Opiskella voi nyt vaikka lenkkipolulla
26.5.2021 06:00:00 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Kulunut vuosi on opettanut paljon opiskelun ja työnteon joustavuudesta. Ennen kaikkea se on osoittanut, miten monilla tavoilla ja monessa paikassa opintojaan voi edistää.
Vaasan ammattikorkeakoulu ja digitaalisen oppimisympäristön tarjoaja Skhole vahvistavat pitkään jatkunutta yhteistyötään. Syksystä lähtien Skholen kautta on saatavilla myös VAMKin avoimen ammattikorkeakoulun opiskelumateriaalia.
– Olemme hyödyntäneet Skholen materiaaleja etenkin sote-alan opetuksessa jo vuosia esimerkiksi patologian ja farmakologian aloilla. Nyt tulevat tarjolle ajankohtaiset lastensuojelulain perusteiden sekä vanhuspalvelujen tarvetta kartoittavan RAI-järjestelmän koulutusmateriaalit, kertoo VAMKin liiketalouden sekä sosiaali- ja terveysalan johtaja Elina Martin.
Lisää vaihtoehtoja
Digitaalinen materiaali täydentää opintokokonaisuuksia, joista kyseisen kurssin opettaja vastaa. Opettaja koordinoi kokonaisuutta, antaa suoritusmerkinnän ja on muutenkin opiskelijan tukena myös itsenäisessä opiskelussa.
Etäopiskelu ja digitaalinen oppimateriaali eivät syrjäytä lähiopetusta, vaan tulevat sen rinnalle.
– Skhole-yhteistyön laajentuminen avoimen ammattikorkeakoulun puolelle avartaa myös työelämässä olevien koulutusmahdollisuuksia. Digiopiskelun joustavuus usein sopii työssäkäyville paremmin kuin läsnäoloa vaativa opiskelu.
Tuoreita tapoja
Skholen palvelu toimii vuosilisenssillä, jolla sisältöjä voi käyttää rajattomasti ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskelija valitsee itseään kiinnostavan materiaalin oppimisympäristön koulutustarjottimelta.
– Kunkin koulutusosion aineisto on jaettu lohkoihin, joten siinä voi edetä omaan tahtiinsa silloin kun itselle sopii. Viime aikoina on eletty äänen voittokulkua, ja se näkyy myös meillä äänisisällön kasvuna, toteaa Skholen toimitusjohtaja Tuomas Lipponen.
Äänikirjoihin ja podcasteihin tottunut käyttäjä voi omaksua kuullun tiedon vaikkapa lenkkipolulla tai arjen askareissa. Samalla ruutuaika vähenee.
– Tarvittaessa voi painaa pausea, eikä asia mene ohi. Alustalla on monia mediaformaatteja, ja luennoista voi koota haluamallaan tavalla myös soittolistoja, Lipponen kertoo.
Koulutuskokonaisuus voi esimerkiksi alkaa yhteisellä kokoontumisella tai luennolla paikan päällä tai virtuaalisesti ja jatkua sitten erilaisina projekteina. Niissä voi puolestaan hyödyntää digitaalisia opiskelumateriaaleja.
VAMK on ensimmäinen kumppani, jonka kanssa Skhole aloittaa avoimen ammattikorkeakoulun yhteistyön.
– Hatunnosto edelläkävijälle, joka uskaltaa kokeilla uusia tapoja tuoda tietoa mahdollisimman monien koulutuksesta kiinnostuneen saataville, Lipponen sanoo.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Menestys syntyy uskalluksesta lähteä kohti tuntematonta28.10.2026 07:02:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun alumnitapahtumassa kuultiin Riku Rantalan keynote-puheenvuoro rohkeudesta rakentaa omannäköinen ura. Opiskelijoille Rantalalla oli selkeä viesti: Valmistukaa!
Success Comes from the Courage to Step into the Unknown28.10.2026 07:02:00 EET | Press release
At Vaasa University of Applied Sciences' alumni event, attendees heard Riku Rantala’s keynote speech on the courage to build a career that reflects your own aspirations and values. For students, Rantala had a clear message: Graduate!
Vuoden alumnimme Ida Yli-Mäenpää rohkaisee nuoria seuraamaan unelmiaan26.10.2026 07:03:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun vuoden 2026 alumniksi on valittu liiketalouden tradenomi Ida Yli-Mäenpää. Uransa aikana somevaikuttajasta kuunteluennätyksiä rikkovaksi artistiksi kasvanut Yli-Mäenpää työskentelee määrätietoisesti unelmiensa eteen.
Determination Fuels Alumna of the Year Ida Yli-Mäenpää’s Success26.10.2026 07:03:00 EET | Press release
Vaasa University of Applied Sciences' Alumna of the Year 2026 is Bachelor of Business Administration graduate Ida Yli-Mäenpää. Having evolved from a social media influencer into a chart-topping artist with record-breaking streaming figures, Yli-Mäenpää encourages young people to pursue their own dreams.
Uusi viitekehys tukee lasten ja nuorten digitaalista hyvinvointia21.10.2026 10:12:23 EEST | Tiedote
Digitaalinen hyvinvointi on muutakin kuin ruutuaikaa. Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana Eurooppalaisessa DWELL-hankkeessa, jossa julkaistu viitekehys vahvistaa opettajien ja vanhempien valmiuksia edistää lasten ja nuorten turvallisia, terveellisiä ja tasapainoisia digitaalisia oppimiskokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

