Vaasan Sähkö Oy

Operatiivinen tulos selkeässä nousussa

Jaa
Vuoden 2018 ensimmäisen kvartaalin aikana Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 44,7 M€ liikevoiton ollessa 6,5 M€. Liikevaihdon muutos oli 12,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Omavaraisuusaste säilyi erinomaisella tasolla (54,2 %).
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg

Konsernin operatiivinen tulos näytti alkuvuonna selkeää nousua. Tulosta kuitenkin rasitti Seinäjoen voimalaitoksen omistusjärjestelyistä johtuva viiden miljoonan euron kertaluontoinen sähkönhankintakulu. Sijoitus palautuu konsernille seuraavan kolmen vuoden aikana.

Energian myynti

Sähköenergiaa myytiin tammi–maaliskuussa yhteensä 538,1 GWh, eli 9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tukkumarkkinoille myydyn sähkön osuus (69,7 GWh) nousi jopa neljänneksellä edellisvuodesta. Kaukolämpöä myytiin tammi–maaliskuussa yhteensä 306 GWh. Kasvua tuli edellisvuoteen nähden 16,5 prosenttia.

Sähkönsiirto

Tammi–maaliskuussa siirretyn sähkön määrä oli 8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kokonaissiirron määrä oli 335 GWh. Sähkön toimitusvarmuus on ollut erinomainen.

Toimitusjohtaja Hannu Linna toteaa olevansa iloinen siitä, että sähkömarkkinat ovat tervehtymässä.
- Tulevaisuudessa Pohjoismaiden markkinoiden hintataso mahdollistaa markkinaehtoiset investoinnit, mikäli tämä kehitys jatkuu.

Vaasan Sähkö -konserni

1–3/2018

1–3/2017

Liikevaihto M€

44,7

39,8

Liikevaihdon muutos %

12,3

-6,1

Liikevoitto M€

6,5

8,9

Liikevoitto %

14,5

22,3

Investoinnit M€

3,4

3,3

Omavaraisuusaste %

54,2

52,3

 

   

Sähkön myynti GWh

538,1

495,6

Kaukolämmön myynti GWh

306

263

Sähkönsiirto GWh

335

310

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2017 oli noin 130 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye