Olkiluoto 3 etenee kohti polttoaineen latausta – STUK arvioi valmiuden
21.1.2021 14:05:16 EET | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
TVO valmistelee laitosta parhaillaan polttoaineen latausta varten ja tarvitsee lataukseen STUKin luvan. Kolmannesvuosiraportti kertoo STUKin tekemistä havainnoita ja valvonnan kannalta keskeisistä asioista. Asioita on vielä kesken, ja niiden osalta STUK arvioi latausvalmiuden, kun TVO on osoittanut STUKille, kuinka ne ratkaistaan.
OL3:n valvonnan projektipäällikkö Essi Ahonen STUKista toteaa, että vaikka tarkastuksissa ja myös kolmannesvuosiraportissa kiinnitetäänkin huomiota moniin keskeneräisiin ja toimenpiteitä vaativiin asioihin, tilanne kaiken kaikkiaan on edennyt huomattavasti. ”Laitos saa latausluvan, kun kaikki on turvalliseksi todettu”, hän sanoo.
Pandemiatilanne vaikutti STUKin valvontaan myös vuoden lopussa. Tarkastajat olivat pääasiassa etätöissä ja laitospaikalla tehtävää valvontaa siirrettiin Olkiluodossa työskenteleville STUKin paikallistarkastajille.
Latausvalmiuden todentamisen kannalta välttämättömän laitospaikkavalvonnan ja tarkastukset STUK kuitenkin teki suunnitelmien mukaan. Etätyöratkaisut ja työntekijöiden huolellinen suojaaminen laitospaikalla tehtävissä tarkastuksissa tekivät sen mahdolliseksi.
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Essi Ahonen, puh. 09 75988242
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Tietoja julkaisijasta
Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
STUK: TVO åtgärdade korrekt de brister som upptäckts i Olkiluoto 39.3.2026 14:55:52 EET | Pressmeddelande
Industrins Kraft (TVO) meddelade torsdagen den 5.3. Strålsäkerhetscentralen (STUK) att man hade upptäckt säkerhetspåverkande brister i Olkiluoto kärnkraftverks tredje enhet. Det handlade om brister i planer och instruktioner för störningar i elsystemen. Anläggningens säkerhet äventyrades inte.
STUK: TVO korjasi Olkiluoto 3:ssa havaitsemansa puutteet oikein9.3.2026 14:55:52 EET | Tiedote
Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti torstaina 5.3. Säteilyturvakeskukselle (STUK) havainneensa turvallisuuteen vaikuttavia puutteita Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmosyksikössä. Kyseessä olivat puutteet sähköjärjestelmien häiriön varalle tehdyissä suunnitelmissa ja ohjeissa. Laitoksen turvallisuus ei vaarantunut.
Esbos kärnreaktor är nu avvecklad och området har sanerats från radioaktivitet5.3.2026 13:48:12 EET | Pressmeddelande
Finlands första kärnreaktor är inte längre en kärnanläggning. Strålsäkerhetscentralen konstaterade i slutet av förra året att nedmonteringen och saneringen av forskningsreaktorn i Otnäs från allt radioaktivt material är slutförd. Byggnaden kan tas i annan användning.
Espoon ydinreaktori on nyt entinen ja paikka on siivottu radioaktiivisuudesta5.3.2026 13:48:12 EET | Tiedote
Suomen ensimmäinen ydinreaktori ei ole enää ydinlaitos. Säteilyturvakeskus totesi viime vuoden lopussa, että Otaniemen tutkimusreaktorin purkaminen ja puhdistaminen kaikesta radioaktiivisesta materiaalista on tehty. Rakennuksen voi ottaa muuhun käyttöön.
Espoo’s nuclear reactor is now decommissioned, and the site has been cleaned of radioactivity5.3.2026 13:48:12 EET | Press release
Finland’s first nuclear reactor is no longer classified as a nuclear facility. At the end of last year, the Radiation and Nuclear Safety Authority concluded that the dismantling and decontamination of the Otaniemi research reactor from all radioactive materials had been completed. The building can now be repurposed.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
