Onko eläkepommi vihdoin purettu?
13.10.2022 15:13:15 EEST | Työeläkevakuuttajat Tela | Blogi

Eläketurvakeskuksen uunituore pitkän aikavälin rahoituslaskelma (PTS) avaa monella tavalla uusia näkökulmia suomalaisen lakisääteisen eläketurvan rahoituspaineisiin. Laskelmaa onkin odotettu kiihkeästi, koska sen uskotaan paljastavan, miten eläkkeet ja niiden rahoitus kehittyvät tulevina vuosikymmeninä. Odotukset ovat jossain määrin kohtuuttomia. Edes Eläketurvakeskus ei pysty näkemään tulevaisuuteen.
Eläketurvakeskuksen PTS-laskelma on eräänlainen painelaskelma. Se on monella tavalla ansiokas, mutta laskentakoneelle syötetyt parametrit näyttelevät erittäin merkittävää roolia sen tulosten määräytymisessä. Tällä en tietenkään tahdo väittää, että laskelmat olisivat jotenkin virheellisiä vaan ainoastaan korostaa sitä, että niitä tulee lukea harkiten ja ylitulkintoja välttäen.
Uuden PTS-laskelman merkittävin viesti on, että yksityisalojen työeläkemaksuun tulevaisuudessa kohdistuva nousupaine on lähestulkoon hävinnyt. Maksutason nousu on vain hieman toista prosenttiyksikköä seuraavien 80 vuoden aikana, ja lisäksi maksu voidaan pitää nykytasolla vähintään seuraavat 20 vuotta. Julkisella sektorilla on osittain jopa mahdollisuus alentaa maksutasoa.
Voidaanko siis sanoa, että eläkepommi on saanut arvoisensa lopun ja jäänyt suutariksi? Lyhyt vastaus on jyrkkä ehkä.
Laskelmassa käytetyillä syntyvyyttä, kuolevuutta, työllisyyttä, ansiotason kasvua ja sijoitusten tuottoa koskevilla oletuksilla saadaan tosiaankin tulokseksi hyvin maltillinen ja edelliseen, vuonna 2019 tehtyyn laskelmaan verrattuna jopa radikaalisti alentunut eläkemaksun nousupaine. Varsinaisen peruslaskelman ohella ETK on laskenut vaihtoehtoisia skenaarioita sekä optimistisemmilla että pessimistisemmillä oletuksilla. Jopa pessimistisiä kuolevuuden, syntyvyyden ja työllisyyden oletuksia käyttäen tilanne näyttää varsin hyvältä. Vaikutukset ns. tasapainomaksuun (eli maksutasoon, jolle maksu voitaisiin vakioida, jos sitä sovellettaisiin nykyhetkestä alkaen) ovat näillä kullakin luokkaa 0,2–0,5 prosenttiyksikköä, mitä voidaan pitää varsin maltillisena. Esimerkiksi matalan syntyvyyden skenaariossa TyEL-tasapainomaksun nousupaine on vain 0,5 prosenttiyksikköä, vaikka syntyvyyden alenemista on pidetty viime ajat eläkejärjestelmän suurimpana uhkana. Syntyvien lasten määrän lasku vaikuttaa yhteiskunnassa monella negatiivisella tavalla, mutta eläkejärjestelmää se ei tällä hetkellä näytäkään vakavasti uhkaavan. Väestön ikääntymisen megatrendi ei kuitenkaan ole hävinnyt taustalta mihinkään. Työn ja työikäisen väestön rooli työeläkkeiden rahoittamisessa on edelleen suuri.
Huomio sijoitustuottoihin – miten heilahtelut vaikuttavat?
Mietittäessä syytä siihen, että eläkejärjestelmän tulevaisuus näyttää uuden laskelman valossa aikaisempaa paljon positiivisemmalta, on syytä kiinnittää katse sijoitustuottoihin. Edellisen laskelman julkaisemisen (2019) jälkeen työeläkejärjestelmä on saanut sijoitustuottoa keskimäärin reilut 10 prosenttia vuodessa, mikä merkitsee rahastojen kasvua kymmenillä miljardeilla euroilla kolmen vuoden aikana. Tällä lähtöasetelman tai ”siemenluvun” muutoksella on ratkaisevan tärkeä vaikutus pitkän aikavälin laskelmissa. Tosiasiassa tulevien eläkemenojen määrä suhteessa työtulosummaan on selvästi kasvanut edellisestä laskelmasta, mikä on seurausta esimerkiksi ansiotason aikaisempaa hitaammasta reaalikasvusta. Eläkemaksutaso kuitenkin päinvastoin alenee laskelmassa voimakkaasti, koska suuremmille rahastoille saatu tuotto rahoittaa entistä suuremman osan menoista.
Sijoitustuottojen merkityksen kasvuun liittyvät merkittävimmät PTS-laskelmaan kohdistuvat kysymysmerkit. ETK:n omassa tiedotteessa todetaankin viisaasti, että sijoitustuottojen kasvu saattaa kätkeä näkyvistä väestökehitykseen liittyviä haavoittuvuuksia, jotka tulisi ottaa vakavasti. Toki sijoitustuottoja koskevat oletukset on valittu melko varovaisesti, mutta niihin liittyvä riski voi olla ajateltua suurempi, kun vakiotuottoa sovelletaan 80 vuoden aikajaksolle riippumatta esimerkiksi siitä, millainen on laskentahetkellä vallitseva korko- ja inflaatioympäristö. Kun 2019 nautittiin vielä ennätysmatalista koroista, ollaan nyt tilanteessa, jossa korkotaso on noussut ja – inflaation jäädessä mahdollisesti pitempiaikaiseksi ilmiöksi – se saattaa nousta vielä selvästi korkeammaksi.
Lisäksi laskelman oletukset yhtäältä demografista tekijöistä – väkiluvun oletetaan pienenevän ja vanhushuoltosuhteen nousevan voimakkaasti – ja toisaalta sijoitustuotoista eivät vaikuta täysin yhteismitallisilta. Jos väestörakenne Suomessa heikkenee selvästi, eivät ainakaan suomalaisista sijoituskohteista saatavat reaalituotot voi pysyä ennallaan vuosikymmeniä ilman nykyodotukset ylittävää tuottavuuden kasvua. Käytännössä tämä merkitsee, että ainakin TyEL-sijoittajien suuret Suomi-salkut tulisi hajauttaa voimakkaamman kasvun alueille.
Juuri julkaistu PTS-laskelma on ansiokas ja laadukas tuote, josta ETK ansaitsee ilman muuta syvän kumarruksen. Olemme taas astetta viisaampia sen suhteen, mihin suuntaan työeläkejärjestelmä on kulkemassa, ja valmiimpia tekemään tarvittavia korjausliikkeitä. Kaikeksi onneksi näyttää nyt siltä, että suuren remontin tarvetta ei ole näköpiirissä. Valppauteen on kuitenkin syytä, koska järjestelmän talous lepää aina vain merkittävämmin sijoitustoiminnan leveillä hartioilla. Työeläkejärjestelmän isän Teivo Pentikäisen lausahdus ”sijoitustoiminta on vain järjestelmän sivujuonne” on osoittautumassa lopullisesti vääräksi. Samalla järjestelmän riskit muuttavat muotoaan tavalla, jota emme ehkä vielä täysin hahmota.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Videolla Jari Sokka kertoo, mihin tuoreessa laskelmassa kannattaa kiinnittää huomiota ja avaa tarkemmin sijoitustuottoihin liittyviä kysymyksiä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Sokkajohtaja, analyysitoiminnot
Puh:0400 703 620jari.sokka@tela.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Viisi miljardia menoja vai miljardi tuloja?19.3.2026 07:35:00 EET | Artikkeli
Työeläkekuntoutus voidaan uudistaa superseerumiksi. Parempi työkyky voisi tuoda valtion kassaan miljardin. Käytännössä nuoret voittavat.
Tela-blogi: Nyt ei kannata uhrata eläkeuudistuksen hyötyjä pikavoittojen toivossa18.3.2026 11:12:48 EET | Blogi
Sitä mukaa kun arviot seuraavan vaalikauden sopeutustarpeesta ovat täsmentyneet (8–11 miljardia euroa), on voimistunut keskustelu siitä, että mikään julkistalouden osa ei voi olla tarkastelun ulkopuolella. Ekonomistit etunenässä ovat vaatineet tarkasteluun mukaan eläkkeet ja eläkejärjestelmän. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisten tai tulevien työeläkkeiden leikkaamista.
Tela-blogi: Rahastoinnin kehittämiseen on valtavasti vaihtoehtoja – keskeistä turvata nuorten eläkkeitä17.3.2026 08:00:00 EET | Blogi
Työeläkkeiden rahastoinnissa on juuri nyt meneillään selvitys, jossa punnitaan ja selvitetään mahdollisia toimenpiteitä vanhuuseläkerahastoinnin kehittämiseksi. Tavoitteena on muun muassa työeläkejärjestelmän sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Telan ja työeläkevakuuttajien mielestä olisi tärkeää kohdistaa rahastointia yhä enemmän nuorille ikäluokille.
Koulutusinvestoinnit torjuvat syntyvyyden laskun - Tohtorit eivät pyöri kaduilla13.3.2026 08:00:00 EET | Artikkeli
Pienenevien ikäluokkien koulutukseen panostaminen ei ole poliittinen kysymys. Se on talouskasvun elinehto. Jotkut eivät tätä usko. Sen sijaan he pelkäävät esimerkiksi ”ylikoulutusta”. Se on paitsi tyhmää, myös erittäin tyhmää.
Tela-blogi: Meillä on malttia katsoa tulevaisuuteen9.3.2026 12:45:26 EET | Blogi
Nyt on kuulemma aika leikata eläkkeitä. Vastakysymys: onko todella nyt aika leikata tulevilta sukupolvilta juuri sitä sosiaaliturvan osaa, jonka rahoitus on kestävällä pohjalla?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

