Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Opiskelun arki entistä sujuvammaksi Vaasan ammattikorkeakoulussa

Jaa
Opinto-otteet ja muut tarvittavat todistukset saa tästä lähtien hankittua vaikka keskellä viikonloppua Vaasan ammattikorkeakoulussa.

Uuden Atomi-palvelun ansiosta opiskelija voi kirjautua itse Pakki-järjestelmään ja valita tarvitsemansa asiakirjat. Muutamalla klikkauksella saa itselleen dokumentin, jonka aitous on taattu sähköisellä allekirjoituksella.

– Palvelu on helppokäyttöinen, ja se säästää sekä opiskelijoiden että opintoneuvojien aikaa, lupaa Juha Vierola VAMKin opiskelijapalveluista.

Opintoneuvonnasta pyydetään Vierolan mukaan paljon etenkin todistuksia, ja jatkossa ne saa siis Atomista eli automatisoidun opintotoimistopalvelun kautta.

– Nyt nämä palvelut ovat saatavilla milloin vain. Enää ei tarvitse odottaa esimerkiksi loma-aikoina, että opiskelijapalvelut olisivat auki.

Opiskelijapalveluiden puoleen kannattaa edelleen kääntyä, jos tarvitsee todistusta esimerkiksi VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennuksia varten.

– Tietysti myös jos Atomin käyttöönotossa on hankaluuksia, opiskelijapalvelut auttavat, Vierola lupaa.

Vaikka keskellä yötä

Atomi on käytössä noin puolessa Suomen korkeakouluista. Sen takana on varsin uusi kotimainen yritys Studyo, joka pyrkii luomaan ketteriä järjestelmiä organisaatioiden tarpeisiin.

– Opiskelijat kirjautuvat palveluun usein sellaisina vuorokaudenaikoina, kun opiskelijapalvelut ovat kiinni. Monesti tarve tulee illalla viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, ja onpa siellä asioitu myös juhannusaattona, kertoo Studyon toimitusjohtaja Lauri Stigell.

Siksi joustava järjestelmä palvelee opiskelijoita hyvin. Sähköisen allekirjoituksen ansiosta asiakirjat ovat yhtä päteviä kuin opintotoimiston allekirjottamat.

– Vastaanottaja pystyy varmistumaan, että dokumentti on aito, eikä esimerkiksi opintorekisteriotetta ole muutettu.

Automatisoinnin ansiosta myös VAMKin henkilöstölle jää enemmän aikaa muihin työtehtäviin.

Jatkoa seuraa

VAMKin rehtori ja toimitusjohtaja Kati Komulainen kiittelee sujuvaa yhteistyötä Studyon kanssa.

– He ovat reagoineet palveluntarpeeseemme nopeasti ja joustavasti. Digitalisointi tukee strategiamme toteutumista, eli haluamme olla asiakaslähtöisiä.

Yhteistyö Studyon kanssa jatkuu muun muassa opiskelijapalautejärjestelmän uudistamisella. Syksyn aikana myös Atomin käyttö laajenee siten, että siitä saa pian myös tutkintotodistukset.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.

VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye