Olympiastadionin avajaisviikot 2020
Elo-syyskuussa 2020 raotetaan mystiikan verhoa, kun uudistettu stadion avataan yleisölle. Avajaisviikkojen aikana nähdään, mitä kaikkea viimeisen neljän vuoden aikana on tapahtunut.
Selvää on, että suomalaisten stadioniin täytyy päästä tutustumaan myös ilman pääsylippua – kurkistamaan urheilijoiden ja artistien käyttämään tähtien käytävään, koeistumaan katsomo ja seuraamaan suurtapahtuman rakentumista. Tai juoksemaan kierros radalla. Stadionille nimen ikuistaneille lahjoittajille järjestetään myös oma vierailupäivä.
Useiden maksuttomien vierailijapäivien lisäksi avajaisviikoilla on tarjolla monipuolinen kattaus tapahtumajärjestäjien toteuttamaa ohjelmaa. Tarjolla on sekä urheilun että viihteen suurtapahtumia.
Avajaisviikoilla pääsee myös tutustumaan täysin uudistettuun Urheilumuseoon, jossa panostetaan elämyksellisyyteen ja vaihtuviin näyttelyihin. Ensimmäisessä vaihtuvassa näyttelyssä avataan stadionin vaiheita 1920-luvun haaveista olympiavuoteen 1952 ja monien hienojen hetkien kautta 2020 uudistukseen. Urheilumuseon sisäänpääsy on ilmainen alle 18-vuotiaille. Stadionin torniin pääsee tuttuun tapaan pientä pääsymaksua vastaan.
Kohtaamisia, elämyksiä, fiilistä ja suuria tunteita. Kaikkea tätä luvassa stadionin uudella aikakaudella. Lisätietoa avajaisviikoista julkaisemme loppuvuoden ja kevään 2020 aikana.
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
HELSINKI CUP OLYMPIASTADIONILLA 202617.12.2025 10:40:03 EET | Tiedote
Helsinki Cup tuo kansainvälisen juniorijalkapallon Olympiastadionille 6–11.7.2026.
Kevät 2026 tuo Club Stadionille uudet live-illat11.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Club Stadionilla koetaan keväällä 2026 uudet live-illat, joissa kotimaiset artistit ja yhtyeet sekä ainutlaatuinen konserttitunnelma kohtaavat Olympiastadionilla. Club Stadion avattiin kuluvana vuonna monikäyttöisenä tapahtumatilana, joka soveltuu konserteille, seminaareille ja yksityistilaisuuksille.
Olympiastadionin konserttivuosi 2025 keräsi kiitosta11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Olympiastadionilla kuluvan vuoden aikana järjestetyt konsertit saivat erinomaisen vastaanoton yleisöltä. Kaikkien vastaajien Net Promoter Score (NPS) oli 77 ja tapahtumien yleisarvosana 4,5/5, mikä kuvastaa erittäin korkeaa kävijätyytyväisyyttä.
Uusi Club Stadion avautuu Helsingin Olympiastadionilla – klubikeikkoja, tapahtumia ja elämyksiä ainutlaatuisessa ympäristössä20.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Olympiastadion saa uudenlaista elämää, kun ikonisen maamerkin sydämeen valmistuneen Club Stadionin, musiikki- ja tapahtumaklubin, toiminta käynnistyy. Syksyllä 2025 lavalle nousee monipuolinen kattaus kotimaisia artisteja.
Olympiastadionilla vilkas matkailukesä – ikoninen nähtävyys on hurmannut kävijät ympäri maailman14.8.2025 14:30:15 EEST | Tiedote
Helsingin Olympiastadionilla on takana vilkas ja menestyksekäs vierailijakesä. Uudistetut tilat, kattava tapahtumatarjonta sekä monipuoliset matkailija- ja vierailijapalvelut houkuttelivat kesä–heinäkuussa stadionille 200 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
