Suomen ortodoksinen kirkko

Ortodoksista kirkkolaulua ammattilaisvoimin Turussa

Jaa

Ortodoksisen kirkkolaulun ammattilaisista koostuva Suomen ortodoksinen kanttorikuoro esittelee uuden ohjelmistonssa Turun tuomiokirkossa tiistaina 29.10.2019 kello 18.

Ortodoksinen kirkkomusiikki on laulua Jumalan kunniaksi.
Ortodoksinen kirkkomusiikki on laulua Jumalan kunniaksi.

Ortodoksinen kirkkomusiikki on kuorolaulua “a cappella” eli ilman säestystä. Kirkkolaulu on ortodoksisen jumalanpalveluksen kiinteä, erottamaton osa ja voidaankin todeta, että koko jumalanpalvelus on laulua, koska myös papiston ja lukijan osuudet resitoidaan puhelaulu -tyyliin.

Turun tuomiokirkossa kuultava konsertti tarjoaa hienon läpileikkauksen ortodoksisen kirkkolaulun traditioon. Teoksiin tiivistyy sekä suomalaisen ortodoksisen kuoromusiikin ensimmäinen vuosisata että ortodoksisen kirkkolaulun rikas ja elävä monimuotoisuus. Jälkimmäistä edustavat erityisesti oman aikamme slaavilaiset säveltäjät – Aleksander Knaifel ja Tatjana Jašvilijoiden tuotantoa on kuultu Suomessa hyvin vähän.

Illan suomalaisia säveltäjänimiä ovat mm. Pekka Attinen, Peter Mirolybov ja Leonid Bashmakov. Heidän sävellystensä kautta piirtyy esiin suomenkielisen kirkkolaulun tarina autonomian ajalta 2000-luvulle. 

Konsertin tunnetuimpia säveltäjiä ovat ortodoksisen musiikin suurnimet Arvo Pärt, Cyrillus Kreek ja Alfred Schnittke

Bassot Turusta, sopraanosolisti Uspenskin katedraalista

Kanttorikuoron tarkoituksena on esittää suomalaisen ja ulkomaisen ortodoksisen kirkkomusiikin helmiä tyylinmukaisesti ja laadukkaasta kuorosoinnista tinkimättä.

Kuoron bassojen kantavina voimina ovat Turun ortodoksisen kirkon kanttori Pasi Torhamo sekä veljensä Mikko Torhamo. Tenorien joukossa laulaa Kansallisoopperan lavallakin esiintynyt oopperalaulaja, Tampereen ortodoksinen kanttori Heikki Hattunen. Sopraanosolistina kuullaan puolestaan Helsingissä sijaitsevan Uspenskin katedraalin kanttoria Varvara Merras-Häyrystä, joka on Hattusen tapaan myös oopperalaulaja. 

Suomen ortodoksista kanttorikuoroa on vuodesta 2009 johtanut diplomikuoronjohtaja Rita Varonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maria Hattunen
Suomen ortodoksisen kirkon vastaava tiedottaja
maria.hattunen@ort.fi
p. 040 481 9240

Heikki Hattunen
Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanttori, diakoni
heikki.hattunen@ort.fi
p. 040 7614679

Kuvat

Ortodoksinen kirkkomusiikki on laulua Jumalan kunniaksi.
Ortodoksinen kirkkomusiikki on laulua Jumalan kunniaksi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko, Karjalankatu 1
70110 KUOPIO

info@ort.fihttp://www.ort.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ortodoksinen kirkko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme