Osallistuvan budjetoinnin äänestystulokset 2023 selvillä
12.4.2023 12:00:00 EEST | Hyvinkään kaupunki | Tiedote

Ehdotuksia kertyi huimat 170 kappaletta. Osa ehdotuksista karsiutui äänestyksen ulkopuolelle muiden muassa liian korkeiden toteutuskustannusten takia. Keskenään samankaltaisia ehdotuksia yhdistettiin muutama, ja lopulta äänestykseen eteni 37 kuntalaisilta saatua ideaa.
Äänestystulosten selvittyä todettiin, että eniten ääniä saaneet ehdotukset olivat kustannusarvion osalta hyvin eri hintaisia (2 000 ̶ 10 000 euroa). Tämän myötä toteutettaviksi valikoitui seitsemän eniten ääniä saanutta ehdotusta.
Kaupungin 35 000 euron osbu-budjetilla rakentuukin mielenkiintoinen ja monipuolinen kokonaisuus.
Eniten ääniä saaneet ja toteutettaviksi valitut ehdotukset ovat:
- Ilmainen puistoruokailu kesäaikaan lapsille
- Lahjoitus Hope ry:lle
- Grillipaikkoja kaupunkiin
- Pitkospuut Sveitsiin
- Suojaa auringolta päiväkotien pihoille
- Vanhuksille ohjelmaa
- Pitkospuut kuntopolulta Terveysmetsään itäpuolelta.
Kesäkuussa ilmainen ruokailu alakoululaisille
Äänestyksessä eniten ääniä saanut (290 ääntä) puistoruokailu toteutetaan kesäkuussa ajalla 5. ̶ 21.6. ja 26. ̶ 30.6. arkipäivisin kello 11.30–13.00 Aseman koululla, keittiön ovelta.
Tarjolla on joka päivä 50 kg ruokaa eli noin 150:lle ensimmäiselle alakoululaiselle. Ruokaa tarjotaan niin kauan kuin sitä riittää. Tarjolla on perusruokaa: keittoja ja laatikoita.
Lasten liikuntaan rahaa ja päiväkotien pihoille suojaa
Hope ry:lle lahjoitetaan 2000 euroa vähävaraisten lasten liikunnan tukemiseen.
Kaupungin tilakeskus selvittää, millaisia katoksia voidaan asentaa ja mitkä päiväkodit sellaisen saavat. Osassa päiväkoteja asia on jo nyt kunnossa.
Pitkospuita ja grillipaikkoja lisää
Äänestyksessä oli useampia grillipaikkoja eri puolille kaupunkia. Kaupungin keskustan tuntumaan ei sellaisia kuitenkaan turvallisuussyistä rakenneta, mutta sopivaa paikkaa selvitellään ja yhtenä vaihtoehtona on lentokentän alue.
Pitkospuita rakennetaan niin Terveysmetsän itäpuolelle kuin Sveitsin puistoon.
Näiden lisäksi äänestyksestä toteutukseen etenivät musiikkiesitykset vuodeosastoille.
Voit tarkastella äänijakaumaa, kohteita sekä ehdotusten äänimääriä:
https://www.ehyvinkaa.fi/osallistuvan-budjetoinnin-aanestystulokset-2023/
Kiitos kaikille äänestäneille!
Lisätiedot
hallintojohtaja Janne Mäki janne.maki@hyvinkaa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia HyvärinenViestintäpäällikkö
Puh:0406749713mia.hyvarinen@hyvinkaa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Yksi päivä, lukemattomia elämyksiä – Charivari täyttää Hyvinkään keskustan sirkuksella ja yhdessä tekemisen ilolla11.8.2026 09:16:50 EEST | Tiedote
Charivari-katutaidetapahtuma kutsuu kaikenikäiset viettämään iloista ja yllätyksellistä päivää Hyvinkään keskustaan 22.8.2026. Luvassa on näyttäviä sirkusesityksiä, taidetyöpajoja, musiikkia sekä osallistavaa ohjelmaa, jossa jokainen voi olla osa tapahtumaa.
Hyvinkään kesätaiteilijaksi valittu Jenni Skyttä-Forssell kerää kaupunkilaisten tarinoita yhteiseksi taideteokseksi8.6.2026 12:51:44 EEST | Tiedote
Kesätaiteilijatoiminta käynnistyi Hyvinkäällä vuonna 2025. Toiminnan tavoitteena on tuoda taide osaksi kaupunkilaisten arkea, lisätä mahdollisuuksia osallistua taiteen kokemiseen ja tekemiseen sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä eri puolilla kaupunkia.
Hyvinkää rakentaa vahvaa tapahtumakokonaisuutta – uudet kumppanuudet tuovat kaupunkiin elämyksiä ympäri vuoden29.4.2026 13:02:37 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on valinnut tapahtumakumppanit tuleville vuosille. Mukana on sekä valtakunnallisesti tunnettuja tapahtumia että uusia, kasvupotentiaalia omaavia kokonaisuuksia.
Kesän piilotettu matkailuhelmi löytyy Hyvinkäältä30.3.2026 09:57:25 EEST | Tiedote
Kotimaan matkailun piilotettu helmi löytyy Hyvinkään Kaukasten kylän maalaisromanttisista maisemista. Middle of Nowhere ‑taidepuisto on paikka, jonka vetovoima syntyy sen omaleimaisesta luonteesta. Puiston rakennuksissa, installaatioissa ja ympäristössä näkyy kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö, mikä tekee paikasta erityisen.
Hyvinkään Paavolatalolle pohjoismainen Joutsenmerkki23.3.2026 10:58:17 EET | Tiedote
Hyvinkään Paavolatalo on saanut pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin. Merkki osoittaa, että rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

