Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaHelsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaHelsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Oodissa työskennellään itseohjautuvasti – kaikki hyötyvät

9.12.2020 08:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Jaa
Helsingin keskustakirjasto Oodi on mukana Tampereen yliopiston toteuttamassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään työhyvinvointia viidessä itseohjautuvassa organisaatiossa. Oodi on tutkituista työpaikoista ainoa julkisen sektorin organisaatio. Työntekijöillä on Oodissa hyvä mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöön. Itseohjautuvuus tekee työstä merkityksellistä, mutta vaatii vastuunottoa. Asiakas hyötyy uudistuvista palveluista.
Sekä työntekijät että asiakkaat viihtyvät Oodissa. Kuva: Toni Kitti/Helsingin kaupunki
Sekä työntekijät että asiakkaat viihtyvät Oodissa. Kuva: Toni Kitti/Helsingin kaupunki

Tiimit itsenäisiä, asiakas keskiössä

Oodissa itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että tiimit voivat itse päättää lähes kaikista työhönsä liittyvistä asioista. Tiimin jäsenet ovat mukana työvuorosuunnittelussa, he päättävät, miten tiimin palvelua kehitetään, mitä tapahtumia järjestetään tai miten eri palvelut ovat avoinna. He vastaavat myös tiiminsä hankinnoista itsenäisesti. Tärkeintä on silti asiakkaan etu. Asiakkaat ovat usein myös mukana kehittämässä palveluja.

”Yksi itseohjautuvan työyhteisön ominaispiirre on itsetutkiskelu. Pyrimme kehittämään omaa ja tiimien toimintaa ja korjaamaan toimintatapojamme työn tekemistä ja yhteistyötä paremmin tukevaan suuntaan”, kertoo palvelupäällikkö Laura Norris.

Työmotivaatio Oodissa huipputasolla

Tutkimuksen perusteella työn imu, jota on Suomessa tutkittu hyvin laajasti positiivisen työhyvinvoinnin kuvaajana, on itseohjautuvilla työpaikoilla selvästi keskimääräistä korkeampaa. Oodissa työn imu oli tutkituista työpaikoista jopa kaikkein korkeimmalla tasolla.

Tampereen yliopiston tutkimuksen perusteella itseohjautuvuudesta on merkittäviä etuja. Mahdollisuudet vaikuttaa työhön tukevat työn mielekkyyttä, merkityksellisyyttä ja uuden oppimista. Oodissa tehtävänkuvat ovat laajoja, ja työn sisältöön voi itse vaikuttaa. ”Meillä ei todellakaan katsota sitä, oletko harjoittelija, esimies vai mikä. Jos joku homma kiinnostaa, niin siihen voi tarttua.”, kuvaa Oodin työntekijä tutkimushaastattelussa.

Vastuunotto vaatii joustavuutta

Itseohjautuva työ ei ole silti pelkästään helppoa. Päätösten tekemiseen liittyvä vastuu, oman työn johtaminen ja asioiden puntarointi voivat tuntua hyvinkin vaativilta. Haastatellut työntekijät arvioivat, että itseohjautuvassa organisaatiossa työntekijällä olisi hyvä olla ”joustava mieli ja sietokykyä muuttuville tilanteille”.

Oodiin itseohjautuvuus näyttää sopivan erityisesti siksi, että työntekijöiden erilaiset kyvyt ja vahvuudet pääsevät näin esille ja synnyttävät aivan uudenlaista, asiakkaiden tarpeisiin vastaavaa toimintaa.

”Toimiminen osana perinteisemmin toimivaa ja isoa kaupunkiorganisaatiota synnyttää myös haasteita, kun ketterä toiminta törmää raskaampiin ja hitaampiin päätösprosesseihin. Kun tämän kanssa pystytään elämään ja löydetään toimivia ratkaisuja, itseohjautuvaa toimintaa kannattaa kyllä toteuttaa julkisella puolella. Asiakas hyötyy luovista ja uudistuvista palveluista”, arvioi tutkija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopistosta.

Oodin henkilökunnasta 70% vastasi Tampereen yliopiston tutkimuskyselyyn ja lisäksi kokemuksia kartoitettiin henkilökohtaisilla haastatteluilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilö (TAU):
tutkija, projektipäällikkö Riitta-Liisa Larjovuori, Tampereen yliopisto
p. 050 433 6260 riitta-liisa.larjovuori@tuni.fi


Yhteyshenkilö (Oodi):
palvelupäällikkö Laura Norris
p. 040 621 5957, laura.norris@hel.fi

Kuvat

Sekä työntekijät että asiakkaat viihtyvät Oodissa. Kuva: Toni Kitti/Helsingin kaupunki
Sekä työntekijät että asiakkaat viihtyvät Oodissa. Kuva: Toni Kitti/Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.


* * *

Helsingin keskustakirjasto Oodi on elävä kohtaamispaikka Kansalaistorilla, aivan Helsingin sydämessä. Oodi on yksi Helsingin kaupunginkirjaston 37 toimipisteestä ja osa Helmet-kirjastoverkkoa.

Oodi täydentää Musiikkitalon, Finlandia-talon, Sanomatalon ja Nykytaiteen museo Kiasman muodostamaa kulttuuri- ja mediakeskittymää. Se tarjoaa kaikille avoimen, ei-kaupallisen julkisen kaupunkitilan aivan Eduskuntataloa vastapäätä.

Helsingin keskustakirjasto Oodi
Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki
www.oodihelsinki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 3.11.20263.11.2026 17:53:20 EET | Tiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 3.11.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lotta Vaulo-Grönqvist valittiin Helsingin alueellisten taide- ja kulttuuripalvelujen päälliköksi. Alueellisten taide- ja kulttuuripalvelujen päällikkö johtaa kokonaisuutta, johon kuuluvat taide- ja kulttuuripalvelut Kanneltalossa, Malmitalossa ja Stoassa sekä Savoy-teatteri. Lisäksi Kanneltalon kokonaisuuteen kuuluvat Maunula-talon taide- ja kulttuuripalvelut ja Savoy-teatteriin Espan lava.

Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 3.11.202629.10.2026 17:05:22 EET | Tiedote

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee tiistaina 3. marraskuuta Helsingin ehkäisevän päihdetyön toimenpidesuunnitelmaa vuosille 2026–2029. Lisäksi lautakunta antaa lausunnon neurokirjon lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien kehittämisestä Itä-Helsingissä ja käsittelee kaksi nuorten tekemää liikunta-aloitetta. Lautakunnalle esitetään myös Lotta Vaulo-Grönqvistin valitsemista alueellisten taide- ja kulttuuripalveluiden palvelun päälliköksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye