OmaStadin ideointi on avoinna 5.–25.10.
29.9.2020 11:31:48 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Tietoa OmaStadista ja tukea ideoimiseen saa stadiluotseilta sekä monista kaupungin palvelupisteistä, kuten kirjastoista ja asukastaloista.Tarkemmat tiedot tapahtumista ja ideoimisen tuesta löytyvät omastadi.hel.fi -sivustolta.
Toisen kauden OmaStadi 2020–2021
OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Toisella kierroksella se tarkoittaa sitä, että 8,8 miljoonaa euroa on varattu asukkaiden toiveiden toteuttamiseen. Seuraavien kahden vuoden aikana ideoidaan, tehdään yhdessä ideoista ehdotuksia sekä lopuksi äänestetään syksyllä 2021. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset.
Kaupunki on jaettu seitsemään alueeseen, joille määräraha on jaettu asukasmäärän mukaan. Lisäksi voi esittää ideoita koko kaupungin kehittämiseksi, jolloin käytössä on yhteensä 1 760 000 euroa.
– OmaStadi on osoittautunut hienoksi tavaksi saada helsinkiläisten äänet kuuluviin. On upeaa, että toisen kierroksen myötä saadaan taas uusi tilaisuus esittää ideoita Helsingin kehittämiseksi. Meille päättäjille OmaStadi on myös ikkuna siihen, mikä helsinkiläisille on tärkeää, kertoo Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Ensimmäisen kauden OmaStadi 2018–2019
OmaStadin ensimmäisellä kierroksella budjetti oli 4,4 miljoonaa euroa. Kaupunkilaiset jättivät 1273 ideaa, josta tehtiin 296 äänestykseen edennyttä suunnitelmaa. Kaupunki toteuttaa kaikki 44 äänestyksessä menestynyttä suunnitelmaa.
Täältä voi käydä tutustumassa ensimmäisen kauden toteutukseen äänestettyihin Omastadi-hankkeisiin.
#OmaStadi #Helsinki
Unelmien Helsinki tehdään yhdessä. OmaStadi.
Vallitsevasta pandemiasta johtuen osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheen aikataulu saattaa muuttua. Mahdollisista aikataulumuutoksista tiedotetaan omastadi.hel.fi -palvelussa ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla Hel.fi.
Svenskspråkig version bifogas i bilagan.
Please find attached the press release in English.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, Helsingin kaupunginkanslia, Osallisuus ja neuvonta -yksikkö, p. 040 3362281, s-posti: kirsi.verkka (at) hel.fi
Titta Reunanen, alueosallisuuspäällikkö, Helsingin kaupunginkanslia, Osallisuus ja neuvonta -yksikkö, p. 040 5781428, s-posti: titta.reunanen (at) hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Nina Rintala, viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunginkanslia, p. 040 685 7690, s-posti: nina.rintala(at)hel.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsinkiläiset äänestivät OmaStadissa saunoja, vehreyttä sekä toimintaa nuorille10.4.2026 14:12:30 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset valitsivat OmaStadi-äänestyksessä 640 ehdotuksen joukosta suosikkinsa. Seuraavaksi kaupunkilaiset ja asiantuntijat kehittävät eniten ääniä saaneita ehdotuksia. Hankkeiden toteutus alkaa ensi syksynä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Junatien metrosillan hankesuunnitelman9.4.2026 08:08:32 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 8. huhtikuuta kokouksessaan Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutokset Pitäjänmäen Patterimäen itäosaan ja Ruskeasuon Koroistentielle.
MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029 etenee valtuustoon7.4.2026 17:53:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui pääsiäisen pyhien takia poikkeuksellisesti tiistaina 7. huhtikuuta. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupungin hyvinvointisuunnitelman, neuvolasuunnitelman sekä opiskelijahuollon suunnitelmien 2026-2029 hyväksymistä.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


