Käännöstoimisto Pauhu

Omistaja kypsyi – Suomen Isis vaihtaa nimensä

Jaa
Pankki ei välittänyt maksuja, PayPal jäädytti rahat.
Käännöstoimisto Pauhu Oy:n toimitusjohtaja Linda Ahlblad.
Käännöstoimisto Pauhu Oy:n toimitusjohtaja Linda Ahlblad.

Helsinkiläinen Käännöstoimisto Isis lopetti kamppailun nimensä puolesta. Yritys ottaa uudeksi nimekseen rekisteröimänsä tavaramerkin Pauhu Oy:n.

”Aito Isis on tunnettu luovuuden jumalatar ja hyväntekijä. Valitettavasti myös eräs pahamaineinen järjestö otti käyttöönsä saman nimen. Seuraukset voitte arvata”, perustelee nimenvaihdosta yrityksen toimitusjohtaja Linda Ahlblad.

Käännöstoimisto Isis vetosi syksyllä 2014 mediaan, että järjestöä kutsuttaisiin sen itsensä käyttämällä nimellä IS-järjestö (Islamic State) käytöstä poistuneen ISIS-lyhenteen sijaan. Se ei kuitenkaan vakiintunut suomalaiseen käyttöön.

Ahlblad kertoo käännöstoimiston kohdanneen kansainvälisen liiketoimintansa vuoksi yllättäviä haasteita ulkomaisista palvelunestohyökkäyksistä erilaisiin kieltoihin.

”Eräs pankki kieltäytyi maksunvälityksestä, koska saajana oli Isis. Amerikkalainen maksuvälityspalvelu PayPal puolestaan on vaatinut toistuvasti selvitystä maksuistamme. Varojamme on edelleen selvitystilassa PayPal-palvelussa”, Ahlblad jatkaa.

Yrityksen uusi nimi Pauhu on vanha suomalainen sana. Samannimisiä järjestöjä, hyviä tai pahoja, ei tiettävästi ole olemassa.

”Pauhu kiirii kauas ja sopii alkuperänsä takia erinomaisesti Avainlippu-yritykselle”, Ahlblad kiteyttää.

Käännöstoimisto Pauhu on erikoistunut oivaltaviin markkinoinnin käännöksiin. Yrityksellä on noin 40 kääntäjän verkosto, joka tekee käännöksiä kaikille eurooppalaisille kielille ja venäjäksi. Asiakkaina on muun muassa American Express, Mercedes-Benz ja Ruukki. Pauhu noudattaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton ehtoja ja on alansa ainoa Avainlipun haltija. 

Suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset tiedoteversiot saatavilla Pauhun nettisivuilta:

suomeksi - http://www.pauhu.fi/fi/media/
på svenska - http://www.pauhu.fi/sv/media/
in English - http://www.pauhu.fi/en/media/

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


toimitusjohtaja Linda Ahlblad, Pauhu Oy
p. 040 866 8669
linda@pauhu.fi
www.pauhu.fi

Kuvat

Käännöstoimisto Pauhu Oy:n toimitusjohtaja Linda Ahlblad.
Käännöstoimisto Pauhu Oy:n toimitusjohtaja Linda Ahlblad.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Käännöstoimisto Pauhu



http://www.pauhu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye