Opintokokonaisuuden lopputyönäyttely esittelee ompelutaitoja – ”Olen oppinut arvostamaan vaatteita uudella tavalla”

Heijastumia-näyttelyssä on esillä työväenopiston kolmivuotisen Hyväksi kotiompelijaksi -opintokokonaisuuden opinnäytetöitä. Näyttely on avoinna Itämerentalossa Ruoholahdessa 7.–19. toukokuuta.
Kolmivuotisessa koulutuksessa opiskelijat ovat perehtyneet muun muassa kaavoitukseen ja kaavojen muokkaamiseen, värien ja materiaalien tuntemukseen, ompelu- ja saumauskoneiden käyttöön sekä ompelun yksityiskohtiin.
”Vaatteen valmistus on paljon muutakin kuin varsinaista ompelua. Suunnittelu, protovaatteen valmistaminen sekä sovitus ja kaavan korjaus vievät isomman osan ajasta kuin itse vaatteen ompelu”, sanoo opintokokonaisuuden suorittanut Petra Rusi.
Rusi kertoo oppineensa valtavasti myös materiaaleista ja niiden eettisyydestä ja ekologisuudesta. ”Olen oppinut arvostamaan vaatteita uudella tavalla.”
Viikoittaisten tuntien lisäksi opintoihin on kuulunut valinnaisia kursseja ja opintokäyntejä käsityöalan yrityksissä. Opintojen aikana on ommeltu muun muassa hame, housut ja pusero. Lisäksi opiskelijat ovat voineet tehdä esimerkiksi oman kokoisen sovitusnuken tai korsetin.
Näyttely on avoinna
7.–19.5. ma–pe klo 10–20 ja la–su klo 10–16. (suljettu la–su 11.–12.5.)
Näyttelyn avajaiset ma 6.5. klo 18–19.30
Itämerentalo, Majakka-tila, Tallberginkatu 2 A, 2. krs
Vapaa pääsy.
Seuraava Hyväksi kotiompelijaksi -koulutus alkaa syksyllä 2019. Tiedotustilaisuus kolmivuotisesta koulutuskokonaisuudesta ja siihen hakemisesta on Itämerentalossa keskiviikkona 15.5.2019 klo 18–19.30.
Lisätiedot:
Outi Honkimaa
käsityön suunnittelijaopettaja
puh. 09 310 88613
outi.honkimaa@hel.fi
Leena Karhu
käsityön suunnittelijaopettaja
puh. 09 310 80882
leena.karhu@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Larkovirta
viestintäsuunnittelija
puh. 09 310 88599
mari.larkovirta@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja yhteiset palvelut.
- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- yhteiset palvelut
Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 20.1.202616.1.2026 09:18:11 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kevätkauden ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 20. tammikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilat: päätös Myllypuroon osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteutettavan leikkipuisto Myllynsiiven korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Malmille osoitteeseen Tyynelänkuja 7 toteutettavan leikkipuisto Traktorin korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Munkkivuoreen osoitteeseen Ulvilantie 17b toteutettavan leikkipuisto Ulvilan korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Pukinmäkeen osoitteeseen Kenttäkuja 12 sijoittuvan Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen tarveselvityksestä Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsinki's Third-graders to Receive Donald Duck Magazine at Home – Study Examines Effects on Reading Motivation12.1.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Over 5,500 third-graders in Helsinki will receive a free issue of Donald Duck at home once a week for three months in 2026. Half of the children will receive their magazines from February to April, and the other half from June to August.
Treorna i Helsingfors får en Kalle Anka-tidningen hemskickad – studie utreder effekterna på läsintresset12.1.2026 08:22:00 EET | Pressmeddelande
I år får över 5500 tredjeklassister i Helsingfors en gratis Kalle Anka- eller Aku Ankka-tidning i brevlådan under tre månaders tid. Hälften av barnen får tidningen från februari till april och hälften i juni till augusti.
Helsingin kolmasluokkalaiset saavat Aku Ankka -lehden kotiin – tutkimus selvittää vaikutuksia lukuintoon12.1.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Yli 5 500 helsinkiläisen 3.-luokkalaisen kotipostilaatikkoon kolahtaa tämän vuoden aikana maksuton Aku Ankka -lehti kerran viikossa kolmen kuukauden ajan. Puolet lapsista saa lehden helmi-huhtikuussa ja puolet kesä-elokuussa.
Nästa hösts förstaklassare anmäler sig till skolan i januari7.1.2026 10:50:00 EET | Pressmeddelande
I höst börjar ungefär 6 000 barn i skolan i Helsingfors. Den första skoldagen för barn födda år 2019 är onsdag 12.8.2026. Anmälan till skolan sker antingen elektroniskt 12–25.1.2026 eller genom att besöka skolan på onsdag 21.1.2026. Vi skickade broschyren Välkommen till skolan till nästa hösts förstaklassare i november 2025. Broschyren innehåller ingående information om skolstarten. Information om skolstarten finns också på edu.hel.fi/valkommentillskolan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
