Oodin lastenosastolle vuorovaikutteinen kosketusseinä
21.10.2021 08:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Ensimmäinen satuseinällä koettava musiikkisatu on luonnonsuojelun tärkeyttä korostava Maaria Taivaanlaulaja, joka on tehty Jean Sibeliuksen ja Leevi Madetojan musiikkiin. Lauantaina Oodissa nähtävän musiikkisadun tarinan on kirjoittanut Noora Nikka, kuvittanut Emiel Inkeri Nikula ja soittanut Teemu Laasanen.
Satuseinässä on lisäksi pelimaailma ja kosketuksella soitettava fantasiasoitin, jolla voi keksiä omaa musiikkia tai soittaa toisten kanssa. Lapset voivat myös maalata esimerkiksi revontulia taivaalle tai lennättää syksyn lehtiä omilla kädenliikkeillään.
Satuseinä jää Oodiin pysyvästi ja sitä on tarkoitus käyttää muun muassa satutunneilla ja erilaisissa tapahtumissa.
Satuseinä on musiikkisatujen luomiseen erikoistuneen MusicFairyTalesin ja vuorovaikutteisiin digitaalisiin installaatioihin erikoistuneen OiOin yhteistuotanto. Hanketta ovat tukeneet AVEK ja Suomen Kulttuurirahasto.
Vapaa pääsy, tervetuloa kaikenikäiset!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oodin satuseinän käytöstä: kirjastonhoitaja Riia Ollanketo, riia.ollanketo@hel.fi 040 1780026 Keskustakirjasto Oodi
Maaria Taivaanlaulajasta: Teemu Laasanen, teemu@musicfairytales.fi 040-5131864 www.musicfairytales.fi
teknisestä toteutuksesta: Sami Kämppi, sami.kamppi@oioi.fi 040-8204561 www.oioi.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
* * *
Helsingin keskustakirjasto Oodi on elävä kohtaamispaikka Kansalaistorilla, aivan Helsingin sydämessä. Oodi on yksi Helsingin kaupunginkirjaston 37 toimipisteestä ja osa Helmet-kirjastoverkkoa.
Oodi täydentää Musiikkitalon, Finlandia-talon, Sanomatalon ja Nykytaiteen museo Kiasman muodostamaa kulttuuri- ja mediakeskittymää. Se tarjoaa kaikille avoimen, ei-kaupallisen julkisen kaupunkitilan aivan Eduskuntataloa vastapäätä.
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki
www.oodihelsinki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 25.8.202625.8.2026 21:51:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 25.8.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stärker förebyggandet av skadeverkningar av rusmedel samt det förebyggande rusmedelsarbetet med en ny strategi25.8.2026 16:48:36 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse godkände en ny rusmedelsstrategi på sitt möte den 24 augusti 2026. Rusmedelsstrategin svarar på den förändrade rusmedelssituationen i Helsingfors. Strategin stärker det förebyggande rusmedelsarbetet, lågtröskeltjänsterna och insatserna för att förbättra tryggheten i vardagen. Strategins mål är att minska problem på grund av rusmedel och halvera antalet narkotikarelaterade dödsfall.
Helsinki vahvistaa päihdehaittojen ehkäisyä ja ehkäisevää päihdetyötä uudella strategialla25.8.2026 16:48:36 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi päihdestrategian kokouksessaan 24. elokuuta 2026. Päihdestrategia vastaa muuttuneeseen päihdetilanteeseen Helsingissä. Uusi strategia vahvistaa ehkäisevää päihdetyötä, matalan kynnyksen palveluja ja toimia arjen turvallisuuden parantamiseksi. Strategian tavoitteena on vähentää päihdehaittoja ja puolittaa huumekuolemat.
Helsingfors kulturhus första öppna ansökan resulterade i 13 nya verk25.8.2026 11:39:56 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors kulturhus Gamlasgården, Malms kulturhus, Stoa och Nordhuset gick hösten 2025 för första gången in för en öppen ansökan (open call) för Helsingforsbaserade konstnärer. Målet var att stödja kulturfältet i huvudstaden, erbjuda konstnärer en öppnare och mer transparent väg att ingå i kulturhusens programutbud och att hitta nya intressanta verk för Helsingforspubliken.
Helsingin kulttuurikeskusten ensimmäinen avoin teoshaku toi ohjelmistoon 13 uutta teosta25.8.2026 11:39:05 EEST | Tiedote
Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo toteuttivat syksyllä 2025 ensimmäistä kertaa avoimen teoshaun helsinkiläisille taiteilijoille. Haun tavoitteena oli tukea pääkaupungin kulttuurikenttää, tarjota taiteilijoille aiempaa avoimempi ja läpinäkyvämpi väylä kulttuurikeskusten ohjelmistoon ja löytää uusia kiinnostavia teoksia helsinkiläisyleisölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


