On tunnettava rakennusfysiikan lait Rakennuttajakonsultti, rakennusmestari Kai Kärki opastaa, osa 4

Jaa
Laadukas rakentaminen perustuu rakennusfysiikan tuntemukseen. Rakentajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kunnioittaa niitä, muuten tulee ikäviä yllätyksiä.
- Massa määrittää rakenteen, tietää Kai Kärki.
- Massa määrittää rakenteen, tietää Kai Kärki.

Kärjen ammatillinen johtotähti rakentamisessa on ehdottomasti fysiikan lait. Pahimmoillaan massa yllättää painovoiman muodossa kun katto romahtaa ensimmäisen kerroksen seinänpoistoremontissa, varsinkin jos poistettu seinä sattuu olemaan kantava.
- Eli massa määrittää rakenteen. Sen mukaan valitaan tukirakenteet, selvittää rakennuttajakonsultti kai Kärki Jaardi Oy:stä. 

Sekin on hyvä muistaa, että kivi käyttäytyy kiven lailla. Samoin puu luonteensa mukaisesti. Fysiikan lakeja ei voi muuttaa. Rakentajankin on sopeuduttava niihin. Helpommalla pääsee kun tuntee ne ja kunnioittaa niitä.  

Sauna kellariin - onko järkevää?

Kärki on käytännönläheinen ja tarjoaa oivan esimerkin vanhan talon kellarin käyttöönotosta.
- Yleensä kuvitellaan, että talon alta saadaan halpoja lisäneliöitä vaikkapa saunatiloiksi. 

Kun ryhdytään kaivamaan syvyyttä talon alla, eipä aikaakaan, vettä voi tulla niin paljon etteivät saappaan varret riitä. Mistä vesi sinne tulee?
- Ulkoa, jossa salaojat eivät ole tarpeeksi syvällä. Kun kaivetaan alemmaksi kuin salaojat, vesi tulee sisälle, toteaa Kärki.

Kellariprojekti pitää aloittaa salaojien kartoituksella. On selvitettävä onko niitä ylipäätään ja millä korkeudella ja ovatko ne toimivia?

- Tiedän tapauksia, että saunan rakentaminen kellariin on maksanut  200 000 euroa. Silloin kannattaa miettiä muita edullisempia ratkaisuja. Pystyn antamaan jo ensi käynnillä kustannusarvion. Joskus kannattaa pitää kellari kellarina.

Aika ja valvonta

Kärjeltä kysytään usein mikä on hyvän ja huonon rakentamisen ero?
- Aika ja valvonta. Tiedetään, että hosumalla ei tule hyvää. Se on näin. Esimerkiksi syksyrakentajat älkää ottako liian tiukkaa aikataulua. Jos lumi tulee aikaisin, niin suosiolla kannattaa jatkaa vasta keväällä. Koska lämmittäminen ja lumenluonti hidastaa oleellisesti rakentamista, se maksaa. Sisätyöt kyllä onnistuu talvellakin. Jäitä hattuun talven tullen. Usein väliaikaisasuntojärjestelyt tulevat halvemmaksi.

Esimerkiksi 150 neliöiden puuomakotitalopaketin rakentaa vuodessa. Urakoitsijoiden saumaton yhteen sovittaminen on tärkeää, jotta ei tule kiire.

Valvonta on myös tärkeää. Siitä hyvä esimerkki ovat kosteusmittaukset, joista helposti lipsutaan. Kärjellä on aina mukana autossaan kosteusmittauslaitteet.

- Betoni kuivaa sentti per viikko, jos on 21 astetta. Riippuu tietenkin ilman kosteudesta. Eli jos laatan paksuus on 10 senttiä, betoni kestää kuivua kymmen viikkoa.

On olemassa pikabetoni, johon voi laittaa laatan vaikka seuraavana päivänä.
- Betonilaadut on määrätty rakennesuunnitelmissa, mitä betonia missäkin kohtaa taloa saa käyttää. Pikabetonia ei käytetä runkorakenteisiin.

- Usein omakotitalokohteissa valvonta sekä mittaukset jäävät puutteellisiksi, tietää Kärki.

Lisätietoja:
Kai Kärki 040 900 2466
Jaardi Oy

Avainsanat

Kuvat

- Massa määrittää rakenteen, tietää Kai Kärki.
- Massa määrittää rakenteen, tietää Kai Kärki.
Lataa
Fysiikan lait kuten painovoima toimivat myös rakentamisessa.
Fysiikan lait kuten painovoima toimivat myös rakentamisessa.
Lataa
Käytännössä tiedoillaan ja taidoillaan rakennuttajakonsultti Kai Kärki maksaa itse oman palkkansa.
Käytännössä tiedoillaan ja taidoillaan rakennuttajakonsultti Kai Kärki maksaa itse oman palkkansa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jaardi Oy
Jokikatu 37
06100 Porvoo

040 900 2466http://www.jaardi.fi

Rakennuttajakonsultti, vastaava rakennusmestari Kai Kärki tuntee rakentamisen koko skaalan. Laajan kokemuksensa ansiosta Kai on edennyt vastaavasta mestarista rakennuttajakonsultiksi, joka ottaa suuremman vastuun rakennuskohteissa.

Rakennuskonsultti on linkkinä kuin tulkkina
rakennuttajien ja viranomaisten välillä. Kärki on korvaamaton apu rakennuttajan lisäksi myös arkkitehdille ja pääsuunnittelijalle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jaardi Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye