Onko hybridityö pelkkää kaaosta? - 6 myyttiä hybridityöstä

Myytti 1. Työntekijä voi aamulla herätessään valita vapaasti, missä päivällä työskentelee
Totta ja tarua. Joustava etätyömalli, luottamuksen kulttuuri ja teknologia mahdollistavat sen, että työntekijä voi valita missä ja milloin hän töitään tekee. Hybridityössä on kuitenkin tärkeä sopia yhdessä pelisäännöistä, millaista työtä tehdään toimistolla ja millaista työtä voi tehdä etänä. Tiimeissä on myös hyvä käydä läpi päivät, jolloin ollaan toimistolla ja tavataan kollegoita. Kotitoimistolla voidaan esimerkiksi tehdä rutiinitöitä ja raportin kirjoittamista ja toimistolle tullaan pitämään tiimi- ja suunnittelupalavereita. Työnteon raameista sopiminen helpottaa työntekijän oman työn johtamista ja työpäivien suunnittelua.
Myytti 2. Joustava etätyömahdollisuus on valtti rekrytoinnissa
Totta. Toki tietotyön puolella etätyö mielletään monesti jo normaaliksi tavaksi toimia, eikä niinkään saavutetuksi eduksi. Yleisesti työntekijät arvostavat joustavaa työntekoa ja monipaikkaisuutta. Yhtä lailla monet työntekijät arvostavat myös viihtyisiä ja monipuolisia toimistotiloja. Toimivat hybridityön käytännöt yhdistävät lähi- ja etätyön parhaimmat puolet ja tuovat joustavuutta arkeen.
Myytti 3. Hybridityössä työntekijät joutuvat eriarvoiseen asemaan riippuen siitä ovatko he etätöissä vai toimistolla
Tarua ja totta. Tasavertaisuus etätyöläisen ja toimistotyöläisen välillä voi olla haastavaa, mutta ei mahdotonta. Tiimissä on hyvä esimerkiksi sopia, kuinka hybridipalavereihin osallistutaan ja pyydetään puheenvuoroja. Työnteon kokemukset, sosiaalisuus ja osallisuus, ovat erilaisia toimistolla ja kotona, mutta oikein johdettuna työtekijät on mahdollista huomioida arjessa tasapuolisesti.
Myytti 4. Toimistotilojen rooli pienenee
Tarua. Toimistotilojen rooli ennemmin korostuu, kun hybridityö muuttaa tilojen käyttöä. Toimistoissa tullaan jatkossa tarvitsemaan entistä enemmän tiimityöskentelyyn sopivia tiloja, joissa työntekijät voivat tavata ja tehdä yhdessä töitä. Samaan aikaan tarvitaan myös pienempiä tiloja etäkokouksiin. Jatkossa organisaatioissa kannattaa seurata tarkasti toimistotilojen reaaliaikaista käyttöastetta, jotta tiloja voidaan kehittää muuttuvien tarpeiden mukaan. On hyvä myös huomata, että toimiston hyvä sijainti palveluiden äärellä ja helppo saavutettavuus nousevat entistä tärkeämmiksi, jotta työntekijät haluavat tulla toimistolle.
Myytti 5. Hybridityö on pelkkää kaaosta
Tarua. Hybridityöhön ei tarvitse siirtyä yhdessä yössä. Työntekemisen tapoja voi muuttaa askel kerrallaan ja kokeillen. Toimistotiloissa ei välttämättä heti tarvitse tehdä radikaaleja muutoksia tai kymmeniä uusia sääntöjä työyhteisölle. Muutos hybridityöhön on hyvä ottaa vakavasti ja ymmärtää oman organisaation toiminnan luonne ja työtavat, jotta siirtymä hybridityöhön sujuu kommelluksitta. Onnistuneessa siirtymisessä kuunnellaan jatkuvasti työntekijöiden ja tiimien tarpeita herkällä korvalla ja reagoida niihin sitä mukaan kuin niitä tulee.
Myytti 6. Hybridityö ei ole mitään uutta
Totta ja tarua. Osalle organisaatioista monipaikkainen työ oli tuttua jo ennen koronapandemiaa. Kuitenkin meillä oli iso joukko organisaatioita, joissa tehtiin harvoin tai ei lainkaan etätöitä. Lähtötilanteesta riippumatta työprosessit, työtavat, teknologia ja työympäristö kehittyvät jatkuvasti ja organisaatioiden on hyvä pysyä kehityksessä mukana.
RAKLI toteuttaa kevään ja syksyn 2021 aikana yhteistyössä CBRE:n, Newsecin, JLL:n ja Rapalin kanssa Parhaat käytännöt tulevaisuudenkestäviin työympäristöihin ja työympäristöjohtamiseen -klinikan. Klinikassa on mukana 27 organisaatiota ja tuloksena kootaan hybridityön parhaat käytännöt. Lisätietoa klinikasta.
RAKLIn toteutti marraskuussa 2020 kyselyn tulevaisuuden työympäristöistä. Kyselyyn vastasi 40 työympäristön käyttäjäorganisaatiota, jotka työllistävät yli 50 000 henkilöä sekä 14 sijoittajaorganisaatiota, jotka hallinnoivat yli 8 000 000 m²:n kiinteistökantaa. Tutustu kyselyn tuloksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ÖstringJohtaja, toimitilat
Puh:0503018933mikko.ostring@rakli.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Asuntomarkkinassa näkyy elpymisen merkkejä, mutta asuntohintojen ja vuokrien toipuminen on hidasta16.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Suomen talouskasvu jäi euroalueen heikoimmaksi alkuvuoden aikana ja Suomi on palannut tekniseen taantumaan kolmannella kvartaalilla. Asuntomarkkinassa on kuitenkin positiivisia signaaleja näkyvissä. Omistusasuntomarkkinassa kauppa käy, mutta asuntojen hintojen toipuminen on hidasta. Vuokra-asuntomarkkinassa elpyminen on alkanut, vaikka tarjontaa on runsaasti.
Workplace Awards 2025: Tunnetoimijuus, uudet palvelumallit ja kiertotalousystävällinen toimistouudistus nousivat vuoden työympäristötekojen kärkeen27.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Raklin Workplace Awards 2025 -kilpailun voittajiksi on valittu Suomen Asiakastieto, Kela ja Vincit. Tämän vuoden teot osoittavat, miten työympäristöjen kehittäminen ei ole enää vain tilaratkaisuja, vaan strateginen osa organisaation kulttuuria, johtamista ja palvelujen uudistamista.
Toimistojen ja tuotannollisten kiinteistöjen markkina kaipaisi suhdanteen tukea – hotellimarkkinassa piristymistä11.11.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Taloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus on hidastanut toimistomarkkinan toipumista. Halutuimmissa toimistokiinteistöissä vuokrien nousu on kuitenkin vahvaa ja käyttöasteet korkealla. Liiketilasektorilla polarisaatio syvenee ja menestyjät erottuvat joukosta. Tuotannollisissa kiinteistöissä tilankysyntä on vaisua, mutta näkymät ovat valoisat. Suomen hotellimarkkina on piristynyt ja matkailijamäärän kasvun odotetaan jatkuvan. Monessa kaupungissa hotellien huonekäyttöasteet ovat pysyneet edelleen alle koronaa edeltävien vuosien.
Kiinteistöalalle uusi energiatehokkuussopimus – tällä kaudella ala ylitti tavoitteensa jo ennen määräaikaa9.10.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2026 alkavaan uuteen kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen on jo lähtenyt mukaan 35 kiinteistöalan yritystä ja yhteisöä. Sopimus on osoittautunut hyväksi keinoksi tehostaa energiankäyttöä: tämän vuoden lopussa päättyvällä sopimuskaudella kiinteistöala ylitti tavoitteensa jo ennen määräaikaa.
Nuoret suhtautuvat entistä myönteisemmin vuokra-asumiseen8.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla on positiivinen mielikuva vuokra-asumisesta. Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Nuorten mielikuvissa vuokra-asuminen näyttäytyy aiempaa positiivisemmassa valossa. Erityisesti he arvostavat vuokra-asumisen joustavuutta. 87 prosenttia kokee vuokra-asumisen tämänhetkisessä asunnossaan turvalliseksi. Rakli teettämään Vuokra-asumisen mielikuvatutkimukseen vastasi 2003 suomalaista loppukeväästä 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
