Onkilahden puistoon etsitään kahvilayrittäjää

Kahvilarakennuksen pinta-ala on 107,5 m²ja rakennuksen yhteyteen rakennetaan myös iso terassialue. Kahvilan rakentamisessa uusiokäytetään sairaalan käytössä olleita tilamoduuleja, jotka yhdistetään kahvilatoiminnan mahdollistavaksi yhteiseksi tilaksi.
– Kahvilan ulkoasu sovitetaan Onkilahden puiston vihreään miljööseen köynnöskasveilla, sen ulkopinta rimoitetaan puumateriaalilla ja kattona tulee olemaan viherkatto, kilpailutuksesta vastaava projektipäällikkö Tomi Paalosmaa kertoo.
– Vuokralainen vastaa kahvilarakennuksen kalustamisesta sekä sisätilojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Sisätilojen kalusteissa ja pintamateriaaleissa on pyrittävä huomioimaan kiertotalous- ja puurakentamismahdollisuudet, esimerkiksi käyttämällä uusio- ja kierrätysmateriaaleja, Paalosmaa jatkaa.
Onkilahden palkittu puistoalue on kehittynyt kaikkien ikäryhmien suosimaksi ajanviettopaikaksi. Alueelta löytyy kävelyreittejä, leikkipuisto- ja kuntoiluvälineitä, koirapuisto, lentopallokenttä sekä eri toimintoihin ja oleskeluun liittyvää tilaa ja kalustetta.
Puistossa aukesi viime syksynä Vaasan ensimmäinen virallinen skeittiparkki. Tulevina vuosina alueelle rakennetaan muun muassa ulkokuntosali ja liikennepuisto. Kahvilan ja sen vieressä sijaitsevan skeittiparkin väliin suunnitellaan lisäksi 12-15 m korkeaa näköalatornia ja katsomoa skeittiparkin suuntaan.
– Onkilahden ulkoilualue tarjoaa hienot mahdollisuudet kahvilatoiminnalle. Puistossa vierailee viikoittain runsaasti ihmisiä, ja sen tarjoamat aktiviteettimahdollisuudet ovat erityisesti perheiden ja nuorten suosiossa, Paalosmaa toteaa.
Tarjousten jättämisen määräaika on 27.5.2022 klo 12.00. Lisätietoa ja tarjouspyyntöasiakirjat löydät kaupungin internet-sivuilta: Julkiset hankinnat ja avoimet tarjouspyynnöt
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja vuokrauksen kohteesta antaa projektipäällikkö Tomi Paalosmaa, tomi.paalosmaa@vaasa.fi, 050 505 1869
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Arbetslösheten ökade i Österbottens sysselsättningsområde, antalet lediga jobb minskade23.12.2025 12:21:38 EET | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i november fortfarande en av de lägsta i landet (7,4 %). Arbetslöshetsgraden var 0,8 procentenheter högre än för ett år sedan. Jämfört med oktober steg arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter. I hela landet var arbetslöshetsgraden i november 11,8 %, och i NTM-centralens område i Österbotten 7,5 %. Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret samt sysselsättningsöversikten från NTM-centralen i Österbotten.
Työttömyys kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella, avoimia työpaikkoja aiempaa vähemmän23.12.2025 12:21:29 EET | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli marraskuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,4 %). Työttömyysaste oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,1 prosenttiyksikköä. Koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 11,8 %, ja Pohjanmaan ELY-keskusalueella 7,5 %. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste nousi Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon ja Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaukseen.
Resor med Lifti kan nu betalas med Epassi23.12.2025 10:23:11 EET | Pressmeddelande
Liftis säsongsbiljetter och värde på resekortet kan nu köpas med Epassis arbetsreseförmån i Waltti-nätbutiken. I början av år 2026 blir Epassi ett betalningsalternativ också i applikationen Waltti Mobiili som kan laddas ner till smarttelefoner i appbutiken.
Liftin matkoja voi nyt maksaa Epassilla23.12.2025 10:22:21 EET | Tiedote
Liftin kausikortteja ja arvoa matkakortille voi nyt ostaa Epassin työmatkaedulla Waltti-verkkokaupassa. Vuoden 2026 alussa Epassi tulee maksuvaihtoehdoksi myös Waltti Mobiili -sovellukseen, jonka voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Stadsmiljösektorn belönades som en cykelvänlig arbetsplats22.12.2025 15:49:15 EET | Pressmeddelande
Vasa stads stadsmiljösektor har fått erkännandet cykelvänlig arbetsplats på högsta möjliga nivå. Prestationen är unik för Finland, eftersom ingen annan arbetsplats tidigare har kommit upp till den högsta nivån. Det nationella erkännandet beviljades av Pyöräilykuntien verkosto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
