Onko koulumotivaatio todella laskenut? Koulumotivaatiota ja hyvinvointia käsittelevä artikkeli palkittiin
21.11.2019 15:15:47 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Nuorten koulumotivaation ja kouluhyvinvoinnin laskusta on viime vuosina keskusteltu niin vanhempien, opettajien kuin mediankin keskuudessa. On myös esitetty, että alhainen koulumotivaatio ja hyvinvoinnin kokemus voisivat selittää viimeisimpien PISA-tulosten heikentymistä. Tästä ei kuitenkaan ole ollut tutkimusnäyttöä. Palkittu artikkeli kyseenalaistaa julkisen keskustelun nuorten koulumotivaation ja hyvinvoinnin voimakkaasta laskusta ajan myötä.
– Tosiasiassa tulokset osoittavat, että yleisellä tasolla muutosta on tapahtunut vain vähän. Tulokset viittaavat kuitenkin motivaation heikentymiseen äidinkielen oppiaineessa ja erityisesti poikien kohdalla, akatemiatutkija Kati Vasalampi toteaa.
Tulokset eivät tue yleistä keskustelua selvästä koulumotivaation tai kouluhyvinvoinnin tason laskusta viimeisen vuosikymmenen aikana. Sen sijaan motivaation lasku äidinkielessä saattaa liittyä lukutaidon tason laskuun, jota on havaittu myös viimeaikaisissa PISA-tutkimuksissa.
– Tämä on huolestuttava havainto, kun tiedetään, miten suuri merkitys esimerkiksi lukemismotivaatiolla on koulusuoriutumiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen, Marja-Kristiina Lerkkanen lisää.
Jyväskylän yliopistossa ovat jo pitkään seurattu oppilaiden motivaation ja hyvinvoinnin muutoksia laajoilla seuranta-aineistoilla. Palkitussa artikkelissa tarkasteltiin 7.-luokkalaisia koskevia tutkimusaineistoja vuosilta 2007, 2010 ja 2014.
– Tutkimustehtävä on taustoitettu erityisen hyvin, ja se antaa lukijalle hyvät perustiedot ja tilannekuvan. Mielenkiintoiset uudet tulokset kyseenalaistavat yleisen käsityksen koulumotivaation tai kouluhyvinvoinnin laskusta, Kasvatus-lehden toimitusneuvosto toteaa palkinnon perusteluissa.
Palkittu artikkeli on julkaistu Kasvatus-lehden numerossa 4/2018.
Lisätietoja:
Kati Vasalampi, kati.vasalampi@jyu.fi, puh. +358408054126
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenTiedottaja
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
