Osallistuminen luo kestävää ja suvaitsevaa kaupunkiympäristöä - Espoon kulttuuripalveluissa huomioidaan väestörakenteen muutos

Väestömäärän kasvu ja kansainvälistyminen ohjaavat kulttuuritarjonnan kehitystä
Espoossa asui vuoden 2018 lopulla 283 632 ihmistä, ja se on Suomen toiseksi suurin kaupunki. Espoon väkiluku kasvaa nopeasti muihin kaupunkeihin verrattuna. Vuoden 2018 lopulla 17 prosenttia Espoon asukkaista oli muunkielisiä, ja Espoossa puhuttiin 118 eri kieltä. Yleisimmät kielet olivat venäjä, viro, arabia, englanti, somalia ja kiina. Kaupungin tuottamien palveluiden tuleekin uudistua ja elää toimintaympäristön nopeassa muutoksessa mukana.
Espoon kaupunki haluaa tuoda kulttuuritarjontaa entistä paremmin kaikkien kuntalaisten saataville. Osallistumisen esteiden tunnistaminen ja poistaminen ovat tärkeä osa kaikki asukkaat huomioivan kaupungin rakentamisessa. Kulttuurin saavutettavuuden parantaminen edellyttää aktiivista yhteistyötä eri toimialojen, kulttuuritoimijoiden ja maahanmuuttaja- ja vähemmistöryhmien edustajien välillä. Espoossa kehitetään myös edellytyksiä asukkaiden lähellä naapurustoissa ja matalan kynnyksen tiloissa tapahtuvaan toimintaan.
Espoossa kirjastot ja museot ovat tuottaneet palveluja vieraskielisille kuntalaisille. Sellosta löytyy esimerkiksi venäjänkielinen kirjasto ja museoissa järjestettiin Turvapaikkana museo -hanke, jolla pyrittiin parantamaan nuorten turvapaikanhakijoiden ja heidän perheidensä osallistumista ja hyvinvointia.
Kulttuuria kaikille -palvelut tuovat kulttuuripalvelut lähelle asukkaita
Kulttuuria kaikille -palvelu tuo kulttuuritarjontaa aidosti kaikkien kuntalaisten saavutettavaksi. Toimintaan kuuluu esimerkiksi Kaikukortti, jonka avulla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kortin verkostoon kuuluviin kulttuurikohteisiin, -tapahtumiin ja -kursseihin. Kaikukortti on tarkoitettu sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille, joilla ei tiukan rahatilanteen takia ole varaa pääsylippuihin.
Toiminnassa on mukana myös KULPS! – kulttuuri- ja liikuntapolku, joka vie espoolaisia peruskoululaisia kotikaupunkinsa kulttuuri- ja liikuntapalvelujen äärelle. Maksuton KULPS! on osa peruskoulun oppilaiden opetussuunnitelmaa. Kulttuurikurkkauksessa taide ja kulttuuri jalkautuvat espoolaisen varhaiskasvatuksen arkeen. Syksyllä 2019 käynnistynyt Kulttuurikurkkaus kattaa jo tällä hetkellä kaikki Espoon 175 kunnallista päiväkotia.
Espoon kulttuuritarjontaa muokataan yhdessä asukkaiden ja yhteistyöverkostojen kanssa
Espoossa vaalitaan tulevaisuudessakin kulttuurien moninaisuutta ja pyritään varmistamaan kulttuuritarjonnan saavutettavuus. Asukkaita kannustetaan osallistumaan aktiivisesti kulttuuritoimintaan ja kulttuurien välisiin kohtaamisiin. EspooCult-tutkimuksessa kysyttiin asukkailta, millaista kulttuuritoimintaa he toivovat Espooseen tulevaisuudessa. Tärkeänä asukkaat pitivät esimerkiksi yhteisöllisten ja asukaslähtöisten kulttuuripalveluiden tarjontaa alueilla.
Asukkaat mukaan toimintaa suunnittelemaan ja toteuttamaan. Kaupungin tilat asukas- ja kulttuuritoiminnan käyttöön nykyistä laajemmin (mm. koulujen tilat). Alueellisesti kattavasti tarjontaa eri puolilla Espoota. (EspooCult – asukaskyselyn vastaus)
Toivoisin osallistavaa kulttuuritoimintaa, missä erilaisten ihmisten on luonteva kohdata toisia oman kuplan ulkopuolelta. (EspooCult – asukaskyselyn vastaus)
Asukaskysely toteutettiin 4.6.-27.10.2019 ja siihen vastasi 232 henkilöä. Kulttuuritarjontaa kehitetään myös solmimalla uusia kumppanuussuhteita ja keräämällä aktiivisesti palautetta kuntalaisilta.
Kaksivuotinen tutkimushanke EspooCult selvittää, minkälainen kulttuurikaupunki Espoo on. Tutkimus tarjoaa vankan tietopohjan kaupungin kehittämiseksi. Tutkimuksen tilaaja on Espoon kulttuurin tulosyksikkö ja toteuttaja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Tutkimushanke käynnistyi tammikuussa 2018. Tutkimuksen aikana julkaistaan yhteensä neljä tietokorttia. Ensimmäinen tietokortti ilmestyi 26.4.2018, toinen 11.12.2018, kolmas 28.5.2019 ja neljäs 16.1.2020. Neljäs tietokortti on tuotettu yhteistyössä KEA European Affairs -tutkimusinstituutin kanssa, joka on toiminut EspooCult-tutkimuksen kansainvälisenä kumppanina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoistutkija, tutkimuskoordinaattori Anna Kanerva, kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore
p. 050 302 1414 tai anna.kanerva@cupore.fi
kulttuurijohtaja Susanna Tommila, Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö
p. 043 825 5074 tai susanna.tommila@espoo.fi
erityisasiantuntija Katja Koskela, Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö
p. 043 827 1080 tai katja.koskela@espoo.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu neljä palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta sekä tapahtuma- ja kulttuuripalvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri
#kulttuuriespoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

