april var snömängden längs de österbottniska åarna avsevärt större än genomsnittligt och snöns vattenvärde var också högt. Tack vare det soliga uppehållsvädret och de kyliga nätterna fördelade sig flödestoppen på en tämligen lång tid och till omfattningen var det frågan om ett genomsnittligt vårflöde. Med hjälp av de konstgjorda sjöarna lyckades man även skära ned flödestoppen i Kyro älv och Lappo å. Översvämningsskadorna blev tämligen små. I Mellersta Österbotten och vid Esse ås källflöden fanns det ännu i slutet av april ganska mycket snö.

Huhtikuun 2022 vesitilannekatsaus: Runsaslumisesta talvesta selvittiin keskimääräisellä kevättulvalla (Pohjalaismaakunnat)4.5.2022 09:44:57 EEST | Tiedote

Pohjalaisjokien alueella oli huhtikuun alussa pääosin selvästi keskimääräistä enemmän lunta ja lumen vesiarvot olivat korkeita. Aurinkoisen ja sateettoman sään sekä yöpakkasten ansiosta tulvahuippu jakaantui melko pitkälle aikavälille ja oli suuruudeltaan keskimääräisen tulvan tasoa. Lisäksi Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvia pienennettiin onnistuneesti tekojärvien avulla. Tulvavahingot jäivät melko vähäisiksi. Keski-Pohjanmaalla ja Ähtävänjoen latvoilla oli vielä huhtikuun lopussakin melko paljon lunta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme