Opetusalan työolobarometrin viesti: Opetushenkilöstön työn määrän kasvu täytyy pysäyttää
16.2.2022 09:00:00 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Opettajien kokemuksia omista työoloistaan selvitettiin Opetusalan työolobarometrissa, johon vastasi marras-joulukuussa 2021 yhteensä 1295 kasvatus-, opetus- ja tutkimusalan opettajaa, päiväkodinjohtajaa, rehtoria ja esihenkilöä varhaiskasvatuksesta yliopistoon.
OAJ on toteuttanut Opetusalan työolobarometrin aina vuodesta 2013 lähtien. Viimeisten kolmen työolobarometrin tulokset ovat huonontuneet edellisestä barometristä joka kerta.
– Tulokset kuvaavat sitä valitettavaa muutosta, joka kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalalla on käynnissä. Työnkuva on epäselkeä, työssä on paljon keskeytyksiä ja toki myös jo lähes pari vuotta kestänyt koronapandemia aiheuttaa haasteita työn tekemiseen, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo.
Työninto laskee ja työuupumus kasvaa sen myötä, kun työnmäärä ja työhön käytetty aika kasvavat.
– Tilanne on monen ammattilaisen kohdalla jo aivan kestämättömällä tasolla, mikä näkyy muun muassa opettajapulana erityisesti varhaiskasvatuksen opettajissa, ammatillisissa opettajissa ja esimerkiksi matemaattisten aineiden opettajissa. Myös OAJ:n syksyllä 2021 tekemän selvityksen mukaan jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alan vaihtoa, Luukkainen jyrähtää.
– Tämän kevään neuvotteluissa on löydettävä sopimusteitse elementtejä, jotta yksittäisen opettajan työkuormaa voidaan keventää. Korona on tuonut oman osansa työn lisääntymiseen, mutta kyllä tämä trendi on ollut tiedossa jo pidempään.
Luukkaisen mukaan erityisesti kuntien paikallisissa resursseissa on parantamisen varaa.
– Resurssit suhteessa uusiin työtehtäviin sekä erilaiset hankkeet erityisesti peruskoulussa ja lukiossa kuormittavat opettajia, koska niitä suunniteltaessa ei koskaan huomioida resurssien rajallisuutta. Lisäksihankkeisiin liittyy aina lisätyöajan tarvetta.
Lähes kaksi vuotta kestänyt korona-aika on viimeistään osoittanut, miten tärkeää työtä opettajat eri asteilla tekevät suomalaisen yhteiskunnan ja tulevaisuuden hyväksi.
– Ilman osaavia ja motivoituneita opettajia kouluttamassa uusia osaajia, voidaan haaveet Suomen taloudellisesta kasvusta ja kilpailukyvyn paranemisesta haudata. Jokaisella työelämän ammattilaisella on ollut monta opettajaa ennen edes työuran alkua.
Työn määrä kasvanut entisestään
Vastaajat kokivat työn määrän kasvaneen huolestuttavasti jo vuoden 2017 barometrin mukaan ja tulos erosi selkeästi suomalaisen työelämän keskiarvosta. Vuoden 2021 tuloksissa 60 prosenttia vastaajista kokee, että töitä on liikaa erittäin tai melko usein, mikä on kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisen työolobarometrin tuloksissa.
– Työn määrä oli kasvanut erityisesti varhaiskasvatuksen ja lukio-opettajien joukossa, joissa molemmissa kokemukset työn määrän kasvustaolivat selkeästi korkeammat kuin keskiarvo.
Myös työnilo on ollut koetuksella jo vuodesta 2017 lähtien. Vaikka vastanneista 69 prosenttia oli tyytyväisiä nykyiseen työhönsä erittäin tai melko usein, se on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisellä kerralla.
Hyvä esihenkilötyö vähentää työstressiä
Työstressin määrä oli vastaajien keskuudessa selvästi korkeampi kuin suomalaisessa työelämässä keskimäärin. Stressaantuneimpia olivat varhaiskasvatuksen, yliopiston ja lukion opettajat. Naiset myös kokivat stressiä enemmän kuin miehet.
– Hyvällä esihenkilötyöllä on selvästi vaikutusta työstressin kokemiseen, sillä vastaajat, jotka kokivat oman esihenkilönsä työn melko tai erittäin usein erinomaiseksi, oli merkitsevästi vähemmän stressiä kuin muilla vastaajilla, Luukkainen sanoo.
Työolobarometrissä parannusta oli tapahtunut nimenomaan esihenkilötyön kokemuksen osalta.
– Vastausten perusteella voidaan todeta, että hyvällä esihenkilötyöllä on merkittävää vaikutusta työhyvinvointiin. Esihenkilöiden osaamista lisäämällä sekä esihenkilötyön tärkeyden ymmärtämisellä saadaan lisää työhyvinvointia työpaikoille.
Opetusalan työolobarometri tehtiin nyt viidettä kertaa. Ensimmäisen kerran se toteutettiin vuonna 2013.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli LuukkainenPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 500 652 872olli.luukkainen@oaj.fiTeija GolnickErityisasiantuntija, työelämäedunvalvontaOAJ
Puh:+358 20 748 9749teija.golnick@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ lämnade förhandlingsbordet om yrkeshögskolornas kollektivavtal – ”Vi förhandlar inte om lönesänkningar”20.3.2026 13:20:03 EET | Pressmeddelande
OAJ:s representanter gick idag ut från förhandlingarna om yrkeshögskolornas kollektivavtal. Bildningsbranschens förslag är ohemult och vi förhandlar inte om sänkning av lönerna, konstaterar OAJ:s ordförande Katarina Murto.
OAJ käveli ulos Sivistan ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluista – ”Emme neuvottele palkkojen alentamisesta”20.3.2026 13:19:40 EET | Tiedote
OAJ: edustajat kävelivät tänään ulos ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluista. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa, ettei OAJ neuvottele palkkojen alentamisesta, ja pitää Sivistysala ry:n (Sivista) esitystä täysin poskettomana ja perusteettomana.
Tutkimustieto ei tue hallitusohjelman aikeita muuttaa päiväkodinjohtajien kelpoisuusvaatimuksia11.3.2026 12:23:18 EET | Tiedote
Hallituksen asettama asiantuntijatyöryhmä perkasi puolen vuoden ajan perusteita hallitusohjelman esitykselle muuttaa päiväkodinjohtajien kelpoisuusvaatimuksia. Tänään julkaistuun loppuraporttiin koottu tutkimustieto ei tue miltään osin kelpoisuuksien muuttamista. OAJ vastustaa jyrkästi kelpoisuuksien muuttamista.
OAJ:n Murto: Naisia syrjivästä uudistuksesta pitää perääntyä5.3.2026 10:37:04 EET | Tiedote
Työelämän syrjinnälle ja epävarmuuden lisäämiselle tarvitaan nyt stoppi, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. Hän vaatii hallitusta perääntymään määräaikaisia työsuhteita koskevasta lakiuudistuksesta, joka hallituspuolueiden sisälläkin jakaa näkemyksiä.
Fler polisanmälningar görs mot lärare visar OAJ-enkät27.2.2026 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Tröskeln för att polisanmäla lärare har blivit lägre, visar OAJ:s färska medlemsenkät. Hot om rättssak väcker oro särskilt i grundskolorna. Riksomfattande anvisningar önskas för att motarbeta och hantera vålds- och hotsituationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
