”Opin oleen itelle kiltimpi” – vaasalainen peli lisää lasten hyvinvointia
20.11.2019 11:00:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Magis – Maaginen seikkailu -pelin on kehittänyt Vaasanseudun mielenterveysseura yhteistyössä Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen sekä vaasalaisten alakoulujen oppilaiden ja opettajien kanssa.
Pelissä seikkaillaan Taikamaailmassa, jossa lapsi oppii pelin hahmoja auttaessaan muun muassa käsittelemään tunteitaan ja vaihtamaan näkökulmaa.
- Tämä peli voi toimia rokotteen tavoin. Jos opetamme lapsia käsittelemään tunteitaan ja ajatuksiaan toimivalla tavalla, on arjen vastoinkäymisten käsitteleminen helpompaa, kuvailee professori Raimo Lappalainen Jyväskylän yliopistosta.
Pilottitutkimuksessa mukana 120 vaasalaista lasta
Magis-peliä on kehitetty ja testattu kolmen vuoden ajan kuudessa vaasalaisessa alakoulussa. Pilottitutkimukseen osallistui 120 vaasalaista 4.-6. luokan oppilasta.
Pelin kehittänyt tiimi koostuu pelialan, psykologian ja kasvatusalan osaajista, mutta myös lapset ovat olleet alusta asti kehittämässä esimerkiksi grafiikkaa ja juonta.
- Lapsilta on saatu todella hyvää palautetta pelistä. Pilottitutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että pelin pelaaminen luokan kanssa vähentää kiusaamista ja lisää hyvinvointia taitoharjoittelun avulla, kuvailee johtaja Anne Salovaara-Kero Pohjanmaan kriisikeskus Valosta.
Peli julkaistaan keskiviikkona 20.11. suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Peli on ilmaiseksi ladattavissa Googlen Play-kaupasta sekä Applen App Storesta. Peli toimii myös selainversiona, joka löytyy osoitteesta https://magisgame.com/.
Vaikka peli on kehitetty kouluympäristössä, sitä voi pelata myös kotona, yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.
Tutkimukset jatkuvat Vaasassa
Hankkeen on rahoittanut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Pelin vaikutusten tutkiminen jatkuu, koska vaikuttavuuden arviointi suuremmalla oppilasryhmällä on tarpeen johtopäätösten varmistamiseksi.
- Toiveenamme on jatkaa pelin vaikuttavuuden arviointia ja kehittää sisältöjä edelleen. Pelin vastaanotto on ollut hyvin positiivinen myös psykologian alan ammattilaisten ja tutkijoiden keskuudessa kotimaassa ja kansainvälisesti, kertoo psykologi, tohtorikoulutettava Katariina Keinonen Jyväskylän yliopistosta.
Myös Vaasan kaupunki ja vaasalaiset koulut ovat mukana tarvittavissa jatkotutkimuksissa.
Porrastettu malli hyvinvoinnin tukemiseen
Magis-peli on osa laajempaa Hyvä olla koulussa –hanketta, jonka tavoitteena on mielenterveyden vahvistaminen, mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisy ja koulukiusaamisen vähentäminen.
Hankkeessa on kehitetty myös Oma juttu -ryhmämalli, joka auttaa niitä lapsia, joilla on tunnistettuja haasteita koulussa toimisessa.
Yhdessä Magis-peli ja Oma juttu -ryhmät muodostavat koulujen käyttöön tarkoitetun porrastetun mallin hyvinvoinnin tukemiseen.
Lisätietoja antavat:
- johtaja Anne Salovaara-Kero puh. 044 060 2660, anne.salovaara-kero@pohjanmaankriisikeskus.fi
- professori Raimo Lappalainen, puh. 050 443 2349, raimo.i.lappalainen@jyu.fi
- psykologi, tohtorikoulutettava Katariina Keinonen, puh. 050 378 2810, katariina.keinonen@jyu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasabornas lycka har hållits på samma nivå – goda gärningar ökar välbefinnandet19.3.2026 10:36:24 EET | Pressmeddelande
Vasa stads lyckoundersökning för år 2025 visar att invånarnas lycka fortfarande ligger på en stark nivå. Vasabornas nuvarande lyckonivå är 74,3/100, jämfört med 74,5 året innan. För fem år sedan låg lyckonivån på 69,6, vilket innebär att trenden tydligt är stigande. Även framtidstron är stark: när respondenterna ombads uppskatta sin egen lycka om fem år uppgick värdet till 79,3. Vasa stads lyckoundersökning har nu genomförts för sjätte gången, i samarbete med emeritusprofessor Markku Ojanen.
Vaasalaisten onnellisuus pysynyt samalla tasolla – hyvät teot lisäävät hyvinvointia19.3.2026 10:32:58 EET | Tiedote
Vaasan vuoden 2025 onnellisuustutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten onnellisuus on edelleen vahvalla tasolla. Vaasalaisten tämänhetkinen onnellisuus on 74,3/100 pistettä, kun se vuosi sitten oli 74,5. Viisi vuotta sitten onnellisuus oli 69,6 pistettä, joten trendi on selvästi nouseva. Lisäksi usko tulevaisuuteen on vahvaa, sillä kysyttäessä vastaajien arviota omasta onnellisuudesta viiden vuoden päähän on luku 79,3. Vaasan kaupungin toteuttama onnellisuuskysely toteutettiin nyt kuudetta kertaa ja se toteutetaan yhteistyössä emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa.
Vasa lyckoundersökning visar ungas positiva framtidstro19.3.2026 10:31:27 EET | Pressmeddelande
Vasa stads sjätte lyckoundersökning har publicerats. De mest intressanta resultaten gäller unga vuxnas upplevda lycka. Samtidigt som man i den nationella debatten har lyft fram forskningsresultat om ökat illamående bland unga och en minskad framtidstro, tyder resultaten från Vasa på att unga vuxna förhåller sig mer positivt till sin framtid än väntat.
Vaasan onnellisuustutkimuksesta paljastuu nuorten positiivinen tulevaisuudenusko19.3.2026 10:31:06 EET | Uutinen
Vaasan kaupungin kuudes onnellisuustutkimus on julkaistu. Sen kiinnostavimpia havaintoja ovat nuorten aikuisten onnellisuuteen liittyvät tulokset. Samaan aikaan kun valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin tutkimustuloksia nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja vähentyneestä tulevaisuudenuskosta, Vaasan tulokset antavat viitteitä siitä, että nuoret aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteensa odotettua myönteisemmin.
Konstnärsträffar på Vasas museer under våren19.3.2026 09:48:49 EET | Pressmeddelande
På Vasas museer ordnas konstnärsträffar under våren. I mars ger Dragos Alexandrescu en översikt över sina trettio år inom konst, och i april berättar ett av den finländska seriekonstens ledande namn Juliana Hyrri om sitt arbete och sina verk.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
