Osavuosikatsaus: Energiakriisi kasvattaa alueellisen energiahuollon merkitystä

Sähkön markkinahinnan erittäin raju nousu on nostanut konsernin liikevaihdon yli kahdensadan miljoonan euron tasolle. Kuluvana vuonna sähkön keskimääräinen hinta Suomen hinta-alueella on yli kaksinkertainen (134 €/MWh) edellisen vuoden vastaavan ajankohdan keskihintaan (54 €/MWh). Syynä sähkön hinnan nousuun Suomessa on Suomen riippuvuus ulkomaisesta sähkön tuonnista tilanteessa, jossa koko Eurooppa kärsii laajamittaisesta polttoaineiden ja energian niukkuustilanteesta.
Vuoden 2021 heikko tulos näkyy vielä konsernin tunnusluvuissa, muun muassa omavaraisuusasteessa. Vaikeasta energiamarkkinatilanteesta huolimatta konsernin tulos on kuitenkin edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa parempi, ollen 15,6 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna oli 6,2 miljoonaa euroa.
Konsernin kaikki liiketoiminnat ovat tammi-elokuussa tehneet positiivista tulosta, mikä markkinatilanne huomioiden, on sisältänyt paljon onnistumisia. Merkittävin onnistuminen on kuitenkin ollut energiahuollon kehittäminen siten, ettei konsernin ole tarvinnut korottaa lämmön tai sähkön siirron hintoja, huolimatta merkittävistä kustannusnousuista.
Noin kymmenellä paikkakunnalla olevien Lempeä lämmön kaukolämpöverkkojen polttoainehankinta perustuu paikallisiin, alueellisiin ja kotimaisiin polttoaineisiin. Tällä polttoaineiden hankinnan strategialla, sekä mittavilla investoinneilla energiatehokkuuteen, on saatu hillittyä yleistä polttoaineiden hinnan nousun vaikutusta kaukolämmön hintaan.
Sähkömarkkinahintojen nousu kasvattaa liikevaihtoa
Konsernin liikevaihto on kasvanut sähkömarkkinahintojen nousun seurauksena. Käyttökate on ollut hieman edellistä vuotta parempi.
Konsernin tunnusluvut |
Toteutunut 1-8/2022 |
Toteutunut 1-8/2021 |
2021 |
Liikevaihto, M€ | 220,4 | 146,7 | 272 |
Käyttökate, M€ | 29 | 23,3 | 1,5 |
Tulos ennen tp siirtoja ja veroja, M€ | 15,6 | 6,2 | -30,1 |
Investoinnit, M€ | 53,4 | 50,5 | 104,2 |
Omavaraisuusaste % | 15,1 | 25,1 | 17,1 |
Henkilöstö keskimäärin | 115 | 118 | 114 |
Merkittäviä aurinkosähköhankkeita Järvi-Suomeen
Suur-Savon Sähkö -konserni on noussut tytäryhtiö Solarigo Systems Oy:n aurinkovoimainvestointien myötä Suomen johtavaksi teollisen aurinkosähkön myynti- ja toteutusorganisaatioksi. Järvi-Suomen toiminta-alueen energiahuollon kehittämiseksi elokuussa julkaistiin kolme merkittävää aurinkovoimainvestointia Järvi-Suomen alueelle. Pertunmaalle suunnitellaan 15 MW aurinkovoimahanketta Kuorttin yritysalueen yhteyteen. Hirvensalmelle suunnitteilla on 5 MW hanke, ja Juvan kunta julkaisi yhteistyön Solarigo Systemsin kanssa 5 MW aurinkovoimahankkeen toteuttamiseksi. Nämä hankkeet ovat jatkoa Sulkavan 5 MW hankkeelle, joka on jo rakennusvaiheessa. Jokainen sähkötuotantoinvestointi vahvistaa Järvi-Suomen alueen sähköomavaraisuutta.
Erityisesti sähkövoimajärjestelmä tarvitsee valtakunnallisesti yhteistyötä niin sähkön tuottajien, jakelijoiden, vähittäismyyjien kuin sähkön käyttäjienkin kanssa. Konserni tiivistää talvikauden lähestyessä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa energian järkevän käytön edistämiseksi, mikä tukee koko Suomen sähkövoimajärjestelmän kestävyyttä tulevan talven kireässä sähkön riittävyyden tilanteessa.
Tuleva talvi on poikkeuksellisen haastava
Huomiomme suunnittelussa ja toiminnassa on huolehtia yhteiskunnan selviytymisestä tulevan talvikauden energian niukkuustilanteesta. Energiakriisin vaikutukset ovat laajamittaiset, ja odotettavissa on poikkeuksellisen haastavia aikoja suomalaisille kuluttajille. Konsernin taloudellisessa tuloksenteossa tulevalla talvikaudella on poikkeuksellisen suuria epävarmuuksia. Mikäli sähkövoimajärjestelmä kriisiytyy, ja sähkön hinta saavuttaa poikkeuksellisen korkeita hintatasoja, ongelmat heijastuvat asiakkaiden lisäksi raskaasti myös energiayhtiöille.
Suur-Savon Sähkö – konsernin tulevan talvikauden tulokseen olennaisesti vaikuttaa maaliskuussa 2022 koekäytön aloittaneen Olkiluoto 3 ydinvoimalaitoksen käytettävyys. Mahdollisten toimintahäiriöiden vaikutus voi olla sähkömarkkinan kriisitilanteessa useita kymmeniä miljoonia euroja. Tämä on tärkeimmistä tekijöistä, jonka vuoksi loppuvuoden talouden näkymiin liittyy suuria epävarmuuksia.
Näkemyksenä on, että keväällä 2023 sähkömarkkinakriisin pahin vaihe on ohi, ja eurooppalaiset toimet energiataseen tasapainottamiseksi ovat edenneet. Suur-Savon Sähkö – konsernin investoinnit paikallisiin ja alueellisiin kotimaisiin polttoaineisiin, sekä mittavat investoinnit päästöttömään sähkön tuotantoon ovat jo nyt osoittautuneet hyväksi strategiaksi, ja osaltaan tulevat vahvistamaan konsernin taloutta tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Lainehallituksen puheenjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:044 417 4001Markus TykkyläinenToimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on yli 350 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Yhtiökokouksen päätökset ja energiamarkkinoiden näkymät vuonna 202327.4.2023 15:42:25 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 26.4.2023 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Poikkeusvuonna 2022 energiaturvallisuus ja huoltovarmuus ohjasivat toimintaa29.3.2023 14:22:57 EEST | Tiedote
Investoinnit sähköverkon toimintavarmuuteen, sekä oman toiminta-alueen aurinko- ja tuulivoimahankkeiden merkitys, korostuivat energiakriisiksi kehittyneen poikkeusvuoden aikana. Konserni pystyi toimimaan sähkön siirtoliiketoiminnassa sekä lämpöliiketoiminnassa ilman hinnankorotuksia.
Järvi-Suomen Valokuitu käynnistää valokuituliittymien rakentamisen ja myymisen – ensimmäiset kohteet Joutsassa, Juvalla ja Mikkelissä15.3.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Nyt julkaistuille alueille valokuituliittymät ja internetpalvelut toimitetaan kesän 2023 aikana.
Uusi liiketoiminta tarjoaa valokuituliittymiä ja internetpalveluita myös haja-asutusalueille1.2.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen alueella toimiva Suur-Savon Sähkö Oy on perustanut tytäryhtiö Järvi-Suomen Valokuitu Oy:n. Yhtiön tehtävänä on rakentaa valokuituyhteyksiä ja toimittaa asiakkailleen internetpalveluita. Tavoitteena on 2030-luvun loppuun mennessä saavuttaa kahdenkymmenen tuhannen liittymän määrä.
Luhankaan suunnitteilla tuulivoimapuisto17.10.2022 18:48:34 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy on esittänyt Luhangan kunnalle osayleiskaavan laadintaa tuulivoimapuiston suunnittelualueelle. Tuulivoimapuisto koostuisi noin seitsemästä tuulivoimalasta. Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Luhangan keskustasta kaakkoon, Latamäen tuulivoimapuiston itäpuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme