Opetusalan turvallisuuspalkinto 2020 on nyt haettavana
7.2.2020 11:17:00 EET | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote
Opetusalan turvallisuuspalkinto myönnetään
- esimerkillisestä onnettomuuksien ehkäisytyöstä
- tapahtumasta tai toiminnasta, jolla on estetty tai rajoitettu vahinkojen määrää
- ansiokkaasta toiminnasta opetusalan turvallisuuden kehittämiseksi tai
- alan turvallisuutta edistävän laitteen, toimintatavan tai vastaavan kehittämisestä.
Turvallisuuspalkinto myönnetään yhteisölle. Turvallisuuspalkinnon lisäksi voidaan myöntää tunnustuspalkintoja henkilöille, työryhmille, yrityksille, yhteisöille tai laitoksille.
Turvallisuuspalkinto ja tunnustuspalkinnot luovutetaan Helsingissä Opetusalan turvallisuusfoorumin yhteydessä 21.4.2020.
Vuonna 2005 opetusalan turvallisuustoiminnan edistämiseksi perustetun turvallisuuspalkinnon taustalla on Suomen Palopäällystöliitto yhdessä Opetushallituksen, OAJ:n, Suomen Rehtorit ry:n, aluehallintovirastojen, Pelastusopiston, Helsingin pelastuskoulun ja SPEK-ryhmän kanssa.
Opetusalan turvallisuuspalkinto on nyt haettavana kolmannentoista kerran. Vuonna 2019 palkinto myönnettiin Eurajoen kunnan esi- ja alkuopetuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämistiimille (2019).
Palkitsemisesitykset
Vapaamuotoiset palkitsemisesitykset palkintolautakunnalle pyydetään tekemään 13.3.2020 mennessä sähköpostitse:
Tomi Timonen, koulutusjohtaja, tomi.timonen@sppl.fi, 044 733 4112.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Timonenkoulutusjohtaja
Puh:044 733 4112tomi.timonen@sppl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Pelastusalalle päivitetty sanasto. Osallistu esittelywebinaariin 17.9.14.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Nyt julkaistussa Pelastusalan sanastossa on määritelty noin 1000 pelastusalaa koskevaa termiä, ja se on käännetty ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Yhä monimutkaisemmaksi muuttuvan ympäristön hallinta vaatii yhteisiä määritelmiä ja sanastoja.
Orimattilan kaupunki panostaa varautumiseen – Suomen Palopäällystöliiton kanssa toteutettava koulutus vahvistaa valmiuksia häiriötilanteisiin12.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Orimattilan kaupunki käynnistää syksyllä 2026 laajan varautumiskoulutuksen yhteistyössä Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kaupungin kykyä turvata kuntalaisten palvelut erilaisissa häiriötilanteissa sekä kehittää organisaation päätöksentekoa ja johtamista muuttuvassa toimintaympäristössä.
Miksi parvekkeilla on syttynyt huomattavan paljon tulipaloja viime aikoina?8.6.2026 14:35:39 EEST | Tiedote
Parvekkeilla syttyvien tulipalojen yleisimmät syyt liittyvät tupakointiin, ruoanlaittoon ja grillaamiseen, sähkölaitteisiin sekä huolimattomaan avotulen käyttöön. Palon nopea leviäminen johtuu usein siitä, että parvekkeille on varastoitu helposti syttyvää materiaalia, ja tuuli voi voimistaa liekkejä hetkessä. Lisäksi joissakin tapauksissa parvekkeiden rakenteissa on havaittu olevan puutteita ja virheellisiä rakenteita. Näitä ovat lähinnä puutteellisesti tiivistetyt rakenteiden läpiviennit, joiden kautta palokaasut pääsevät leviämään ja levittämään paloa rakennuksessa nopeasti. Suomen Palopäällystöliitosta muistutetaan turvalliseen parvekkeiden käyttöön.
Ruskon VPK on palokuntien suomenmestari 202623.5.2026 20:56:09 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta on kisattu tänään 23.5.2026 Turussa.
Palokuntien SM-kilpailut 23.5.2026 Turussa15.5.2026 14:56:33 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23.5.2026 Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämän vuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
