Gummerus

Onko ok haluta kohtuuttomasti, saada liikaa ja pyytää vielä enemmän?

Jaa
Maija Puskan Mustekala (Gummerus) kertoo perheenäidistä Ullasta, joka haluaa rakkautta, ystävyyttä ja seksiä täydellisinä annoksina. Vahva esikoisteos kuvaa naisen halua, äitiyden paineita, ystävyys- ja perhesuhteiden dynamiikkaa sekä nykyaikaisia parisuhdetodellisuuksia riemukkaan intensiivisesti.

”Mut mä en voi lähteä enää mihinkään liian perhekeskeisiin monogamiajuttuihin, jatkan. Mä en tajuu, miksi, mutta mun tekee aina mieli hirttäytyä, kun joku sanoo vaikka että kulmasohva.”

Miksi minusta tuntuu siltä kuin litistyisin, ajattelee ydinperheessä elävä Ulla, jota naisena olemisen tavat ja äitiyden olomuodot tukahduttavat. Kirjailija Maija Puska halusi tutkia romaanissaan, mitä estottomaan naiseuteen kasvaminen voi 19801990 -luvuilla syntyneille tytöille tarkoittaa. 

- Mitä se, että kaikki on periaatteessa mahdollista, tarkoittaa naisen roolien kannalta, ja miten yksilöiden sisällä on kuohunut ennen #metoo-liikettä? Puska kysyy.

Romaanin päähenkilö Ulla haluaa sterilisaation, mutta lääkärit eivät mielellään myönnä toimenpidettä terveelle ja lisääntymiskykyiselle naiselle, vaikka lain mukaan siihen olisi oikeus. Maija Puska kaipaisi variaatiota lapsikeskusteluun.

- Se, että on joskus halunnut lapsen, ei tarkoita, että haluaa niitä automaattisesti jatkossakin. Äidit unohdetaan usein ikuiseen äitilokeroon. Sterilisaatio voi olla naiselle vapauttava toimenpide monilla eri tavoilla ja erilaisissa elämäntilanteissa, Puska sanoo.

Kirjailija Maija Puska (s. 1983) on helsinkiläinen toimittaja, käsikirjoittaja ja mediakasvattaja. Mustekala on hänen esikoisromaaninsa.

Maija Puska: Mustekala
239 sivua

Ilmestyy myös e- ja äänikirjana 1.5., lukija Karoliina Niskanen

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:

Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Anni Kuu Nupposen Sydänmeri on maaginen romaani merestä ja kaunokirjallinen hätähuuto merensuojelun puolesta5.6.2023 08:22:44 EEST | Tiedote

Anni Kuu Nupposen Sydänmeri (Gummerus) piirtää toiveikkaan kuvan lähitulevaisuudesta, jossa ympäristöongelmia on ratkaistu. Päähenkilönsä, seitsemänkymppisen merenvartija Marian kautta teos pohtii palaamista yhteisöön, vastuun ottamista omista teoista, anteeksiantoa ja vanhemman naisen valtaa.​ Tarina ammentaa monille kulttuureille yhteisistä vedenpaisumusmyyteistä.

Palkitun Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -dekkareita on myyty jo yli 100 000 kappaletta – Taivaankartano ilmestyy suomeksi 12.6.30.5.2023 09:17:26 EEST | Tiedote

Nopeasti bestseller-dekkaristiksi nousseen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan kahta ensimmäistä osaa on myyty yhteensä jo yli 100 000 kappaletta ruotsiksi ja suomeksi. Kjellsdotterin viime vuonna ilmestynyt läpimurtoteos Kivipuiston tyttö (Gummerus) palkittiin Suurella äänikirjapalkinnolla Storytel Awards -gaalassa vuoden 2022 parhaana jännityskirjana. Kjellsdotterille on myös myönnetty Österbottens svenska kulturfondin palkinto Pohjanmaan tunnetuksi tekemisestä. Murhia Pohjanmaalla -sarjan toinen osa Taivaankartano (Gummerus) ilmestyy suomeksi 12.6.

Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta on rohkea visio maailmasta, jossa vallitsee hyvän kierre22.5.2023 10:31:30 EEST | Tiedote

Kiertotalous on paras ja ehkä ainoa mahdollisuutemme elää nykyistä parempaa elämää rajallisten resurssien maapallolla, huomauttaa Pasi Nokelaisen uutuustietokirja Maailmanloppu peruttu – 7 väitettä kiertotaloudesta (Gummerus). Nokelaisella on hyviä uutisia: Kuluttamista ei tarvitse lopettaa, kun tavaroita käytetään palveluna omistamisen sijaan.

Ennakkotiedote: Kuinka suomalaisjuristi selviää vauva-arjesta Japanissa vailla kielitaitoa ja verkostoja? Kimono kireällä ilmestyy 7.6.12.5.2023 10:26:50 EEST | Tiedote

Anu Aspiala lähti vastasyntyneen esikoisensa kanssa vuodeksi Sapporoon puolisonsa työn vuoksi ja monien hulvattomien ja opettavaisten sattumusten kautta perehtyi äidin, lapsen ja perheen rooliin japanilaisessa kulttuurissa. Kimono kireällä – Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa (Gummerus) vie keskelle teeseremoniaa huutavan vauvan kanssa, salakuvaamisen kohteeksi joutumista kauppareissulla ja ihmettelemään rokotuskäytäntöjä paikallisessa neuvolassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme