Original Sokos Hotel Tripla avautuu 13. tammikuuta 2020
17.10.2019 09:33:27 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Kauppakeskus Triplan yhteyteen tammikuussa avattava hotelli vastaa pääkaupunkiseudun lisääntyneeseen majoitus- ja tapahtumapaikkakysyntään, jota vauhdittavat Suomeen matkaavien ulkomaisten turistien kasvava määrä sekä lähilomailuun kannustava staycation-trendi. Lisäksi tapahtumat, konsertit ja messut tuovat Triplan alueelle vuodessa kolme miljoonaa kotimaista ja ulkomaista kävijää. Original Sokos Hotel Triplassa halutaan vaalia myös Pasilalle ominaista kylämäisyyttä ja yhteistyön henkeä. Siitä toivotaan muodostuvan matkailijoiden ja paikallisten uudenlainen kohtaamispaikka.
”Kokonaan uuden hotellin avaaminen Helsingissä on merkittävä hetki Sokos Hotels -ketjulle ja matkailunäkökulmasta myös koko kaupungin kehitykselle. Kysyntä hotellin tapahtuma- ja majoituspalveluille on ollut kova, ja varausaste on jo tässä vaiheessa ylittänyt odotukset”, kertoo Sokotel Oy:n liiketoimintajohtaja Heli Engblom.
Original Sokos Hotel Triplan sijainti Pasilan uuden kaupunkikeskuksen ytimessä luo mahdollisuuden rakentaa hotellin ympärille uudenlaista yhteisöllisyyttä. Matkailijoille halutaan tarjota vierailu urbaanissa kyläyhteisössä, joka tuottaa aitoja elämyksiä.
”Original Sokos Hotel Tripla on linkki kaupunkilaisten ja matkailijoiden välillä. Yhteisöllisyys ja paikallisuus tulee näkyväksi ja koettavaksi hotellin arjessa, pienissä ja isoissa kohtaamisissa. Hotellielämyksen sekä palvelukonseptien kehittämisessä teemme yhteistyötä mm. paikallisten taiteilijoiden ja Pasilan asukkaiden kanssa. Triplan asiakaskokemus kiteytyy tunnelmaan, jossa vieras tuntee olevansa kuin kylässä hyvän ystävän luona”, sanoo hotellinjohtaja Hanna Riihimäki.
Yli 90 metriä meren pinnan yläpuolelle kohoavassa hotellissa on 14 kerrosta, 430 huonetta ja 15 eri tavoilla jaettavaa ja yhdisteltävää kokous- ja juhlatilaa. Hotellin saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä on poikkeuksellinen, ja tukee hotellin vastuullisuustavoitteita. Autoilla saapuville on varattu pysäköinti kauppakeskuksen tiloissa, mistä on suora yhteys hotelliin.
Tervetuloa tapaamaan Original Sokos Hotel Triplaa luotsaavaa Hanna Riihimäkeä kauppakeskus Triplan avajaisiin tänään torstaina 17.10. Hanna on tavattavissa kauppakeskuksen 4. kerroksessa, HOK Elannon Fredde’sissä klo 10.30 ja 12.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli Engblom, liiketoimintajohtaja Sokotel Oy, p. 050 388 3111, heli.engblom@sok.fi
Hanna Riihimäki, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Tripla, p. 050 4640 589, hanna.riihimaki@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa neljäätoista Sokos Hotellia ja seitsemää Radisson Blu Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa.
Sokos Hotels
Suomalainen Sokos Hotels -ketju on jakautunut kolmeen erilaiseen hotellityyppiin tarjotakseen yksilöllisiä hotellielämyksiä kaikille. Original-hotelli on sydämeltään suomalainen, Break-hotelli on paljon kaivattu tauko arjen keskellä ja Solo-hotelli on joko klassikko tai syntyy sellaiseksi. Sokos Hotels on Suomen vastuullisin, luotetuin ja arvostetuin hotelliketju. Ketjuun kuuluu 49 hotellia Suomessa, Virossa ja Venäjällä. www.sokoshotels.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Polkupyörien myynti kovassa kasvussa9.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Aikainen kevät polkaisi fillarikaupan vauhtiin. Prisman myyntidata kertoo, että suomalaisten kiinnostus pyöräilyyn näkyy nyt sekä pyörien että pyöräilytarvikkeiden myynnissä. Polkupyöriä myydään niin harrastuskäyttöön kuin arjen kulkuvälineeksikin.
SOK myy Viron Prismat ja aloittaa yhteistyön Coop Eestin kanssa7.4.2026 09:15:43 EEST | Tiedote
SOK ja Coop Eesti ovat sopineet kaupasta, jossa Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää myydään Coop Eestille. Yrityskaupan toteuttamisen jälkeen SOK ja Coop Eesti tavoittelevat laajaa yhteistyötä SOK:n marketkaupan valikoimassa olevien tuotteiden toimittamiseksi jopa 300 Coop-myymälään Virossa.
Positiivisia uutisia ravintola-alalta: kotimainen Pretty Boy ja S-ryhmä aloittavat yhteistyön7.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, jossa pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena kastikkeet. S-ryhmä taas on Suomen suurin ravintola-alan toimija. Yhteistyön taustalla on kasvutavoitteita ja intohimo tarjota asiakkaille ravintolaelämyksiä kaikkiin hetkiin.
Prisma alkaa myydä kaivinkoneita1.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Rakentamislain muutos on vauhdittanut suomalaisten intoa piharakentamista kohtaan. Tuomalla kaivinkoneet valikoimiinsa Prisma haluaa mahdollistaa piharakentamisen ja tehokkaan puutarhan hoidon yhä useammalle.
S-ryhmän uusi sovellus tarjoaa inspiraatiota ruoanlaittoon – Suomalaisten suosikkireseptit kertovat arjesta30.3.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Yhteishyvä Ruoka -sovellus kokoaa yhteen koko ruoanlaiton polun inspiraatiosta suunnitteluun, ostamiseen ja kokkaamiseen. Sen reseptit kertovat siitä, millaista ruokaa Suomessa juuri nyt tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

